Lounais-Häme

Forssa ja Somero saavat kiitosta kotisivuistaan

Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS) on arvioinut 294 kunnan kotisivut, ja nostanut parhaimmiston esiin tuoreessa julkaisussaan.

Julkaisussa mainitaan kaksi lounaishämäläistä onnistujaa: Forssa ja Somero.

Forssa on kisannut ryhmässä, johon on kelpuutettu 10 000–50 000 asukkaan kunnat. Forssa sijoittui verkkosivuvertailussa kahdentoista parhaan kunnan joukkoon. Kantahämäläisistä kunnista tässä ryhmässä menestyi myös Janakkala.

Somero on noussut pienten kuntien eli alle 10 000 asukkaan kuntien parhaimmistoon.

Yli 50 000 asukkaan kuntien verkkosivujen parhaimmistoon kuuluivat muun muassa Turku, Porvoo, Lappeenranta ja Espoo.

Kunnallisalan kehittämissäätiön mukaan verkkosivujen kautta kunnasta saatu kuva on olennainen kunnan imagon ja maineen kannalta.

Toimiville kotisivuille ominaista on käyttäjälähtöisyys, ajankohtaisuus ja eri kohderyhmien huomiointi.

Tiedotteessa toimivia kotisivuja luonnehditaan näin: ”Navigoinnin tulisi olla selkeästi rakennettu ja sivuilla liikkumisen helppoa. Käytetyn grafiikan tulisi olla monipuolista, tukea viestintää ja parhaimmillaan toimia sisällöllisesti täydentävänä. Esittelyvideot ovat oiva tapa viestiä, millainen kunta on, mikä on kunnalle tunnusomaista ja miksi sinne kannattaisi muuttaa tai matkustaa.”

Kehityskohteita ovat tiedotteen mukaan muun muassa mobiilinäkymän toimimattomuus, grafiikan huonolaatuisuus sekä tekstin epäselvyys sivuilla. Lisäksi pitkät päivittämistauot ja hankala navigointi vaikuttivat sivujen pisteytykseen. Myös sosiaalista mediaa voisi hyödyntää monipuolisemmin tiedottamisessa ja omintakeisen kuntabrändin luomisessa.

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic