Lounais-Häme

FoPS päätti runkosarjan tappiolla

FoPS päätti ringeten nuorten SM-sarjan tappiolla, kun runkosarjan puhtaalla pelillä voittanut Laitilan Jyske hali voiton 8-11 (2-2, 0-1, 2-4, 4-4.)

Jyske ei ollut aivan parhaalla kokoonpanollaan kummallekin joukkueelle merkityksettömässä pelissä. Myös FoPS keskittyi voiton hakemista enemmän hiomaan pelisysteemiään ensi viikonloppuna pelattavaa välieräpeliä varten.

Välierässä ensi lauantaina FoPS kohtaa jälleen Jyskeen, mutta pelipaikkana on tällä kertaa Laitila. Toisessa välierässä kohtaavat Järvenpäässä sarjakakkonen Haukat ja kolmonen Helsinki Ringette.

Kauden alkupuolella FoPSin otteet hieman ailahtelivat ja joukkue kärsi muutaman yllättävänkin tappion, jotka lopulta veivät mahdollisuuden taistella paikasta kärkikaksikossa ja mitalipelien kotiedusta.

Kauden mittaan otteet kuitenkin tasaantuivat ja kevätkaudella joukkue nappasi kymmenestä ottelustaan seitsemän voittoa varmistaen samalla neljännen sijansa kolmen pisteen turvin ennen Lukkoa.

SM-runkosarjan pistepörssin voitti ylivoimaisesti VaPSin Roosa Rantaniitty, joka saalisti 21 pelaamassaan ottelussa hurjat tehopisteet 114 maalia ja 35 syöttöä.

Kärkiviisikossa oli mukana peräti kolme VaPSin pelaajaa, kun Ronja Lahtivirta oli kolmas (54+71) ja Elisa Ukkonen viides (34+73).

Tehokärki ei kuitenkaan VaPSille riittänyt, sillä vastaavasti puolustus- ja maalivahtipeli olivat surkeita ja joukkue saikin poimia renkaan omasta maalista ylivoimaisesti useimmin peräti 290 kertaa.

FoPSin tehokkain oli Henni Isaksson joka nakutti 22 ottelussa 76 pistettä tehden 36 maalia ja jaellen 40 maalisyöttöä. Seuraavina tulivat Annakaisa Tuusa 57p (27+30) ja Elli Tossavainen 47p (17+30).

Maalivahtipörssin vei Jyskeen Iida Salonen torjuntaprosentilla 90,72. Toisena oli Helsingin Hanna Minkkinen (89,49 %) ja kolmantena Haukkojen Heidi Kokkonen (88,69 %). FoPSin Laura Kari oli neljäs prosentilla 87,74.

Uusimmat