Lounais-Häme

Forssa-asunnot etsii uutta suuntaa

Forssa-asunnot on muutosten edessä. Asuntoyhtiötä yli 21 vuotta luotsanneen toimitusjohtaja Veikko Heimon lisäksi yhtiöstä on jäämässä vuoden vaihteessa eläkkeelle myös pitkäaikainen isännöitsijä Seppo Kolunen. Hän on ollut osa-aikaisesti eläkkeellä vuoden ajan.

Heimo sanoo, että selkeää linjausta siitä, miten Forssa-asunnot oy:tä jatkossa johdetaan, ei vielä ole.

Heimo johti myös pitkään kaupungin omistamaa Forssan liike- ja teollisuuskiinteistöt oy:tä, joka on sulautettu Forssan Yrityskehitykseen, jonka uutena toimitusjohtajana aloittaa vuoden vaiheessa Maria Jokinen.

Jokisen tehtäviin ei olla liittämässä Forssa-asuntojen toimitusjohtajuutta.

 

Forssa-asunnoilla on tällä hetkellä yhteensä 545 vuokra-asuntoa sekä kaksi osaomistukseen perustuvaa taloyhtiötä Hakakujan maisemissa Kuustossa.

Heimo toteaa vuokrausasteen nostamisen olevan yhtiön talouden kannalta keskeistä. Vuokrausaste on noin 80 prosenttia, joten joka viides yhtiön omistama asunto on tyhjillään.

-Tavoiteltava käyttöaste on 92–93 prosenttia. Tällä hetkellä tyhjillään on noin 120 asuntoa. Tilannetta ei helpota seutukunnan väestökehitys, Heimo sanoo.

Yhtilön suunnitelmissa on purkaa Saksankuja 9:ssä sijaitseva kerrostalo, johon oli majoitettu muutama vuosi sitten maahanmuuttajia. Forssa-asunnot on saanut lupauksen 70 prosentin valtionosuudesta purkukustannuksista, joiksi on arvioitu 420 000 euroa. Näin Forssa-asuntojen kustannuksiksi kertyisi noin 120 000 euroa. Purku-urakkaa ei ole kilpailutettu.

Suunnitelmissa on ollut se, että purkutyö tehtäisiin samaan aikaan kuin Forssan kaupungin vanhustenkotiyhdistys saa valmiiksi Saksankatu 9:n naapurissa olevan rakennussiiven purkusuunnitelman. Vanhustenkotiyhdistys ei ole saanut tähän purkukustannuksiin valtionosuutta.

Tämän lisäksi Heimo sanoo suunnitelmissa olevan Saksankuja 5:n kerrostalon purkaminen. Talon käyttöaste on erittäin alhainen. Heimon mukaan purkaminen voisi ajoittua vuoden 2018 loppuun tai vuoden 2019 alkuun. Talon purkuun on haettu 50 prosentin valtionosuutta.

 

Forssa-asunnoilla on lainaa, jolla on kaupungin takaus, tällä hetkellä noin 11,5 miljoonaa euroa.

Forssa-asuntojen hallitukseen kuuluvat puheenjohtajana Janne Korsi (kesk.), ja muina hallituksen jäseninä Sami Kotiniemi (kok.), Kaija-Leena Niemi (sd.), Matti Uutela (sd.) ja Sirke Wikström (vas.).

Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi sanoo kaupunginhallituksessa edellytetyn, että yhtiön toiminnan jatkosta tehdään suunnitelmat. Forssa-asuntojen hallitus on koolla torstaina 21. päivänä tätä kuuta, jolloin toimitusjohtaja Heino tekee esityksensä. FL

 

Uusimmat