Lounais-Häme Forssa

Forssa valmistautuu monitoimikeskuksen urakkapyyntöihin – Kaupunginhallitus kaipasi perehtymisaikaa

Havainnekuva monitoimikeskuksen keskiaulasta. Kuva: parviainen Arkkitehdit
Havainnekuva monitoimikeskuksen keskiaulasta. Kuva: parviainen Arkkitehdit

Forssan kaupunki valmistautuu pyytämään monitoimikeskuksesta urakkatarjoukset. Ympäristölautakunta myönsi kesäkuun alussa kaupungille rakennusluvan monitoimikeskusrakennukselle.

Kaupunginhallitus käsitteli urakka-asiaa maanantaina, mutta päättää asian viemisestä valtuustolle vasta seuraavassa kokouksessaan. Näin päätöksentekijöille jää aikaa perehtyä asiaan ja mittavaan aineistoon. Valtuuston pitäisi päättää asiasta kokouksessaan 22. kesäkuuta.

Rakentaminen on tarkoitus toteuttaa jaettuna urakkana. Koulurakennuksen rakennustöiden on tarkoitus valmistua kesällä 2022. Koko hankkeen on määrä valmistua lokakuun lopulla 2022 myös Tölön vanhan koulurakennuksen purkamisen ja paikoitusalueen rakentamisen osalta.

Kaupunginhallituksen oli tarkoitus myös hyväksyä Monikylä-monitoimikeskuksen hyödykekohtainen poistosuunnitelma. Tiiviin keskustelun jälkeen esittelijänä toiminut kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi poisti asian esityslistalta. Poistosuunnitelma ja korko valmistellaan seuraavaan kokoukseen käsiteltäviksi samassa pykälässä kuin monitoimikeskuksen rakentaminen. Poistosuunnitelma ja korko viedään siten valtuustonkin käsiteltäviksi.

 

Monitoimikeskuksesta tulee varhaiskasvatuksen, peruskoulun 1.–9.-vuosiluokkien ja pienryhmien eli yhteensä noin 700 lapsen ja nuoren oppimiskeskus. Liikuntasalin kentän koko on noin 670 neliötä.

Monitoimikeskus jättää valmistuessaan vaille käyttöä Tölön ja Kuhalan koulut sekä Kurjenpesän ja Taikatuulen päiväkodit. Tölön ja Kurjenpesän kiinteistöt puretaan. Kuhalan koululle ja Taikatuulen päiväkodille haetaan ensisijaisesti uusia ulkopuolisia käyttäjiä ja nuo kiinteistöt tulevat vuokrattaviksi tai myytäviksi.

Rakennusinvestointi rahoitetaan velanotolla. Kaupungin lainamäärä on kohoamassa vuonna 2022 noin 3000 euroon asukkaalta, kun viime tilinpäätöksessä kaupungilla oli lainaa 1920 euroa asukkaalta. Lainanhoitokustannukset pysyvät kuitenkin kurissa. FL

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic