Lounais-Häme

Erittäin hyvä, muttei täydellinen

Jokioisten kunnan viime vuoden tilinpäätös on kunnanjohtaja Jarmo Määtän mukaan erittäin hyvä.

-Yli miljoonan tulos… Se on seutukunnan paras tulos, Määttä kehuu kuntaansa.

Tulos on itse asiassa koko maata ajatellen mainio. Vain harva kunta yltää samaan.

Vastaavan kokoisissa kunnissa viime vuoden tilikauden tulos oli keskimäärin 29 euroa plussalla asukasta kohden.

-Meillä Jokioisilla tulos oli asukasta kohden 217 euroa plussalla eli huomattavasti parempi kuin muualla, hallinto- ja talousjohtaja Mika T. Rantala laskee.

Tosin Jokioisten tulos on huonompi kuin edellisvuonna. Vuonna 2014 ylijäämää oli 1,73 miljoonaa euroa ja viime vuonna plussaa tuli 1,18 miljoonaa.

Vaikka ylijäämä laski edellisvuodesta, niin se on silti yli seitsemän kertaa suurempi kuin talousarviossa ennakoitiin.

-Jokioinen on tehnyt hyviä tilinpäätöksiä koko sen ajan, kun Suomella on mennyt huonosti, Määttä viittaa vuoden 2008 jälkeiseen aikaan.

Kunnanjohtajan mukaan kunnalla menee hyvin, koska menojen kasvu on saatu hallintaan.

-Talouskuri toimii.

Hän lisää, että jokioislaisilla yrityksilläkin menee keskimääräistä paremmin, vaikka esimerkiksi Luken irtisanomiset koskettivat Jokioistakin.

-On meille tullut huonojakin uutisia, mutta kunnassa on hyvä yrityskanta.

Kunnan verotulot kasvoivat edellisvuodesta lähes puolella miljoonalla eurolla. Kasvua tuli kunnallisverosta; kiinteistövero ja yhteisövero pysyivät talousarvion ennusteen lukemissa.

Valtionosuudet kasvoivat hieman yli 200000 eurolla.

Kokonaistoimintakulut nousivat 890000 eurolla, mutta henkilöstömenot laskivat reilulla 31000 eurolla.

Rantalan mukaan henkilöstömenoja saatiin karsittua pehmein keinoin. Ketään ei ole irtisanottu.

-Kouluverkkoratkaisussa jäi vakansseja pois ja eläköitymisten yhteydessä ei ole palkattu uusia tilalle.

Vuosikate oli 200000 euroa pienempi kuin edellisvuonna.

Kunnan lainamäärä kasvoi lähes 1,4 miljoonalla eurolla. Lainaa oli 18,5 miljoonaa. Lainakannan kasvu selittyy aika pitkälti Paanan koulun laajennus- ja peruskorjaushankkeella.

-Paanan koulu on yksi Etelä-Suomen hienoimpia kouluja, Määttä jatkaa kehumislinjalla.

Kunnanjohtajan mukaan pienten koulujen sulkeminen oli hyvä päätös. Hän sanoo, että myös kuntalaiset ovat tyytyväisiä päätökseen.

Asukasta kohden lainaa on hieman yli 3400 euroa.

-Summa on vielä maltillinen. Maan keskitaso on 2800 euroa, Rantala laskee ja lisää, että joissain kunnissa lainamäärä asukasta kohden huitelee kymppitonnissa.

Korkokulut olivat viime vuonna 190000 euroa. Määtän mukaan alhaisena pysynyt yleinen korkotaso ja hyvä talouden suunnittelutyö helpottivat korkokulujen hallintaa.

-Aika on ollut puolellamme.

Kokonaisinvestointimenot olivat 5,1 miljoonaa. Valtionosuuksien ja muiden rahoitusosuuksien jälkeen kunnalle jäi noin neljän miljoonan euron investointimenot.

Paanan kouluun liittyvien menojen lisäksi kunta investoi ostamalla Paukkumäen alueen valtiolta sekä Opintien palvelutalon ja vanhusten rivitalon Jokioisten Vanhustenkotiyhdistykseltä. Kunta teki myös vesi- ja viemäriverkon saneerausta.

Määttä ei kuitenkaan hehkuta hyvin mennyttä vuotta liiallisuuksiin. Hän sanoo, ettei kuluvasta vuodesta voi vielä tietää.

-Uhkakuvia riittää, vaikka talouden pitäisi elpyä. Näyttää siltä, ettei taloustilanne enää syvene, mutta ei vienti edelleenkään vedä.

Määtän mukaan Suomi ei ole päässyt jaloilleen.

Mutta Jokioisilla menee hyvin.

-Kuntalaiset näkevät sen hyvien palveluiden kautta. Peruspalvelut pelaavat.

Hyvästä tuloksesta huolimatta Jokioista vaivaa sama kuin koko seutukuntaa. Väki nimittäin vain jatkaa vähenemistä tämän vuoden puolellakin.

Alkuvuoden aikaan kunnassa syntyi seitsemän lasta, mutta kuolleita oli kymmenen. Tulomuuttajia oli 41, mutta lähtijöitä 43. Maahanmuuttajia kunta ei saanut ollenkaan, mutta maastamuuttajia oli yksi.

Helmikuun lopussa kunnan väkiluku oli 5419.

Tammi-, helmikuun aikana seudun viiden kunnan yhteenlaskettu asukasluku pieneni 39 asukkaalla. Forssasta lähti 17, Tammelasta 15 ja Ypäjältä kuusi asukasta. Humppilan väkiluku sen sijaan kasvoi viidellä. FL

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic