Lounais-Häme

Ensimmäinen aloitti

Forssan seudulla toiminut Lyhty- ja Hämeenlinnan sekä Riihimäen seuduilla toiminut Tarmokas-hanke yhdistivät voimansa TriPla-hankkeeksi. Vaikka nimi vaihtui vuodenvaihteessa, hankkeiden perustyö säilyy entisellään: työllistetään palkkatuella pitkäaikaistyöttömiä pienyrityksiin ja ennen kaikkea yhdistyksiin.

Forssalainen Mary Leppähaka aloitti eilen virallisesti ensimmäisenä TriPla-hankkeen kautta työllistyneenä pitkäaikaistyöttömänä, vaikka hänen ja Matkun kyläyhdistys ry:n välinen työsuhde pantiin vireille viime vuoden puolella vielä TriPlan edeltäjän Lyhty-hankkeen kautta.
– TE-toimiston työvoimaneuvoja soitti joulukuun puolivälissä, että tällaista olisi tarjolla. Olin jo unohtanut asian kun mitään ei kuulunut, kunnes Tarja (Salko-Simola) soitti eilen ja tänään aloitan työt, Leppähaka kertoo.
Leppähaka hoitaa toistaiseksi sekä kerho- ja harrastetoimintaa että seniorikaveritoimintaa Matkun kylätalolla. Kevään aikana yhdistyksen on tarkoitus palkata toinenkin työntekijä.

Lue lisää tiistain Forssan Lehdestä.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic