Lounais-Häme

Forssa on käynyt pitkän tien – seutukaupunkiselvitys antaa vinkkejä

Forssa on yksi kaupunkineuvos Antti Rantakokon seutukaupunkiselvityksen tarkempaan tarkasteluun valitsemista paikkakunnista. Sitä voi luonnehtia esimerkkitapaukseksi hyvässä ja pahassa.

Suurin osa seutukaupungeista on kokenut elinkeinoelämän rakennemuutoksen isoja kaupunkeja rajummin, niin myös Forssa.

-Forssa on käynyt pitkän tien 1990-luvun laman jälkeen. Sekä työpaikat että väestö ovat vähentyneet voimakkaasti, vaikka nyt lasku onkin tasaantunut, Rantakokko sanoo.

 

Selvityksen yhteenvedossa hän mainitsee, että muutama vuosi sitten Forssa oli lähes polvillaan, mutta tällä hetkellä yritystoiminnan puolella on nähtävissä valoa. Yrittäjien mukaan kaupungissa on pulaa osaavasta ja ammattitaitoisesta työvoimasta etenkin metallialalla.

Myös joidenkin alojen työvoimapula on piirre, joka Rantakokon mukaan yhdistää kaikkia seutukaupunkeja.

-Forssa on panostanut kiertotalouteen ja sillä alalla kaupungissa on osaamista ja teknologiaa. Se on yksi kaupungin tulevaisuuden mahdollisuuksista, Rantakokko summaa.

Rantakokko mainitsee erikseen Forssan liikenteellisesti hyvän sijainnin. Tosin siitä saattaa hänen mukaansa olla myös haittaa, sillä kaupunkirakenne on hajautunut kaupungin keskustaan ja 2-tien varteen.

 

Suurin osa Rantakokon tarkastelemista kaupungeista on maakuntien kakkoskaupunkeja. Kanta-Hämeestä mukana on vain Forssa, ei Riihimäkeä. Tätä Rantakokko perustelee sillä, että mukaan on valittu eri tyyppisiä kaupunkeja, eikä useampia samasta maakunnasta.

Forssan sijainti useamman maakunnan rajamailla näkyy Rantakokon mukaan alueyhteistyössä. Kaupungissa yhteisen tahtotilan määritteleminen on ollut hankalaa, mutta jatkossa se on menestyksen edellytys. FL

 

Uusimmat