Lounais-Häme

FoKoPo pisti Märskyn ahtaalle

Forssan Koripojista ei ollut voitosta voittoon A-divisioonassa edenneen HBA-Märskyn pysäyttäjäksi. FoKoPo piti maajoukkuenuorista koottua lukiolaisjoukkuetta ahtaalla, mutta oli koko ajan hitusen perässä ja taipui Mäkelänrinteen uintikeskuksessa pelatussa ottelussa pistein 85–78 (50–41).

-Märsky on hyvä, fyysinen joukkue, jolta löytyy iso rotaatio paikalle kuin paikalle. Syyttä ei joukkue ole sarjan kärjessä. Me olemme yksi niitä harvoja joukkueita, joka on pystynyt pistämään heidät näinkin tiukoille, totesi FoKoPon valmentaja Jouni Grönroos.

Torstai-illan ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Joukkueet etenivät tasatahtia tilanteeseen 11–11, jonka jälkeen HBA kiri nopeasti kahdeksan pisteen johtoon. FoKoPo ei päästänyt märskyläisiä kuitenkaan karkuun, ja avausjakso päättyi tasalukemiin 22–22.

Toisen neljänneksen kotijoukkue aloitti forssalaisia terävämmin. Tarkasti heittänyt HBA oli karussa 40–31, mutta FoKoPo sai pisteputken päälle ja nousi kolmen pisteen päähän 40–37-lukemiin. Jakson loppu oli taas nuorien isäntien, joten tauolle lähdettiin HBA:n johdossa 50–41.

FoKoPo tuli kolmannelle jaksolle terävästi ja nousi Markus Moleniuksen onnistuneen kolmen pisteen heiton jälkeen lukemiin 50–46. Ote siirtyi kuitenkin takaisin kotijoukkueelle, eikä tilanteeseen auttanut edes Jouni Grönroosin ottama aikalisä.

HBA johti suurimmillaan 17 pisteellä tilanteessa 66–49, mutta FoKoPo sai jakson lopulla taas juonesta paremmin kiinni. Viimeiselle jaksolle mentiin 71–63-numeroissa.

Peli jatkui tasaisena päätösneljänneksellä. FoKoPo kävi pari kertaa viiden pisteen päässä pystymättä kuitenkaan nousemaan rinnalle asti.

-Meillä oli hyviä vapaita kolmosia, mutta ne eivät nyt oikein uponneet. HBA pääsi juoksemaan meidän ohiheitoista monta helppoa pistettä, Grönroos tiivisti pelin ratkaisupaikkoja.

Juwan Howard heitti FoKoPolle 25 pistettä ja vei 9 levypalloa. Markus Molenius kokosi 12 pistettä, Semi Saari 11 pistettä sekä Aku Haikonen ja John Merchant 10 pinnaa mieheen.

FoKoPo peluutti ottelussa kahdeksaa pelaajaa, HBA koko kahdentoista lupauksen arsenaaliaan. Tasaisesta joukkueesta eniten pisteitä, 17, heitti laituri Elias Valtonen.

Kaikki seitsemän peliään A-divisioonassa voittanut HBA nousi sarjan kärjessä 14 pisteeseen. Kaksi peliä seitsemästä voittanut FoKoPo on sarjassa kymmenentenä.

FoKoPon seuraava mahdollisuus pistetilin kartuttamiseen on ensi viikon sunnuntaina, jolloin sarjan keskikastin joukkue Lahti Basketball saapuu Feeniksiin.

-Lahti on sarjan suurimpia suosikkeja. Se aloitti sarjan rämpien, mutta vaihtoi amerikkalaista ja on muutenkin uusinut systeemejään. Sillä on pari voittoa alla, joten kova peli siitäkin tulee. Meillä on nyt aikaa kuntouttaa pelaajia flunssasta ja vaivoista, Grönroos totesi. FL

Uusimmat