Lounais-Häme

Forssalaiset mielenilmaukseen osallistujat pelkäävät: Aktiivimalli kiihdyttää maaseudun tyhjentymistä

Forssalainen Ari Lehtonen, 60, putosi tyhjän päälle muutama vuosi sitten, kun toiminta Pilkington Finland oy:n tehtaalla Forssassa päättyi.

Tehtaan sulkemisen jälkeen Lehtonen on tehnyt eri yrityksissä lyhyitä pestejä, joista pisin kesti puolitoista vuotta. Nyt hän on ollut työttömänä joulukuusta lähtien.

Samoihin aikoihin alkoi kuulua ensimmäisiä tietoja uudesta työttömyysturvan aktiivimallista, joka ensi vaiheessa leikkaa etuutta 4,65 prosenttia, ellei työtön pystyy osoittamaan aktiivisuuttaan.

-Kyllä se tuntui siltä, että rangaistaan viimeisen päälle. Kyllä se aika syvältä on, Lehtonen sanoo.

 

Lehtonen matkustaa tänään perjantaina Helsingin Senaatintorille SAK:n järjestämään aktiivimallin vastaiseen mielenilmaukseen. Kaikkiaan Forssasta on lähdössä mielenilmaukseen hieman alle 120 ammattiliittojen jäsentä eli kolme bussilastillista väkeä.

-Toivoisin, että koko homma torpattaisiin ja katsottaisiin uudestaan. Ehkä tällä mielenilmauksella eduskuntaa ja hallitusta saataisiin heräteltyä, Lehtonen sanoo.

Myös Forssan seudun PAM:n puheenjohtaja Olli Halminen suuntaa Senaatintorille, muttei usko mielenilmauksen aiheuttavan välittömiä seurauksia päättäjissä.

-Hallituksen arvovalta ei anna periksi astumaan esille. Kun malli menee uudemman kerran eduskuntaan, silloin sitä varmaan puidaan uudella tavalla. Mielenilmaus on ikään kuin keskustelun vauhdittaja, Halminen sanoo.

 

Forssan seudun PAM:n varapuheenjohtaja Anniina Talvisillan mielestä aktiivimalli puree omaan nilkkaansa.

-Toivotaan, että asia otetaan uudestaan käsittelyyn. Nykyisellään se on vain kaunis ajatus taustalla, Talvisilta sanoo.

 

Halminen sanoo, että aktiivimalli tyhjentää maaseutuja, kun ihmisten on pakko muuttaa työn perässä kasvukeskuksiin. Halmisen mukaan aktiivimalli vetänee tulevaisuudessa Lounais-Hämeestä ihmisiä esimerkiksi Helsinkiin ja Tampereelle.

-Jos Forssassa jonkin alan ammattilainen joutuu työttömäksi, pitää aika nopeasti hakea töitä muualta, kun ei seudun samoista yrityksistä viitsi joka viikko hakea uudestaan, Halminen sanoo.

-Olemme Forssassa sellaisella alueella, että ei täällä saman alan töitä niin hirvittävän paljon ole, Talvisilta sanoo.

Lehtonen sanoo hakeneensa töitä noin 100 kilometrin säteeltä.

Jos olisit nuori mies ja saisit töitä muualta, hankkisit sieltä asunnon ja muuttaisit pois. Nuoremmat lähtevät, eikä täällä ole kohta kuin eläkeläisiä, jos muut lähtevät töiden perässä, Halminen sanoo Lehtosen nyökytellessä vieressä.

Halmiselle suurin ihmetyksen aihe aktiivimallissa on se, että sitä on ollut ajamassa keskustan johtama hallitus.

-Keskusta on kuitenkin puolueena aina pitänyt sen puolta, että koko Suomi on asuttu, Halminen ihmettelee. FL

 

Mistä on kyse?
Suomen suurin palkansaajajärjestö SAK järjestää poliittisen #Äänityöttömälle-nimellä kulkevan mielenilmauksen tänään perjantaina.Mielenilmauksella vastustetaan työttömyysturvan aktiivimallia.SAK vaatii, että aktiivimalli sekä tekeillä oleva aktiivisen työnhaun malli perutaan.SAK esittää aktiivimallin vaihtoehdoksi kannustavaa työllistymismallia.Kaikille avoin mielenilmaus alkaa Helsingin Senaatintorilla klo 11.Eri liitot ovat tehneet erilaisia päätöksiä mielenosoituksesta.Esimerkiksi Rakennusliitto ja Teollisuusliitto ovat julistaneet perjantaiksi poliittisen lakon. PAM taas suosittaa jäseniään osallistumaan mielenilmaukseen, mutta se ei ole pakollista.AKT:n sopimusaloista taas osa osallistuu poliittiseen mielenilmaukseen ja osa ei.Aktiivimallia vastustavan kansalaisaloitteen on allekirjoittanut yli 140000 ihmistä.

Uusimmat