Lounais-Häme

Forssalaisnuoret vinkkaavat: näin sinäkin voit pitää talvesta enemmän

Leikkipuisto ei ole vain kesäleikkejä varten, tietävät forssalaiset Anette Tolonen ja Taru Urho.

Ystävykset ovat henkeen ja vereen talvi-ihmisiä. Molemmat rakastavat hiihtämistä, luistelemista ja kävelylenkkejä lumisessa luonnossa. Yhtä mielellään he viettävät kirpsakkaa talvisäätä leikkipuistossa.

-Hei, lasketaan liukumäkeä, Taru Urho ehdottaa keinumisen jälkeen. Kaksikko juoksee kiipeilytelineelle, jonka huipulta laskee mäki lumihankeen.

 

Juuri nyt eletään talvi-ihmisten kulta-aikaa. Päivät ovat jo valoisia ja aurinkokin uskaltaa näyttäytyä. Tänä vuonna lumi on pysynyt maassa ja pakkanen kiristänyt juuri sopivasti.

Ei voisi kuvitella parempaa ajankohtaa viettää Paavolan perinteistä talviriehaa. Tapahtuma on järjestetty vuosittain, ja se kerää talvesta innostuneita perheitä yhteiseen leikkiin.

Juuri talviriehaan ovat tulleet myös Anette ja Taru.

-Asun ihan tuossa naapurissa, joten päätimme lähteä viettämään sunnuntaita tänne tapahtumaan, Taru Urho kertoo nuorisotilan pihan kiipeilytelineestä.

 

Ystävysten lisäksi pihalla nauttii pakkasesta muitakin talvi-ihmisiä.

Eemeli Uggeldahl kiskoo siskoaan pulkalla. Lapset eivät ole tänään menossa mäkeen, mutta pulkka kulkee silti mukana talven iloksi.

Eemeli kertoo pitävänsä talvesta jopa enemmän kuin kesästä.

-Talvella pääsee pulkkamäkeen ja saa syödä laskiaispullia, poika tuumaa.

Myös hänen siskonsa Ella Uggeldahl on talvi-ihminen. Tyttö nauttii eniten luistelemisesta.

 

Mikä sitten saisi kylmää vieroksuvan kesäihmisen innostumaan helmikuisista hangista?

Anette Tolonen suosittelee laittamaan paljon vaatteita päälle ja lähtemään kävelylle. Kävelylenkillä kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ympäristöön. Kun näkee, miten kauniilta suomalainen luonto näyttää lumen peittämänä, voi alkaa pitää talvesta enemmän.

-Talvi on kaunis vuodenaika. Puiden oksilla on lunta ja aurinko paistaa, Anette kuvailee.

Hänen ystävänsä antaa toisenkin vinkin kylmää arasteleville:

-Kannattaa rohkeasti mennä hiihtämään tai luistelemaan. Talviurheilu on yllättävän hauskaa, Taru sanoo.

-Niin, ja ulkoilun jälkeen on mukavaa mennä sisälle juomaan jotakin kuumaa, Anette jatkaa. FL

 

Uusimmat