Lounais-Häme

Fantasiakirjailija inspiroituu unista ja painajaisista

Fantasiakirjat Hopeakuun helmi ja Tanssivien puiden metsä ovat Gokahdan Saagan kaksi ensimmäistä osaa. Kirjat on kirjoittanut forssalainen Vari Lindén, joka alkoi ideoimaan tarinoita jo yläasteella.

-Oma äiti rohkaisi ihan pikkutytöstä lähtien kirjoittamaan. Hän kirjoitteli muun muassa Seutu-Sanomien ja Forssan Lehden yleisönosastolle pieniä juttuja, Lindén paljasti.

-Kun äiti rohkaisi kirjoittamaan ja lukemaan, niin sitä enemmän teki mieli maalata oma mielikuvitus muiden luettavaksi.

Gokahdan fantasiamaailma alkoi hahmottumaan Lindénin päässä jo vuosina 2002–2004, jolloin nykyisin ompelijana työskentelevä Lindén opiskeli yläasteella. Tarinat rakentuivat kirjoiksi kuitenkin vasta tänä vuonna, kun kirjasarjan ensimmäinen osa Hopeakuun helmi ilmestyi Lindénin syntymäpäivänä 2. tammikuuta.

 

Lindénin suurimpina inspiraation lähteinä ovat toimineet unet.

-Hopeakuun helmi lähti unesta ja koko sarjassa on kohtauksia, joita olen unessa nähnyt. Kirjoitan uneni muistiin heti heräämisen jälkeen. Kännykän muistio on jo aika täynnä, Lindén naurahti.

Lindén on hahmotellut seuraavaa kirjaansa varten kuvituksen valmiiksi, jonka esikuvana toimii Wahrenin puisto.

-Forssa on ollut suuri inspiraation lähde etenkin sen jälkeen kun tästä tuli puistokaupunki. Jo pienenä tyttönä lähdin kirjastolta kävelemään kotiin ja jäin Wahrenin puistoon suihkulähteen luo lukemaan.

Lindén kuvittaa kirjansa itse, mutta kansikuvat ovat harrastajataiteilija Hilkka Pohjalaisen käsialaa.

-Joskus yhden kuvan piirtämiseen menee 20 minuuttia, joskus taas pidempään. Yhtä kuvaa hahmottelin pitkään ja sitten kun sain sen mielestäni valmiiksi, niin jätinkin sen kahdeksi vuodeksi olemaan, koska se tuntui keskeneräiseltä enkä osannut jatkaa sitä.

 

Alun perin kirjasarjan piti olla vain kolmiosainen, mutta Lindénin vuosien varrella kokoamat muistivihot tarjoavat materiaalia vielä ainakin kahdeksaa kirjaa varten.

-Rungoltaan osat ovat jo valmiita, mutta ne vaativat vielä hienosäätöä ja korjauksia. Tarinat ovat pätkinä vihoissa ja kuvissa, joita olen piirtänyt ja saisin ne valmiiksi kolmessa vuodessa, Lindén kertoi.

Lindén harmittelee, että nykyään ihmisillä ei jää niin paljoa aikaa kirjoille kuin ennen. Myös koulut saavat kirjailijalta palautetta.

-Vein entiselle yläasteelleni kirjani ja huomasin, että luovan kirjoittamisen ja lukemisen valinnainen kurssi oli poistunut tarjonnasta. Se kurssi saattaa olla osalle juuri oikea klikki, josta kirjoittaminen todella alkaa. Niin se oli minullekin, Lindén sanoi.

Kirjoittaminen vie luonnollisesti paljon Lindénin vapaa-aikaa, mutta Lindén nauttii siitä mitä tekee.

-Elän omaa unelmaani ja aion kaikki kirjat julkaista. Rentoudun kirjoittamalla ja puran stressini sekä pelkoni paperille, jotta pääsen niistä eroon, Lindén päätti. FL

 

Uusimmat