Lounais-Häme

Euroopan pörssit avautuivat varovaiseen nousuun, Aasiassa luisu tasaantui hienoiseksi heilahteluksi

New York
12.10.2018, 11:24

Talous

Pörssikurssien roima alamäki näyttää toistaiseksi taittuneen Aasian lisäksi myös Euroopassa, jossa suuret pörssit avautuivat varovaiseen kasvuun. Sekä Pariisin että Frankfurtin pörssit olivat perjantaina kaupankäynnin päästyä vauhtiin yli prosentin verran plussan puolella.
Myös Lontoon pörssissä nähtiin vajaan puolen prosentin verran nousua. Helsingin pörssi oli perjantaiaamun kaupankäynnin jälkeen vajaan prosentin verran vihreän puolella.
Yhdysvalloista alkanut pörssikurssien luisu liittyy Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserven ohjauskoron nostoon, huoliin Kiinan vastaisesta kauppasodasta ja presidentti Donald Trumpin maansa keskuspankkiin kohdistamaan kritiikkiin.

”Markkinat etsivät itseään hämmennyksen vallassa”

Aasiassa Tokion Nikkei indeksi oli tänään pörssin avautuessa reilun prosentin laskussa, mutta noin puolituntia kaupankäynnin alkamisen jälkeen Nikkei oli vain 0,2 prosentin laskussa.
– Markkinat etsivät itseään täydellisen hämmenyksen vallassa, onneksi olemme menossa kohti viikonloppua, sanoi valuuttavaihtoyhtiö Oandan Aasian johtaja Stephen Innes ennen kaupankäynnin alkua Tokion pörssissä.
Pian pörssin aukeamisen jälkeen Hongkongin Hang Seng oli puolestaan 0,45 prosenttia plussalla ja Shanghain pörssin Composite-indeksi oli puolestaan noin 0,4 prosenttia pakkasella.
Eilen Hongkongin pörssin Hang Seng -indeksi sulki 3,5 prosentin laskussa, Shanghain pörssin Composite-indeksi päätyi 5,2 prosenttia miinukselle ja Tokion Nikkei-indeksi sulki 3,9 prosenttia pakkasella.
Yhdysvalloissa pörssikurssien reipas alamäki jatkui eilen jo toisena perättäisenä päivänä.
Wall Streetin keskeiset indeksit Dow Jones ja S&P 500 päätyivät molemmat 2,1 prosenttia miinukselle pörssien sulkeutuessa torstaina. Teknologiapainotteinen Nasdaq laski 1,3 prosenttia.
Edellisenä päivänä kaikki keskeiset indeksit laskivat yli kolmella prosentilla.
Down Jones on laskenut viikon aikana yli viisi prosenttia.
Down Jonesin suurimpiin laskijoihin kuuluvat JPMorgan Chase, Exxon Mobil, McDonald’s, Pfizer ja Procter & Gamble.

Koronnousut huolestuttaneet

Pörssikurssien laskuun on vaikuttanut etenkin sijoittajien huoli koronnoususta ja kauppasodasta. Keskiviikkona pörssit lähtivät syöksyyn, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvosteli jälleen Yhdysvaltain keskuspankkia Fediä koronnostosuunnitelmista. Trumpin mielestä keskuspankki tekee virheen. Trumpin kommentit ovat nostattaneet huolta siitä, että Yhdysvaltojen keskuspankin itsenäisyys politiikasta kyseenalaistetaan.
Suomalaisekonomistit arvioivat STT:lle aiemmin, että Yhdysvalloista alkanut luisu maailman pörsseissä ei anna syytä paniikkiin. Helsingin pörssi päätyi torstaina 2,22 prosenttia miinukselle. Myös Euroopan suurimmat pörssit sulkeutuivat tuntuvaan laskuun. Frankfurtin pörssin DAX-indeksi putosi 1,48 prosenttia ja Lontoon pörssin FTSE 100 -indeksi 1,94 prosenttia.

https://www.nordnet.fi/mux/web/marknaden/marknadsoversikt/marknadsoversiktFI.html

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic