Lounais-Häme

Espanja ja Portugali joutuivat ylitöihin MM-jatkopaikkojensa eteen

Helsinki
25.06.2018, 23:31

Urheilu-uutiset

Ennakkosuosikit Portugali ja Espanja pitivät altavastaajat takanaan ja kaappasivat jalkapallon MM-turnauksen B-lohkon jatkopaikat.
Espanja otti lohkovoiton, kun se Kaliningradissa pelasi lohkojumbo Marokkoa vastaan 2-2-tasapelin. Myös Portugali jatkaa neljännesvälieriin, kun se päätti alkulohkon Saranskissa 1-1-tasapeliin Irania vastaan.
Lohkon päätöspelien lopputulokset merkitsivät sitä, että Espanja ottaa MM-pudotuspelien avauskierroksella mittaa A-lohkon kakkosesta, kisojen järjestäjämaa Venäjästä. Portugali kohtaa neljännesvälierissä A-lohkon voittaneen Uruguayn.
Viiteen pisteeseen päätyneestä B-lohkon kärkikaksikosta ykkönen oli tehtyjen maalien suuremman määrän perusteella Espanja maalierolla 6-5, Portugalin maaliero oli 5-4.
Kaksi vuotta sitten Euroopan mestaruuden voittanut Portugali jäi vuoden 2014 MM-turnauksessa alkulohkoon. Samoin kävi tuolloin edellistä maailmanmestaruutta puolustaneelle Espanjalle.

Marokko kävi kahdesti johdossa

Pudotuspelimahdollisuutensa jo aiemmin menettäneen Marokon vei Espanjaa vastaan 14. minuutilla 1-0-yllätysjohtoon Khalid Boutaib. Espanjan puolustus sähläsi, kun toppari Sergio Ramosin ja Andres Iniestan aivoitukset eivät käyneet yksiin.
Keskikentän avainpelaaja Iniesta antoi näytteen taidoistaan, kun hän viisi minuuttia myöhemmin täsmäsyötöllään vapautti Iscon tekemään 1-1-tasoituksen.
Espanjan liigan Malagassa viime kauden pelannut Marokon vaihtopelaaja Youssef En-Nesyri järkytti espanjalaiskatsojia, kun hän pukkasi 81. minuutilla Marokolle 2-1.
Ottelu ei kuitenkaan ollut ohi. Iago Aspasin tasoitusosuma hylättiin ensin paitsiona. Videotarkistus todisti, että 2-2-maali syntyi sääntöjen mukaan.

Portugali jatkoon rimaa hipoen

Portugalin Ricardo Quaresma ampui ensimmäisen puoliajan lopussa 45. minuutilla rangaistusalueen rajalta 1-0. Iranin maalivahdilla Alireza Beiranvandilla ei ollut juuri mahdollisuuksia torjua kierteistä laukausta.
Beiranvandi kunnostautui heti tauon jälkeen, kun hän torjui Portugalille tuomitun rangaistuspotkun. Turnauksen viidettä maaliaan yrittäneen Cristiano Ronaldon laukaus oli ponneton.
Iran oli yritteliäs, mutta ratkaisijoita ei ollut löytyä. Toisen puoliajan lisäajalla sille tuli kuitenkin liian herkullinen tilanne hukattavaksi, kun Portugalin Cedric Soares pelasi rangaistusalueella palloa kädellään.
Paraguaylaistuomari Enrique Caceres joutui hakemaan uskolleen vahvistusta videotuomaristolta ennen kuin osoitti pallon rangaistuspilkulle. Rankkarin ampui verkkoon Karim Ansarifard, mutta 1-1-tulos ei riittänyt Iranille jatkopaikkaan.
Iranilla oli vielä rangaistuspotkun jälkeen hyvä maalipaikka, mutta Mehdi Taremin ohjaus osui sivuverkkoon.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat