Lounais-Häme Forssa

Forssalainen Anna Takala on monen idean yrittäjä – Hän pyörittää verkkokauppoja ja ideoi logistiikkakeskusta Forssaan

Forssalainen yrittäjä Anna Takala suunnittelee seinäristikoita, hallinnoi kahta verkkokauppaa, tuo maahan italialaisia laukkuja, konsultoi, työstää kiertotaloussivustoa ja haaveilee verkkokauppojen logistiikkakeskuksen perustamisesta Forssaan.
Anna Takalalla on monta rautaa tulessa. Yksi osa yritystoimintaa on seinäristikoiden suunnittelu ja myynti. Kuva: Lassi Puhtimäki
Anna Takalalla on monta rautaa tulessa. Yksi osa yritystoimintaa on seinäristikoiden suunnittelu ja myynti. Kuva: Lassi Puhtimäki

Tuoreelta forssalaisyrittäjältä Anna Takalalta ei puutu ideoita.

Jos kaikki hänen suunnitelmansa toteutuvat, kasvaa hänen tuore yrityksensä Tuikku Dee Oy kansainväliseksi vaikuttajaksi, joka työllistää useita henkilöitä.

Takala perusti yrityksensä vuoden 2019 kesällä.

Nuori yritys näkyy toistaiseksi kuluttajalle parhaiten verkkokauppoina Laa Laa Living ja Laa Laa Looks. Ensin mainittu myy sisustustuotteita, myös Tuikku Deen itse suunnittelemia, Virossa valmistettavia seinäristikoita. Laa Laa Looks myy suomalaisten yritysten eettisesti tuottamia vaatteita sekä kauneus- ja hyvinvointituotteita.

Verkkokaupat eivät kuitenkaan ole nykyisessä muodossaan yrityksen päätuote.

Takalan tavoitteena on löytää tuottamilleen sisustusristikoille jälleenmyyjiä ympäri Euroopan. Ristikoita myydään tällä hetkellä Suomessa, Virossa ja Tšekissä.

– Potentiaalinen markkina on koko Eurooppa. Pyrin etsimään tänä vuonna lisää jälleenmyyjiä, Takala sanoo.

Tuikku Deen Laa laa living keskittyy sisustustuotteisiin.

Laatubrändejä myös käytettynä

Verkkokaupat Laa Laa Living ja Laa Laa Looks hakevat yhä muotoaan.

Takala aikoo kehittää verkkokauppojaan siten, että niissä myydään laatubrändejä myös käytettynä. Idea edistäisi kiertotaloutta ja mahdollistaisi kuluttajille laatutuotteiden hankkimisen nykyistä halvemmalla.

Takala kehittää ideaansa Hämeen Kasvupolku-ohjelmassa, jossa hän saa henkilökohtaista sparrausta alan konkareilta. Ohjelmaan piti erikseen hakea, ja Takala pääsi siihen mukaan, koska tuomaristo vakuuttui idean potentiaalista.

Lisäksi Takala on juuri lupautunut maahantuomaan italialaisia kierrätysmateriaalista tehtyjä laukkuja.

Tuore yrittäjä aloittelee myös blogia ja työskentelee markkinointialan konsulttina. Lisäksi hän on 4-vuotiaan tyttären äiti.

– Voisin sanoa, että vapaa-aikaa ei juuri nyt ole. Katsotaan sitten parin vuoden päästä, Takala nauraa.

Anna Takala etsii sisustusristikoille jälleenmyyjiä Euroopasta.

Forssa hyvä paikka logistiikkakeskukselle

Kaikkien käynnissä olevien hankkeiden lisäksi Takalalla on vielä yksi unelma: verkkokauppojen logistiikkakeskuksen perustaminen Forssaan.

– Forssa on logistisesti hyvällä paikalla. Tiedän potentiaalisia verkkokauppoja, jotka voisivat siirtää varastonsa tänne. Tarvittaisiin riittävä rahoitus, niin logistiikkakeskus olisi muutamassa kuukaudessa pystyssä, Takala sanoo.

Kuten monella aloittelevalla yrittäjällä, myös Takalalla ideoiden toteuttamisen tiellä on kuitenkin rahoituksen puute. Se estää häntä myös palkkaamasta työntekijöitä, joita tarvittaisiin jo nyt.

Tavoitteenaan yrittäjällä on kuitenkin tehdä ensimmäinen rekrytointi vielä tämän vuoden puolella. Se vaatii liikevaihdon kasvua.

– Ensimmäisen tilikauden liikevaihto on noin 50 000–60 000 euroa. Heinäkuussa alkavalla tilikaudella aion vähintään tuplata sen. FL

Anna Takala

32-vuotias forssalainen.

Koulutukseltaan tradenomi ja suorittanut ylemmän AMK-tutkinnon.

Työskennellyt pitkään markkinoinnin parissa.

Perustanut Tuikku Dee -yrityksen vuonna 2019.

Ylläpitää kahta verkkokauppaa nimiltään Laa Laa Living ja Laa Laa Looks.

Neljävuotiaan lapsen äiti.

Intohimona ympäristön suojelu ja kiertotalous.

Haluaa yritystoiminnallaan valistaa ihmisiä vastuullisen kuluttamisen hyödyistä.

Tuikku Dee

Monipuolinen yritys, joka keskittyy verkkokauppaan, maahantuontiin ja konsultointiin.

Tärkeimmät arvot ympäristöystävällisyys, kiertotalous, vastuullisuus ja avoimuus.

Liikevaihto ensimmäisellä tilikaudella noin 50 000 – 60 000 euroa.

Tavoitteena vähintään tuplata liikevaihto seuraavalla tilikaudella.

Uusimmat

Näkoislehti

16.7.2020

Fingerpori

comic