Lounais-Häme

Eskarilaisesta tulee syksyllä koululainen

Tammelan koulukeskuksen ruokala oli lähes täynnä, kun kunta järjesti tulevien ekaluokkalaisten vanhemmille tutustumisillan koululla.

Lastentarhanopettaja Mira Salorinta ja varhaiskasvatusjohtaja Paula Laakso kertoivat vanhemmille, minkälainen muutos koulunaloitus on eskarilaiselle.

-Koulun aloitus on jännää aikaa lapselle. Lapsi saa kotiavaimen, kännykän, yksin olemista ja itsestä huolehtimista aletaan harjoitella, Salorinta luetteli.

-Olisi hyvä, jos alkaisitte harjoitella koulumatkaakin jo kesällä, Laakso lisäsi.

Vaikka lapsen elämä muuttuukin paljon itsenäisemmäksi, niin sekä Laakso että Salorinta vakuuttivat, että kaikista pidetään huolta.

-Ketään ei jätetä pulaan, vaikka omatoimisuus onkin tärkeää, Salorinta vakuutti.

Paikalla ollut Myllykylän koulun luokanopettaja Heli Parikka antoi vanhemmille vinkin omatoimisuuden lisäämiseksi.

-Toivon, että annatte lapsen itse pakata reppunsa. Teidän tehtävänne on muistuttaa, että huomenna on luistelua, mutta lapsi ei voi vedota siihen, että äiti ei pakannut luistimia mukaan. Omista tavaroista täytyy opetella huolehtimaan.

Parikka jatkoi, että vanhempien tehtävä on olla taustatukena, tärkeänä taustatukena.

Terveydenhoitaja Kaija Ranta kertoi uusien koululaisten terveystarkastuksista tämän hetkisten tietojen perusteella. Hän totesi, että Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtiöittäminen saattaa muuttaa suunnitelmia jonkin verran.

-Samalla, kun lapselle tehdään terveystarkastus, myös perheen hyvinvointi kartoitetaan. Siksi myös vanhemmat kutsutaan säännöllisin väliajoin lapsen kanssa yhdessä terveystarkastuksiin, Ranta muistutti.

Salorinta nostatti vanhemmille haikean hymyn kasvoille, kun hän näytti videon, jossa verrattiin 1980-luvun ja tämän päivän koulua. Videon musiikkina oli Maarit Hurmerinnan Hymypoika.

-Ole aina nuori, rohkea ja katso valoon päin… muista, että ihmiselämään riittää, kun selviydytään.

Piritta Innon poika on aloittamassa syksyllä koulunkäyntiään.

-Lähikoulumme on Myllykylän koulu, mutta olemme hakeneet paikkaa koulukeskuksesta, Into kertoo.

Kouluihin on ilmoittautunut 68 ykkösluokkalaista. Paula Laakson mukaan vielä ei ole selvillä, toteutuuko kaikkien vanhempien koulutoive.

-Listaamme parhaillaan, mihin kouluihin vanhemmat ovat hakeneet. Kaikkien koulut selviävät lähiaikoina, Laakso lupaa.

Innon perheen syy koulukeskuksen valintaan ei johdu epäluottamuslauseesta pientä koulua kohtaan. Yksi syy on se, että vain koulukeskuksella on mahdollisuus osallistua iltapäivätoimintaan.

-Pääsemme töistä kotiin vasta neljän, viiden aikoihin eikä meillä ole isovanhempia tai ketään, joka voisi olla poikaa vastassa, kun hän pääsee koulusta.

Myllykylän koulun mahdollinen lakkauttaminenkin vaikuttaa päätökseen.

-Haluaisimme, ettei poikamme tarvitse vaihtaa koulua, kun Myllykylän koulu lopetetaan.

Kouluverkkokeskustelu harmittaa Intoa.

-Oikeastaan epätietoisuus kyläkoulujen tulevaisuudesta harmittaa. Olen ollut tyytyväinen Myllykylän kouluun.

Into on tammelalainen. Hän kävi neljä ensimmäistä kouluvuottaan koulukeskuksessa ja lapsuudenperheen muuton takia viitos- ja kuutosluokat Myllykylän koulua.

Myös perheen esikoinen, nyt 13-vuotias tytär kävi ensin Myllykylän alakoulua ja nyt hän on koulukeskuksessa yläkoulun puolella.

-Vaikka tämän pitäisi olla tuttu koulu, niin on tämä muuttunut, Into sanoo koulukeskuksen pitkillä käytävillä, kun hän etsii tulevan ekaluokkalaisensa luokkaa.

Myös koulunkäynti on muuttunut siitä, kun tytär aloitti koulun. Nykyisin viestit kulkevat netin kautta Wilmassa tai Pedanetissä.

-Vielä muutama vuosi sitten viestit kulkivat reissuvihkon avulla.

Myös uusi ops (opetussuunnitelma) tuo koulunkäyntiin paljon uutta. Into tosin sanoo, että hän on päässyt tutustumaan opsiin oman työnsä kautta; hän työskentelee koulunkäynninohjaajana Jokioisilla.

Into kertoo, että perheen kuopus odottaa koulun alkua innoissaan. Eikä äitiäkään jännitä tai huoleta pojan koulun aloitus.

-Ainoa, mikä on mietityttänyt, on kouluverkkokeskustelu, Into summaa. FL

Uusimmat