Lounais-Häme Forssa

Forssa korottaa vesimaksuja – Asiasta tehtiin päätös äänestyksen jälkeen

Sekä talousveden että jäteveden käyttömaksut nousevat Forssassa 7 prosenttia 1.9. alkaen
Talousveden kulutusmaksu nousee veroineen 12 senttiä kuutiolta. Kuva: Ville Mäkilä
Talousveden kulutusmaksu nousee veroineen 12 senttiä kuutiolta. Kuva: Ville Mäkilä

Forssan vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päätti äänestyksen 3-2 jälkeen korottaa sekä talousveden että jäteveden käyttömaksuja 7 prosenttia 1.9. alkaen.

Näin talousveden kulutusmaksu on arvonlisäverollisena syksystä alkaen 1,91 euroa vesikuutiolta ja jäteveden käyttömaksu arvonlisäverollisena 2,80 euroa kultakin laskutetulta vesikuutiometriltä. Nykyisin puhtaan veden kulutusmaksu on 1,79 euroa ja jäteveden käyttömaksu 2,62 kuutiolta.

Mari Penttilä (sd.) ehdotti johtokunnan hylkäävän vesihuoltojohtajan ehdotuksen Janne Vuorenmaan (sd.) kannattamana. Vesihuoltojohtajan ehdotuksen kannalla olivat Anne-Mari Aalto (kesk.) ja Antero Koskenoja (vas.) sekä varajäsen Irja von Hertzen (kok.).

Vesihuoltojohtaja Kimmo Paakkonen arvioi, että korotus tuottaa vesihuoltoliikelaitokselle vuodessa 350 000 – 400 000 euroa vuosikulutuksesta riippuen.

Korotuksen avulla Forssan vesilaitos palaa siihen verkoston saneeraustasoon, mikä se oli ennen isoja laitosinvestointeja. Kyse on noin miljoonasta eurosta vuodessa verkoston saneeraukseen.

– Saamme täten verkostosaneerauksen sille tasolle, millä se tämän kokoluokan laitoksella pitäisi olla. Uusimme verkostoa säännöllisesti niin, ettei korjausvelkaa pääse syntymään, Paakkonen sanoo.

Kyseisillä hinnan tarkistuksilla ei kuitenkaan varauduta esimerkiksi Portaan vedenottamon investointiin.

Forssan vesihuoltoliikelaitos tiedottaa asiakkailleen tulevasta hinnankorotuksesta kesäkuun vesilaskun yhteydessä. FL

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic