Lounais-Häme

Forssa nostaa tuloveroaan

Forssan kaupunki on nostamassa tuntuvasti tuloveroprosenttiaan. Va. kaupunginjohtaja Leena Järvenpää esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että tuloveroprosentti nostettaisiin 20,75:een nykyisestä 20,00:sta. Kiinteistöveroprosentit aiotaan pitää entisellään.

Tuloveroa kertyy kaupungille tänä vuonna noin 51,7 miljoonaa euroa.

Summa on noin 86 prosenttia kaikista verotuloista. Veronkorotuksella saadaan lisättyä kaupungin tuloja noin 1,8 miljoonalla eurolla. Summalla päästään kattamaan ensi vuoden talousarvion uhkaavaa 2,5 miljoonan euron allijäämää. Päätös veronkorotuksesta kuuluu kaupunginvaltuustolle. FL

Uusimmat