Lounais-Häme

Fisu kalastelee resurssiviisautta

Fisu-verkoston kahdeksan kuntaa ja kaupunkia miettivät Forssan kaupungintalolla järjestetyssä tapaamisessa kestävää kehitystä ja sitä, miten maailmasta tulisi hivenen parempi paikka elää.

Kuntien ja kaupunkien virkamiehet miettivät myös, miten Fisusta saisi vielä enemmän irti.

-Fisu-kunnilla on iso edelläkävijän rooli, myös lainsäädännön kannalta, professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta (Syke) kannusti.

Hänen mukaansa valtio kuuntelee Fisu-kuntien kommentteja.

-Uudet ratkaisut ovat ympäristön kannalta tärkeitä.

Ratkaisuihin päästään yhteistyöllä. Verkoston tavoitteena on, että Fisu-kunnat olisivat kansainvälinen esimerkki resurssiviisaudesta.

Kunnissa on tehty niin sanottuja tiekarttoja, joista selviää, mistä niiden kestävän kehityksen toiminnassa on kyse.

Esimerkiksi Forssan tiekartasta selviää, miten yritykset voivat käyttää toisen yrityksen jätettä hyväkseen omassa toiminnassaan.

Seppälä painotti, että kunnissa käynnissä olevia pilottihankkeita ei saa jättää sikseen; niistä pitää ottaa opiksi ja jatkaa työtä eteenpäin.

Kuntien ja kaupunkien pitää tehdä selvityksistä konkreettisia.

Fisu-verkostoon valittiin kuntia, jotka ovat jo ottaneet ensimmäisiä askeliaan kohti hiilineutraaliutta, jätteettömyyttä ja kestävää kulutusta.

-Forssa on edelläkävijöiden joukossa. Forssan intressi on teollisissa symbiooseissa, Seppälä sanoi.

Forssan kaupunginjohtaja Sami Sulkko jatkoi, että paikalliset yritykset ovat sitoutuneet järkivihreyteen.

-Yhteistyöllä voidaan luoda pohja sille, että yritykset pärjäävät myös maailmalla.

Sulkko uskoo, että paikallista osaamista voisi viedä kehittyviin maihin. Hän tosin lisäsi, että toimia pitäisi mieluummin heti kuin myöhemmin.

-Kyse ei ole vain teknologian myynnistä. Kyse on kokonaisvaltaisesta resurssiviisasta toiminnasta.

Forssan teknisen johtajan Antti Heinilän mukaan kunnan taloustilanne ei saa olla este resurssiviisaalle toiminnalle.

-Resurssiviisas tapa toimia on usein myös taloudellisesti viisaampaa.

Heinilän mukaan järkivihreys on kaikille forssalaisille tuttua.

-Järkivihreys ulotetaan kaikkeen kaupungin toimintaan, oli kyse sitten kaatopaikan sulkemisesta tai lasten innostamisesta polkupyöräilyyn, Heinilä sanoi.

Se, miten kunnissa toimitaan kestävän kehityksen eteen, ei Seppälän mukaan ole kiinni asukasmäärästäkään. Esimerkiksi pienehkössä Iin kunnassa ollaan pitkällä kasvihuonepäästöjen suitsemisessa.

Iin kunnanjohtaja Ari Alatossava kertoi, että vauhtiin pääseminen oli hidasta, mutta kun kunnassa päästiin epäilyjen ohi, alkoi tulosta syntyä.

-Kun pystytään osoittamaan, että toiminta on järkevää, syntyy säästöjä.

Ii on energiaomavarainen kunta. Vesivoiman lisäksi sähköä saadaan tuulivoimasta.

-Meillä pyörii yli 50 turbiinia. Niistä ei ole tullut yhtään valitusta, Alatossava kehui.

Hän lisäsi, ettei valituksia tarvinnut tehdä, koska kuntalaisille järjestettiin tarpeeksi yleisötilaisuuksia, joissa voitiin purkaa ennakkoluuloja.

Iin kunnalla on myös käytössään sähköautoja. Öljystäkin on päästy eroon.

-Kaikki kunnan omat kiinteistöt on muutettu öljyttömiksi. Aurinkoenergiakin on otettu käyttöön.

Seppälän mukaan Fisu-kunnat ovat esimerkkinä myös muille maakuntansa kunnille.

-Liika vaatimattomuus ei kannata. Me voimme viedä tietoa eteenpäin, Seppälä kannusti pikkukuntia.

Seppälän mukaan Fisu-kuntien pitää myös näyttää, että EU-tavoitteet toteutuvat.

Motivan yksikönpäällikkö Päivi Laitila muistutti, että Fisussa kyse on pitkäjänteisestä työstä, ei vain hankkeesta.

-Suuntaa voi kuitenkin muuttaa pienin askelin. FL

Fisu-verkosto
Fisu on lyhenne sanoista Finnish Sustainable Communities.Kyse on edelläkävijöiden verkostosta, joka tavoittelee hiilineutraaliutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä.Verkostoon kuuluu kahdeksan kuntaa: Forssa, Ii, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Turku ja Vaasa.Verkoston koordinaattorina toimivat valtion omistava asiantuntijayritys Motiva ja Suomen ympäristökeskus Syke.Motiva ja Syke muodostavat Fisu-kuntia tukevan palvelukeskuksen.Verkoston toimintaa ohjaa neuvottelukunta, johon kuuluu kuntien ja palvelukeskuksen lisäksi ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Kuntaliitto, Tekes.Fisu-verkoston pyrkimyksenä on vahvistaa kunta- ja aluetaloutta, luoda työpaikkoja ja edistää kestävää hyvinvointia.Resurssiviisaus on kykyä käyttää esimerkiksi luonnonvaroja, raaka-aineita, energiaa ja palveluja hyvinvointia ja kestävää kehitystä edistävällä tavalla.

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic