Lounais-Häme Forssa

Forssa mukaan Kanta-Hämeen sote-palveluiden suunnitteluun – Hankkeeseen Forssasta vajaa 10 000 euroa

Kanta-Hämeessä suunnitellaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä maakunnallisesti.
Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi valittiin kaupungin edustajaksi ohjausryhmään, joka ohjaa maakunnallisen sote-kuntayhtymän suunnittelua. Kuva: Lassi Puhtimäki
Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi valittiin kaupungin edustajaksi ohjausryhmään, joka ohjaa maakunnallisen sote-kuntayhtymän suunnittelua. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan kaupunki osallistuu maakunnallisen sote-kuntayhtymän selvitystyöhön ja sitä koskevan hankkeen rahoitukseen. Kaupunginhallitus nimesi hankkeen ohjausryhmään kaupungin edustajiksi valtuuston puheenjohtaja Mika Penttilän, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepolan sekä kaupunginjohtaja Jari Kesäniemen.

– Tarkoitus on hakea suurempia järjestäjiä ja leveämpää selkää palveluiden järjestämiseksi. Suunnitteilla on kuntapohjainen järjestämismalli, jossa kuntayhtymä järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut, Kesäniemi kertoo.

 

Aiemmin tänä vuonna Hämeen liitto kysyi jäsenkunniltaan, tahtovatko ne koota sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut laajaan kuntayhtymään.

Kaikki kunnat kertoivat olevansa valmiita selvittämään maakunnallisen, kuntapohjaisen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen ja tuottamisen mahdollisuutta.

– Uskon, että kunnilta löytyy yhteinen tahto ja saamme keskusteltua hyvän ratkaisun kuntalaisille. Heitä varten näitä palveluja kuitenkin järjestetään.

Kesäniemi uskoo, että palveluiden pysyminen Forssan seutukunnalla varmistetaan parhaiten olemalla mukana palveluiden suunnittelussa.

– Maakunnasta täytyy löytyä yhteinen hyvä henki, jolla turvataan koko maakunnan alueen palvelut.

Lue myös: Jokioinen lähtee maakunnallisen sotekuntayhtymän valmisteluun

 

Hämeen liiton omistajapoliittinen kokous ja maakuntahallitus päättivät alkaa selvittää Kanta-Hämeen maakunnallisen sote-kuntayhtymän perustamista. Selvitystä varten Hämeen liittoon on tarkoitus perustaa hanke, jonka kustannusarvio on enintään 200 000 euroa.

Kunnat ja Hämeen liitto jakavat kustannukset puoliksi. Kuntien kustannukset määräytyvät asukaslukujen mukaan. Forssan kaupungin kustannusosuus on hieman alle 10 000 euroa. FL

Luitko tämän: Työ sote-sorvin äärellä jatkuu – “Oma Hämeen hännät kannattaa katsoa loppuun”

Uusimmat