Lounais-Häme

Finanssikriisin Suomessa aiheuttama osinkoromahdus on taitettu

Helsinki
09.07.2018, 00:38

Talous

Helsingin pörssissä noteeratut yhtiöt maksavat tänä vuonna omistajilleen enemmän osinkoja kuin kymmeneen vuoteen, kertoo Keskuskauppakamarin tuore selvitys. Osinkoja maksetaan tänä vuonna yhteensä 9,5 miljardia euroa.
Yhtiöiden osakkeiden markkina-arvo on yhteensä noin 223 miljardia euroa, joten osinkotuotto on keskimäärin 4,3 prosenttia.
Vuonna 2007 juuri ennen finanssikriisin alkua osinkoja maksettiin 8,9 miljardia euroa.
Selvästi suurin osa osingoista tuli suuryhtiöiltä: jo 5 suurinta osingonmaksajaa vastasivat 53 prosentista kaikista maksetuista osingoista, ja yhteensä suuret yhtiöt maksoivat osingoista 93 prosenttia.
Keskisuuret yhtiöt maksoivat osingoista 6 prosenttia, ja pienet vain noin prosentin.
Pelkästään osinkojen absoluuttista euromäärää ei kuitenkaan kannata tuijottaa. Varainhoitoa ja arvopaperivälitystä hoitavan FIM-yhtiön analyytikon Aaron Kaartisen mukaan piensijoittajan kannattaa kiinnittää huomionsa mieluummin osinkotuottoprosenttiin. Se kertoo, kuinka paljon osinkoa yhtiö on jakanut suhteessa arvoonsa.
– Ei ole olennaista, jos Nokia maksaa miljardeja osinkoa, koska yksi sijoittaja omistaa siitä niin pienen osuuden. Siitä suuret osingot kertovat, että isot yhtiöt ovat tasaisia suorittajia, joissa vasta-alkavien sijoittajien on turvallista pysyä, Kaartinen kertoo.

Rahat joko kasvuun tai osinkoihin

Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtajan Timo Rothoviuksen mukaan on luonnollista, että isot yritykset maksavat enemmän osinkoja kuin pienet.
– Suuret yritykset ovat jo vakiintuneita ja toimivat kuin lypsylehmät: ne tekevät sitä, mitä ovat ennenkin tehneet, ansaitsevat sillä rahaa ja jakavat siitä ison osan osakkeenomistajille. Pienten yritysten taas tarvitsee käyttää rahaa kasvuun, Rothovius kertoo.
Voittoa tekevä yritys siis käyttää löysää rahaansa joko toimintansa kasvattamiseen tai osinkojen maksamiseen omistajilleen. Isojen yritysten on pieniä vaikeampi kasvaa lisää, joten niissä rahaa ohjautuu enemmän osinkoihin.
Uusilla ja pienillä yrityksillä on kuitenkin paljon kasvunvaraa, kun taas suuret yritykset ovat usein jo löytäneet oman lokeronsa.
– Siitä on aika paljon todistusaineistoa historiassa, että pitkällä aikavälillä pienet yritykset ovat tuottaneet paremmin kuin suuret. Se tosin vaihtelee aikakausittain, Rothovius sanoo.
– Pienistä yhtiöistä voi löytää sellaisen kasvuhelmen, jonka osinko kasvaa voimakkaasti ja pitkään. Kääntöpuolena on se, että osa yhtiöistä on heikompia. Riski ja tuotto menevät tässäkin käsi kädessä, Kaartinen kertoo.
Keskuskauppakamarin selvityksessä käytiin läpi kaikki 123 pörssiyhtiötä, joiden päälistauspaikka on Helsinki. Niistä suuria oli 31, keskisuuria 41 ja pieniä 51 yhtiötä. Tiedot on kerätty huhti-toukokuussa 2018.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat