Lounais-Häme

FoPS B-nuorten SM-sarjaan

FoPSin B-tytöt ovat pelanneet odotetun vahvasti SM-karsinnassa. Forssalaisjoukkue on jo varmistanut paikkansa B-nuorten SM-sarjassa, vaikka karsintaa on vielä tämän viikonlopun kierros pelaamatta.

Uudistuneen joukkueen kausi alkoi hieman tahmeasti, mutta sen jälkeen tahti on parantunut. FoPS sijoittuu lohkonsa kakkoseksi, käy viimeisissä SM-karsintapeleissä miten tahansa. Lohkon voittaa koko sarjan suurin ennakkosuosikki Laitilan Jyske.

-Tavoite oli päästä SM-sarjaan, mikä on nyt saavutettu. Karsinta meni ehkä jopa paremmin kuin odotin, sillä pitkään koossa ollut ryhmä hajosi viime kauden päätteeksi ja tähän joukkueeseen tuli monta uutta tyttöä C-nuorista. Meni jonkin aikaa, ennen kuin saimme ryhmän pelaamaan yhteen joukkueena, kertoo FoPSin B-tyttöjen vastuuvalmentaja Mika Ahonen.

 

Yhteen hitsautunut joukkue oli iskussa silloin kun pitikin, tärkeimmät pelit hoidettiin kotiin. Tavoitteet ovat korkealla myös varsinaisessa SM-sarjassa, joka alkaa ensi kuussa.

-Emme ole käyneet SM-sarjatavoitetta vielä joukkueen kanssa läpi. Mutta kun sarjassa pelataan Suomen mestaruudesta, niin emmeköhän me lähde mitaleista pelaamaan.

Ahosen mukaan SM-sarja on tällä kaudella korkeatasoinen. Sarjassa on kahdeksan hyvää joukkuetta, eikä yhtään voittoa saa helpolla.

Suurimmiksi ennakkosuosikeiksi Ahonen nostaa A-lohkon varmuudella voittavan Laitilan Jyskeen ja B-lohkoa hallitsevan Lahti Ringetten.

-On kyseessä sitten ringette tai jääkiekko, vihreäpaidat pelaavat vahvasti yhteen joukkueena. Kolmen kentän tasaisen vahva pelaaminen, puolustuksen kautta. Taitoa meillä on, Ahonen kertoo ryhmänsä vahvuuksista.

 

Ennen SM-sarjan alkamista FoPS tekee mielenkiintoisen matkan Kanadaan. Joukkue seuraa Torontossa ringetten MM-kisoja ja osallistuu itse samaan aikaan pelattavaan Mississauga Ringeten järjestämään turnaukseen.

FoPS pelaa Kanadassa kovassa U19-sarjan lohkossa.

-Lohko on turnauksen kovin mahdollinen, mutta kyllä me silti voittoa lähdemme siitä hakemaan, Ahonen sanoo.

FoPS pelaa Kanadassa kaksi harjoituspeliä, neljä lohkopeliä ja mahdolliset mitalipelit päälle.

Kuun vaihteessa tehtävälle Kanadan-matkalle lähtee 19 pelaajaa, pääosin B-ikäisiä junioreita. Vaikka pelejä on paljon, ehditään paikan päällä seurata MM-otteluja ja viettämään vapaa-aikaa.

-Käymme Buffalon NHL-pelissä, kun Maple Leafs sattuu olemaan matkamme aikana vieraspelikiertueella, vierailemme Hockey Hall of Famessa ja syömme Wayne Gretzkyn ravintolassa, Ahonen kertoo matkasuunnitelmista. FL

 

Uusimmat