Lounais-Häme

Eritystarpeet pitäisi huomioida

Kulttuuriyhdistys Kuvion esiselvityshankkeessa kartoitetaan kehitysvammaisten kulttuuritoiminnan ja -kokemusten saavutettavuutta yhdistyksen toiminta-alueella.

-Kartoitamme, kuinka paljon tarjontaa on, ja kuinka paljon kehitysvammaiset lapset ja nuoret kuluttavat kulttuuripalveluja, projektityöntekijä Jouni Alho kertoo.

Lisäksi selvitetään, ovatko nykyiset kulttuuripalvelut helposti saavutettavissa, ja kuinka palveluita tulisi kehittää, jotta kehitysvammaisten erityistarpeet saataisiin huomioitua.

Hanke alkoi lokakuussa ja Alho on ollut yhteydessä muun muassa kehitysvammahuoltoon, yhdistyksiin ja yhteisöihin.

-Lapset ja nuoret käyvät teattereissa, elokuvissa ja konserteissa niin kuin muutkin, lisäksi heille järjestetään retkiä. Harrastepuolelle kaivataan kuitenkin parannusta.

Alho tarkentaa, että lapsille ja nuorille kaivataan matalan kynnyksen toimintaa, jossa heidän erityistarpeensa otetaan huomioon.

-Esimerkiksi erityisnuoren teatteriharrastuksessa voisi huomioida, etteivät kaikki muista vuorosanoja ulkoa. Silloin nuorelle voisi antaa roolin, jossa ei ole niin paljon repliikkejä.

Alhon mukaan se ei ole nykyisin ongelma, etteikö erityislapsi tai -nuori voisi osallistua harrastuksiin, mutta joskus nuori tarvitsee apua, jota ei ole saatavilla.

Hän pyrkii selvittämään myös sen, onko parempi järjestää toimintaa pelkästään kehitysvammaisille tai onko heille ikinä edes järjestetty omaa toimintaa.

-Onko seudulla järjestetty esimerkiksi tanssiryhmiä pelkästään kehitysvammaisille?

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kehitysvammaisia pyrittäisiin eristämään omiin ryhmiinsä. Alho toteaa, että integroituminen on aina toivottavaa, mutta erityislasten tarpeita voisi huomioida enemmän.

Esimerkiksi taidenäyttely, jossa esineisiin saa koskea, on hyvä kokemus niille kehitysvammaisille, jotka luottavat enemmän kosketukseen kuin muihin aisteihin.

-Olisi hyvä olla tietoinen, että kehitysvammaisella on erityistarpeita.

Yksi ongelma on harrastuksiin pääsy. Jos erityislapsille järjestetään toimintaa Forssassa, ei Ypäjältä välttämättä pääse osallistumaan. Raha voi olla osallistumiselle este.

-Kehitysvammaisille pitäisi järjestää kuljetus, mutta kuka sen maksaa ja järjestää?

Taiteen edistämiskeskuksen rahoittama hanke jatkuu joulukuun alkupuolelle asti.

Alho kaipaa vielä vinkkejä eri vaihtoehdoista.

-Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä vaikkapa sähköpostilla, Alho vinkkaa.

Sähköpostiosoite on jouni.alho@kuvio.org. FL

Uusimmat