Lounais-Häme

Facebook-hyväntekeväisyys on trendikästä – valvonnan puute arveluttaa tutkijaa

Jotkut auttajat pyytävät autettaviltaan arkaluontoisia tietoja ja rajaavat esimerkiksi päihteiden käyttäjiä avun ulkopuolelle.
Some-hyväntekeväisyys saa useimmiten alkunsa niin, että yksi, vaikkapa asuinalueensa vähävaraisten perheiden toimeentulosta huolestunut kansalainen alkaa kerätä perheille vaatteita, ruokaa tai lahjakortteja. Arkistokuva. Kuva: Anja filppula
Some-hyväntekeväisyys saa useimmiten alkunsa niin, että yksi, vaikkapa asuinalueensa vähävaraisten perheiden toimeentulosta huolestunut kansalainen alkaa kerätä perheille vaatteita, ruokaa tai lahjakortteja. Arkistokuva. Kuva: Anja filppula

Sosiaalinen media, erityisesti Facebook, on alkanut täyttyä erilaisista hyväntekeväisyysryhmistä. Viime aikoina on perustettu myös yksityisten ihmisten ylläpitämiä avustusyhdistyksiä.

Tällainen toiminta saa useimmiten alkunsa niin, että yksi, vaikkapa asuinalueensa vähävaraisten perheiden toimeentulosta huolestunut kansalainen alkaa kerätä perheille vaatteita, ruokaa tai lahjakortteja. Pian toiminta laajenee Facebook-ryhmäksi, joskus jopa rekisteröidyksi yhdistykseksi.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen rahoituksen rakenteita tutkiva Emilia von Troil sanoo, että niin sanotusta omatoimisesta avustamisesta on tullut trendikästä. Hän suhtautuu ryhmiin kuitenkin kahtiajakoisesti.

– Vakiintuneet, maineestaan tarkat organisaatiot ovat pääsääntöisesti tehokkaampia saamaan apua perille. Niiden keräysrakenteet ovat lähtökohtaisesti kunnossa, sillä toimintaa valvotaan, Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva tutkija sanoo.

Hän muistuttaa, että kyse on ennen kaikkea alaan kohdistuvasta luottamuksesta yhteiskunnassa.

–  Kun aina kuitenkin väistämättä tulee epäselviä tilanteita ja epärehellisiä toimijoita, silloin lain mukaan ja kunniallisestikin toimivat kärsivät.

”Auttamiseen tarvitaan kasvokkaisuutta”

Kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopistosta pitää puolestaan sosiaalisen median hyväntekeväisyyttä ”tärkeänä uutena avauksena”.

–  Auttamisen organisoiminen on tehty helpoksi, ja auttamisen kynnys matalaksi. Samalla tehdään asioita tunnetuksi ja vahvistetaan ihmisten kohtaamista, Pessi kommentoi STT:lle sähköpostitse.

Pessi uskoo, että auttamista on muuttanut kohtaamisen kanavien muuttuminen.

–  Tätä aikaa määrittää lyhytkestoisuus ja hetkellisyys, kuten myös digitaalisuus. Auttamiseen ja kohtaamiseen tarvitaan kuitenkin aina myös kasvokkaisuutta, jolla on valtava voima virtuaalisiin kohtaamisiin verrattuna. Mutta kasvokkain ei päästä niin notkeaan, nopeaan, laajaan auttamiseen kuin verkossa.

Von Troil on havainnut, että ihmisten auttamisenhalu saadaan heräämään parhaiten esimerkiksi lasten tai eläinten kärsimyksen kautta.

–  Itse aiheutetut ongelmat eivät herätä samalla tavalla sympatiaa. Vähiten myötätuntoa herättävät esimerkiksi alkoholistit, huumeongelmaiset ja kodittomat, he eivät ole niin söpöjä.

Tulotietojen vaatiminen: ”Nöyryyttävää”

Joissakin avustusryhmissä toimivat haastattelevat mahdolliset apua saavat perheet etukäteen ja haluavat myös tietoonsa kotitalouden tulot ja menot. Jotkut vaativat nähdäkseen myös avunhakijoiden toimeentulotukipäätökset.

–  Äärimmäisen nöyryyttävää, puuskahtaa von Troil.

Joidenkin ryhmien avustuksen kohteilta edellytetään myös päihteettömyyttä.

–  Tällainen luokittelu jättää ison osan ihmisistä ulkopuolelle. Siinä myös asetutaan toisten yläpuolelle, von Troil muistuttaa.

Se, että autettavien ulkopuolelle rajattaisiin päihdeongelmaiset, on myös Pessistä ongelmallista.

–  Toki kaikkien ei tarvitse auttaa kaikkia. Mutta jos on ulosrajaavia perusteita, se (auttaminen) ei ole eettisesti kovin kestävää. Esimerkiksi useimpien uskonnollisten yhteisöjen ruoka-apukin tarjotaan jokaiselle, eikä uskosta tai yhteisöön kuulumisesta kysellä. STT

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic