Lounais-Häme

Forssa kysyy koululaisten työajoista

Forssan kaupungilla on käynnissä kysely, jossa tiedustellaan kantoja Forssan peruskoulujen lukuvuoden 2018–2019 työ- ja loma-aikoihin. Kyselyyn voi vastata kuka tahansa, mutta sivistysjohtaja Jarmo Pynnösen mukaan se on suunnattu lähinnä niille, joilla on lapsia tai aihe muuten liippaa läheltä, esimerkiksi lasten isovanhemmille.

Lukuvuoden opiskelupäivien määrä ja päättymispäivä ovat laissa säädettyjä. Kyselyn ideana on saada kannanottoja keskeisiin asioihin, kuten syys- ja joululoman kestoon. Kyselyssä on neljä vaihtoehtoa, joista voi halutessaan valita yhden.

Kyselyyn voi vastata Forssan kaupungin nettisivuilla tai Wilmassa ensi perjantaihin eli 24. marraskuuta klo 15 asti. Vastauksista tehdään yhteenveto ja ne viedään tiedoksi sivistys- ja tulevaisuuslautakunnalle.

-Kysymme mielipidettä myös muun muassa oppilaskunnilta ja nuorisovaltuustolta. Näiden tietojen pohjalta lautakunta päättää 28. marraskuuta lukuvuoden 2018–2019 työ- ja loma-ajat, Pynnönen kertoo.

Hän toivoo mahdollisimman monen vastaavan kyselyyn.

-Mukavaa olisi saada yksituumainen vastaus, mutta aiempien kokemusten perusteella mielipiteet ovat jakaantuneet paljonkin. Tilanteet ovat perheissä erilaiset ja lasten ikäkin erilainen. Tätä kautta uskon saavamme kattavamman kuvan mielipiteistä.

Näin laajalla tavoitettavuudella Forssa ei ole aiemmin kyselyjä tehnyt. Aiemmin koulujen työ- ja loma-ajoista on kyselty esimerkiksi kouluilta tai vanhemmilta kotiin lähetetyillä lomakkeilla.

Kysely liittyy Lasten Forssa -kokonaisuuteen. Forssa tavoittelee tosissaan myös UNICEFin lapsiystävällinen kunta -statusta, mihin kuuluu yhtenä tavoite kuntalaisten kuulemisesta ja aktivoimisesta.

-Yritämme jatkossakin aktivoida ihmisiä keskustelemaan ja kertomaan mielipiteensä. Seuraava kysely varmaankin tehdään palveluverkkoon liittyen, eli siitä, peruskorjataanko nykyisiä koulurakennuksia vai rakennetaanko monitoimikeskus, Pynnönen kertoo.

Hän muistuttaa, että kanavat perustelujen antamiselle ovat auki.

-Laitamme tietoa verkkoon, järjestämme vanhempainiltoja ja yleisötilaisuuksia. Emmekä me virkamiehet näin pienessä kaupungissa tukehdu suoraan palautteeseenkaan. FL

Uusimmat