Lounais-Häme

Epävarmat ajat saavat ihmiset harkitsemaan piharemontin tekoa

Kesäpihoja ei kunnosteta samalla innolla Lounais-Hämeessä, kuin kahtena aiempana kesänä
Kauppias Seppo Levokosken mukaan ruskea terassilauta on säilyttänyt suosionsa uudempie harmaansävyisten lautojen rinnalla. Kuva: Lassi Puhtim�ki

Kylmä kevät, hintojen nousu ja talouden epävarma tilanne ovat tänä keväänä jarrutelleet kuluttajien intoa piharakentamiseen ja puutarhojen kunnostamiseen. Parina edellisenä kesänä moni panosti lähiympäristönsä viihtyvyyteen ja pihoja kunnostettiin ennätyksellisen paljon. Tällä hetkellä isompia hankintoja on laitettu jäihin tai rahaa käytetään ulkomaanmatkailuun. Indeksikorotukset ovat koskettaneet myös rakennustarvikkeita. Puutarha-alalla rahti- ja lämmityskulujen nousu on luonut painetta nostaa kuluttajahintoja. Uutiset raaka-ainepulasta ja tavaroiden saatavuuden ongelmista on huomattu. Jotkut ovat saattaneet hamstrata rakennusmateriaaleja ja liikkeisiin ollaan yhteydessä etukäteen sen varmistamiseksi, että tavaraa on saatavilla. Forssan Lehti uutisoi maaliskuussa rakennusalan yritysten ongelmista saada kaikkea tarvittavaa puumateriaalia. Saatavuusongelmien ei pitäisi kuitenkaan koskettaa yksittäisten kuluttajien piharakentamista.

Isompia hankintoja tehdään nyt varovaisemmin, puutarha-alalla uskotaan kesän olevan normaali myynnin kannalta

Yrityksissä on pantu merkille kuluttaja-asiakkaiden tulleen varovaisemmiksi.

– Tietynlaiset luksushankinnat, kuten ulkoporealtaat tai kalliimmat grillit, on nyt laitettu jäihin. Riskiostoja ei tehdä, eikä luotollista maksuaikaa haeta samaan tapaan kuin aiemmin, kertoo Seppo Levokoski Forssan K-Raudasta.

Puutarhakeskus Jaakkolan Matti Jaakkola uskoo, että tänä keväänä myyntiin on vaikuttanut kaikkein eniten myöhässä ollut kevät. Kauppa on kuitenkin lähtenyt vilkastumaan säiden lämmettyä Jaakkola uskoo kesästä tulevan myynnin kannalta hyvin tavallisen.

Maailman tapahtumat vaikuttaneet hintoihin ennätyksellisesti

Rakennustarvikkeiden hintojen nousussa nähtiin selkeä piikki vuoden 2021 aikana, selventää Someron K-Raudan kauppias Sami Koivisto. Hänen mukaansa hintojen nousu on kuitenkin tasoittumaan päin. Nelisenkymmentä vuotta alalla toiminut Levokoski ei muista puutavaran kohdalla vastaavaa hinnannousua, kuin mitä nyt on nähty:

– Joidenkin puutavaratuotteiden hinta on noussut jopa 70 prosenttia, erityisesti painekyllästetyn puun hinta on ollut nousussa. Puutavaran hinnat saattavat vaihdella nopeastikin, eikä tulevia heilahduksia pystytä ennustamaan kovin paljoa aikaisemmin, koska tilaukset tehdään kvartaaleittain, sanoo Levokoski.

Rakennusalan liikkeistä kerrotaan, että puutavaran hintaan vaikuttavat tällä hetkellä sekä korona, että Ukrainan sotatila. Levokosken mukaan sotatilan takia lehtikuusta ei ole tällä hetkellä saatavilla.

Väliotsikko

Öljyn hinnan nousu on vaikuttanut puutarhayrityksiin. Kasvihuoneiden lämmityskulut sekä rahtikulut ovat kasvaneet. Tilanne luo painetta nostaa kuluttajahintoja. Tammelassa Palmin puutarhaa vuodesta 1985 pitänyt Pekka Palm avaa tilannetta:

– Kustannusten nousu tuntuu eniten pienemmillä puutarhoilla. Olemme joutuneet nostamaan yksittäisten kukkien myyntihintaa kolmestakymmenestä sentistä euroon, mutta jossain kohtaa tulee sillekin kipuraja vastaan, miten paljon hintoja voi korottaa.

Palm on tyytyväinen siihen, että asiakkaat ovat suhtautuneet tilanteeseen ymmärtäväisesti.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kahtena edellisenä kesänä moni on halunnut panostaa kotipihan kesäkeittiöön. Rasmus Raatikainen (vas) ja Emma Syrjälä odottivat keskiviikkona asiakkaita ostoksille. Kuva: Lassi Puhtimäki

Kahtena edellisenä kesänä moni on halunnut panostaa kotipihan kesäkeittiöön. Rasmus Raatikainen (vas) ja Emma Syrjälä odottivat keskiviikkona asiakkaita ostoksille. Kuva: Lassi Puhtimäki

Kesä 2020 jäänyt yrittäjien mieleen poikkeuksellisena

Ensimmäisenä pandemiakesänä 2020 moni innostui toden teolla laittamaan pihaansa uuteen uskoon. Alan yrittäjät pitävät kesää täysin poikkeuksellisena, tuolloin myös säät olivat suotuisat. Epävarmassa tilanteessa kaikki yrittäjät eivät enää halua muistella, miten hyvin asiat toissakesänä olivat:

– Nykytilanne alkaa tuntua siltä, että sanonta seitsemästä hyvästä ja seitsemästä huonosta vuodesta on kääntynyt ennemmin niin, että yksi hyvä vuosi ja seitsemän huonoa vuotta, manaa Palm.

K-Raudan Koivisto kertoo, että hänellä on pieni pelko, että kauppa käy kahta aiempaa kesää huonommin:

– Pari viime vuotta on askarreltu kaikenlaista kotona ja mökeillä, onko into nyt hiipumassa ja raha laitetaankin enemmin matkailuun, hän pohtii.

Puutavaran hinta noussut, vaikuttaa suoraan rakennuskustannus­indeksiin

Helmikuussa 2022 rakennuskustannusindeksi oli noussut 7,5 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen.

Pitkän aikavälin tarkastelussa rakennustarvikkeiden hinnat ovat lähteneet selvästi jyrkempään nousuun, verrattuna muihin kustannuksiin.

Kuusen ja männyn hinnannousussa nähtiin selvä piikki kesäkuussa 2021, jonka jälkeen hinnat tasoittuivat hetkeksi. Kevään aikana kummankin hinnat ovat taas lähteneet selkeämpään nousuun.

Lähde: Tilastokeskus, Metsä Group

Uusimmat

Fingerpori

comic