Euroopan rikkain nainen, punavankeja ja kiipeilyä rautatiesillalla – Kokosimme yhteen tarinoita Jokioisten kartanolta

Koska Jokioisten kartanon seinät tai siellä vaeltava aave Harmaa rouva eivät itse pysty kertomaan tarinoitaan, jäädään kirjallisten todisteiden, suusta suuhun kulkevien tarinoiden ja ihmisten omien muistojen varaan.

Forssan Lehti kokosi yhteen tarinoita ja muistoja yhä jylhänä seisovasta kartanosta ja sen alueista.

Pappilan rakentaminen ei mennyt suunnitellusti

Jos haluaa kuulla Jokioisten kartanoalueen historiasta, kannattaa ottaa yhteys Lounais-Hämeen oppaiden Anja Mikkolaan, jolla riittää tarinoita.

Moni tarina liittyy Ernst Gustaf von Willebrandiin, joka rakennutti nykyisen kartanorakennuksen 1700-luvun lopulla.

Willebrand oli paitsi suosittu seuramies ja juhlien seremoniamestari, myös itsepäinen johtaja. Tästä kertoo esimerkiksi Mikkolan kertoma tarina Jokioisten vanhan pappilan synnystä.

Koska Jokioisilla ei ollut vielä 1800-luvun taitteessa pappia, kävivät jokioislaiset kirkossa Tammelassa, silloisessa emäpitäjässä. Alustalaiset ja talonpojat kuitenkin vaativat, että paikkakunnalle pitää saada oma pappi.

Niinpä Prekkajakku – kuten rahvas Willebrandia nimitti lukuisten prenikoitten kiiltäessä takin käänteessä – lupasi talonpojille, että jos he toimittavat tukit kappalaisen pappilaa varten, kylään tulee pappi.

– Hänellä lienee tuolloin kuitenkin ollut rahat syystä tai toisesta vähissä, sillä hän myi tukit – talonpoikien joutuessa vielä itse kuljettamaan puutavaran Turun satamaan, Mikkola kertoo.

Väki suuttui pahoin, ja lopulta kartanon isäntä taipui rakentamaan pappilan. Tukit oli kuitenkin myyty, joten Willebrand keksi rakennuttaa talon eteläeurooppalaisen mallin mukaan savesta ja oljesta. Pohjoisen ilmastossa sellainen materiaali on kuitenkin kestämätön, joten ”Prekkajakku” joutui vuoraamaan rakennuksen tiilellä.

Paksuja seiniä pääsee katsomaan yhä, sillä pappila toimii nykyään museona, josta vastaa kotiseutuyhdistys.

Euroopan rikkain nainen leikki Jokioisilla

Jokioisilla on viettänyt paljon aikaa myös Euroopan rikkaimmaksi naiseksi tituleerattu Aurora Karamzin, E.G. Willebrandin tyttärentytär.

Aurora vieraili usein etenkin kesäisin isoäitinsä, Willebrandin lesken Vendlan luona Jokioisilla.

Suuren kartanon käytävät ja pihamaa olivat lapsille hyviä leikki- ja seikkailupaikkoja, sillä jo Willebrandien aikaan alueelle tehtiin suuret puutarhat. Versailles’n linnan mukaan rakennetussa kasvihuoneessa kasvoi eksoottisia hedelmiä sitruunoista aprikooseihin.

Myöhempinä vuosina Jokioisten-reissut jäivät vähemmälle, kun elämä kuljetti Auroraa muun muassa Pietarin Talvipalatsiin hovineidoksi ja takaisin Suomeen perustamaan Helsingin diakonissalaitoksen.

Jokioisille on haudattu Karamzinin isä Carl Johan Stjernvall sekä seitsemän Auroran sisarusta.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Punavangit teloitettiin

Vuosisatojen kuluessa kartanossa on nähty myös synkkiä aikoja, kuten vuonna 1918.

Kartano oli sisällissodan aikana ensin punakaartilaisten ja sitten valkoisten hallinnassa, ja kartanolla vallitsi sekasorto ja terrori. Päärakennus kärsi, ja ihmisiä teloitettiin.

Viljamakasiiniksi rakennettu ja viinapolttimonakin toiminut korkea kivirakennus päärakennuksen lähellä toimi sodan loppuvaiheessa vankilana, johon punavankeja tuotiin odottamaan tuomiotaan.

– Vangit joutuivat kävelemään teloitettavaksi tarinan mukaan Kirkkonummelle, mutta todennäköisesti kysymys on kirkkonummesta eli nummimaastosta kartanon ja kirkon välissä tai kirkosta eteenpäin. En ole löytänyt vahvistusta puoleen tai toiseen, Anja Mikkola kertoo.

– Ei tunnu uskottavalta, että vankeja olisi ollut tarve kuljettaa yli sata kilometriä yhden tai kahden kilometrin sijasta. Pitkä matka olisi sitonut vartijoita ja kalustoa, aikaa olisi kulunut useita päiviä ja karkaamisen mahdollisuus olisi kasvanut.

MTT muutti Tikkurilasta

Kartanon kummiksikin nimetty Inkeri Koskela tuntee Jokioisten kartanon käytävät kuin omat taskunsa, sillä se oli hänen työpaikkansa vuosikymmenien ajan.

– Ensimmäisen kerran tulin Jokioisille vuonna 1963 kesätöihin kasvinjalostukseen, joka toimi silloin kartanorakennuksessa. Minut otettiin vastaan huoneessa, jossa olin myöhemmin itse töissä, Koskela kertoo.

Kun Maatalouden tutkimuskeskus muutti Vantaan Tikkurilasta vuonna 1983, siirtyi sinne myös Koskelan työpiste. Hän työskenteli kartanoalueella eläkkeelle, vuoden 2004 loppuun asti.

Vaan vajaa 40 vuotta sitten Koskela kohtasi kartanossa ihmisen, joka tiesi kartanosta vielä enemmän.

Harmaantuvatko haamutkin?

Kartanoa hallitsi vuoteen 1917 maanviljelysneuvos Alfred Kordelin, joka ammuttiin Mommilan veriteoissa marraskuussa 1917.

– Kordelinin lisäksi Mommilassa ammuttiin kartanon isännöitsijä Paul Pettersson. Jo iäkäs Petterssonin tytär saapui 1980-luvun puolivälissä Jokioisille ja kertoi, millaista oli lapsena elää kartanossa, Koskela kertoo.

Petterssonin tytär oli Koskelan mukaan kuin elävä tietosanakirja. Koskela kuuli Petterssonin tyttäreltä myös kartanon kummituksesta.

Harmaan rouvan kerrotaan kummittelevan kartanossa ja näyttäytyvän ajoittain kahdessa ylemmän kerroksen ikkunassa rakennuksen lounaiskulmassa.

– Petterssonin tytär kuitenkin kertoi, että haamu oli hänen lapsuudessaan Valkoinen rouva. Niin kai ne haamutkin harmaantuvat, Koskela naurahtaa.

Lue myös: Jokioisten kartanossa kummitteleva Harmaa rouva toi voiton – Julia Jaakkola kirjoitti parhaan tarinan (FL 26.1.2019)

Kuinka omistus suhmuroitiin kruunulta?

1970-luvulla kartanon maisemissa lapsuuttaan vietti Sirkka Ylander, jonka isä työskenteli muun muassa tehtaanjohtajana Ferrarialla.

Samalla kartanon pihalla, jossa Aurora Karamzinkin leikki noin 150 vuotta aiemmin, vietti aikaa myös Ylander.

Viime aikoina Ylanderia on alkanut uudelleen kiinnostaa Jokioisten historia.

– On esimerkiksi kiinnostavaa, että kartanon pitkän historian aikana täällä on ollut tasan kaksi naisjohtajaa, Willebrandin leski Vendla sekä Anna Maria Kruus.

Kartano oli siirtynyt Anna Maria Kruusin isälle Jesper Matinpoika Kruusille 1600-luvun alussa.

– Anna Maria oli kunnioitusta herättävä ja kovatahtoinen nainen, joka johti kartanoa Ruotsista käsin. Se oli reduktion aikaa, jolloin läänityksiä palautettiin kruunulle. Jokioisten osalta tapahtui kuitenkin jotain sekavaa.

Ylander kertoo, että Anna Maria Kruus sai neuvoteltua, että hän luovuttaisikin Jokioisten sijaan valtiolle jonkin Ruotsissa omistavansa kartanon.

– Outoa siinä on se, että hänen olisi pitänyt luovuttaa kruunulle molemmat kartanot. Oliko hänellä sitten virkamiehinä sukulaisia tai tuttuja, jotta tällainen suhmurointi onnistui? Ylander naurahtaa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Kiipeilyä rautatiesillalla

Kaikkea tietoa ei löydä historiankirjoista, vaan osa on vain muistijälkenä ihmisten mielessä. Ylander kertoo, että moni lapsuuden aikaisista tapahtumista kartanoalueella on vuosien varrella jo huuhtoutunut pois päästä, mutta paljon on vielä muistissa.

– Muistan, kuinka olen mennyt viimeisellä museojunalla Jokioisista Forssaan, olin silloin noin viiden vanha. Se vähän surettaa, että rautatiesilta purettiin, Ylander muistelee.

Rautatiesilta kulki Jokioisilla Loimijoen yli jonkin matkaa maantiesillan itäpuolella.

– Kiipeilimme sillalla lapsina, ja jälkikäteen ajateltunahan se oli hirveän vaarallista, kun lautojen välistä näki suoraan alas jokeen.

– Myös vanhan maantiesillan muistan hyvin. Holvirakenteisiin kiivettiin pengertä pitkin, ja nuoriso vietti siellä aikaansa.

Jännitystä Ylander kertoo hakeneensa kavereidensa kanssa myös Harmaan rouvan kustannuksella.

– Menimme aina hämärällä puistoon ja kävimme Willebrandin haudalla, koska se vain jotenkin tuntui niin jännittävältä, Ylander kertoo.

Haamuja, salakäytäviä ja aarteita

Inkeri Koskela kertoo, että vaikka hän työskenteli kartanossa pitkään, hän ei itse kohdannut Harmaata rouvaa ikinä, työkaverit kylläkin.

– Kerran tulin tosin iltasella käymään kartanolla, ja minulla oli siellä kulkiessani aivan sellainen tunne, että yläkerrassa oli jonkinlaiset juhlat käynnissä, Koskela muistelee.

Muutakin mysteeristä mutta vielä selvittämätöntä kartanolla on yhä. Esimerkiksi kartanosta lähtevästä salakäytävästä on huhuttu pitkään.

– Voisikohan sellainen lähteä vintille vievän portaikon alta, sillä siellä on tyhjää tilaa? Kartanon allahan menee käytäviä, jotka tehtiin varmaan rakennuksen kuivatusta varten, Koskela sanoo.

– Ja onhan sitä puhuttu vintillä olevasta aarteestakin… _FL