Lounais-Häme

FoPS A luopui Mestis-paikastaan

 

Forssan Palloseuran A-juniorit luopuu paikastaan Nuorten Mestiksessä. FoPS juniroti ry teki asiasta päätöksen tällä viikolla.

Seuran puheenjohtaja Matti Jaakkola kertoo, että päätös johtuu taloudellisista syistä.

-Urheilullisesti meillä olisi ollut riittävä joukkue Mestikseen. Mutta A-nuorissa pelaajat maksavat pelaamisesta, edustuksen kirjoilla olevat pelaajat eivät maksa. Iso osa A-ikäisistä on kirjoilla edustuksessa, joten maksajia ei ollut riittävästi, Jaakkola harmittelee.

Jaakkolan mukaan Mestikseen tarvittaisiin noin 75000 euron budjetti, josta A-nuorilla olisi ollut kasassa kolmannes. Pelaajat ovat sitoutuneet maksamaan 300 euroa kuussa, mitä Jaakkola pitää kipurajana.

-Päätös on valitettava ja harmittaa pelajien sekä innokkaiden valmentajien puolesta, mutta on oltava realisti. Emme voi lähteä haihattelemaan sarjaan näistä lähtökohdista.

Jaakkola toivoo, ettei yksikään A-ikäinen pelaaja joutuisi lopettamaan pelaamista.

-Toivottavasti mahdollisimman monelle löytyy pelipaikka. Joku voi mennä Loimijoen Liekkeihin 3. divisioonaan, joku voi yrittää vaikka Hämeenlinnaan.

Puheenjohtajan mukaan nuoremmissa junioreissa riittää pelaajia hyvin ja tilannetta seurataan vuosittain realistisesti. Jaakkolan mukaan fokusta on muutettava myös määrään, vaikka tekemisessä on oltava laatua. Näin varmistetaan mahdollisimmat isot ikäluokat C-, B- ja A-junioreihin.

Kaikki Liiga-seurat ja useimmat Mestis-seurat ovat Jaakkolan mukaan liittäneet A-nuorten toiminnan edustusjoukkueen alaisuuteen. Näin toimittiin myös Forssassa 1990-luvulla, mutta edustusjoukkueen taloudellinen ahdinko pakotti siirtämään A:n toiminnan junioriyhdistykselle.

-Siihen pitäisi Forssassakin palata, kunhan saadaan edustuksen tilanne hyvälle mallille. Edustus ja A-nuoret toimivat taloudellisesti niin lähellä toisiaan ja junioreissa voidaan keskittyä kasvatukseen ja massojen tuottamiseen. Se on kiekkoväen yhteinen tahtotila, Jaakkola toteaa. FL

 

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic