Lounais-Häme

"Ennakkoluulot ovat sitkeässä"

Monilla suomalaisilla on ennakkoluuloja Lähi-idästä tulevia maahanmuuttajia kohtaan. Näin väittää syyrialainen Basil Omsha. Hän saapui Suomeen kuusi kuukautta sitten ja yllättyi, miten ennakkoluuloisesti ihmiset suhtautuvat maahanmuuttajiin.

-Toisaalta, en voi syyttää suomalaisia. Länsimainen media esittää meidät väkivaltaisina ihmisinä. Jos tuntisin oman kulttuurini vain länsimaisen median kautta, hakkaisin päätäni seinään. Median antama kuva ei ole koko totuus, Omsha sanoo.

 

Basil Omsha ja hänen sisarensa Noora Omsha ovat ottaneet syksyn ajan osaa hankkeeseen, joka pyrkii ehkäisemään ennakkoluuloja ja saamaan maahanmuuttajat paremmin osaksi suomalaisia yhteisöjä.

Valtakunnallisen hankkeen nimi on Trust, luottamus. Nimi kuvastaa hankkeen tavoitetta, eli parempien väestösuhteiden luomista.

Väestösuhteita aiotaan parantaa kouluttamalla sekä maahanmuuttajia että suomalaisia järjestöaktiiveja ymmärtämään toisiaan ja tekemään yhteistyötä.

Maahanmuuttajille opetetaan esimerkiksi työnhakua ja esitellään vaikuttamismahdollisuuksia. Heitä kannustetaan löytämään omat osaamisensa ja pohtimaan, miten niitä voisi parhaiten hyödyntää Suomessa. Lisäksi maahanmuuttajat tutustuvat kurssin aikana järjestöjen vapaaehtoisiin. Yhdistysten kautta heillä on matalampi kynnys osallistua paikalliseen toimintaan.

-Koulutus on hyvä idea. Sen avulla meillä on parempi mahdollisuus päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa, Omsha sanoo.

 

Hän huomauttaa, että maahanmuuttajille on tärkeää sopeutua Suomeen.

-En tunne yhtäkään maahanmuuttajaa, joka haluaisi olla taakka Suomen valtiolle. Kaikki tuntemani maahanmuuttajat haluavat töihin. Ihmisluontoon kuuluu tarve tehdä jotain merkityksellistä, Omsha sanoo.

Trust-hanketta luotsaava Jorma Kuitunen tietää, että maahanmuuttajien palo integroitua yhteiskuntaan on niin kova, että he tekisivät töitä ilmaiseksikin. Se ei kuitenkaan ole aina mahdollista.

-On tärkeää, etteivät hyvät väestösuhteet edellytä sitä, että maahanmuuttajalla on töitä tai että hän hallitsee suomen kielen. Hyvät suhteet voivat muodostua yksinkertaisissa kohtaamisissa. Kun maahanmuuttaja pelaa vaikka samassa joukkueessa, asenteet muuttuvat, Kuitunen sanoo.

Omshan sisarukset pitävät tärkeänä myös maahanmuuttajien aktiivisuutta suhteiden kehittämisessä.

-Meidän pitää lähestyä suomalaisia avoimesti. Hymy ja ystävällisyys ovat toimivia lähtökohtia, Basil Omsha sanoo.

Noora Omsha on hyvä esimerkki suhteiden luomisesta. Hän on ollut Suomessa vasta kaksi kuukautta, mutta on jo saanut paikallisia ystäviä. Englannin kielen taito helpottaa suhteiden luomista, mutta Omshan mukaan kyse on myös asenteesta.

-Jos on päämäärä, jota tavoittelee, sen yleensä saavuttaa. FL

 

Tapahtuma: Ruokaa ja videoita Lähi-idästä
Forssalaiset maahanmuuttajat ja järjestöt järjestävät sunnuntaina kaikille avoimen monikulttuurisen tapahtuman. Tapahtuman tarkoituksena on tutustuttaa suomalaiset Lähi-idän sekä Aasian kulttuureihin ja maahanmuuttajat suomalaiseen kulttuuriin.Irakilaiset, syyrialaiset, marokkolaiset ja mahdollisesti afganistanilaiset maahanmuuttajat tekevät omalle kotimaalleen tyypillisiä leivonnaisia ja tarjoilevat niitä tapahtumassa maksutta. Lisäksi tilaisuudessa kuunnellaan eri maiden musiikkia ja katsotaan videoita, jotka kertovat maahanmuuttajien kotikulttuureista. Tilaisuus alkaa Forssan kaupungin ja Trust-hankkeessa mukana olevien puheenvuoroilla. Lisäksi maahanmuuttajat esittävät onnentoivotukset 100-vuotiaalle Suomelle. Tämän jälkeen keskitytään vapaampaan oleskeluun, kuten lautapelien pelaamiseen, syömiseen ja juttelemiseen. Osana Trust-hanketta järjestetty tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Paikalle odotetaan kymmeniä suomalaisia.Tapahtuma järjestetään sunnuntaina Forssan Ystävän Kammarilla. Ovet ovat auki kello 18–21.

Uusimmat