Lounais-Häme

Forssalaisuus kunniaan

FPS pelaa ensi kauden forssalaiskomennossa. Suomi-sarjassa pelaavan joukkueen uusi, paikkakunnan kiekkoväelle tuttu valmennuskaksikko on Asko RantanenJouni Kulonen.

Rantanen toimii joukkueen vastuuvalmentajana, Kulonen apuvalmentajana. Parivaljakko on viime vuodet luotsannut FoPS:n A-nuoria, joka pelasi päättyneen kauden Nuorten Mestistä.

– Vilu otti yhteyksiä ja siitä lähdettiin miettimään kuviota eteenpäin, kun kiinnostusta tehtävään oli molemmilla osapuolilla. Iso juttu oli, että sain Jounin mukaan, kertoo Rantanen sopimuksen synnystä FPS:n managerin Timo Willmanin lähestyttyä asialla.

– Minun ei tarvinnut miettiä pitkään. Oli helppo lähteä mukaan, Kulonen lisää.

Kulonen vastaa FPS:n hyökkäyspelaamisesta, Rantanen puolustuksesta. Päävalmentaja Rantanen kantaa myös kokonaisvastuun.

ENSI KAUDEN joukkueen kasaaminen on alkamassa. Valmentajakaksikon mukaan tarkoituksena on säilyttää forssalainen runko, jota täydennetään sopivilla pelimiehillä ulkopuolelta. Hyvin toimivaa yhteistyötä A-nuorten kanssa jatketaan.

– Hyville pelaajille on aina tilaa. Joukkuetta ei kuitenkaan täydennetä niin, että jos tarvitsemme ykköskentän sentterin, pestaamme italialaisen pakin, Rantanen sanoo.

Valmentajakaksikko haluaa saada oman kädenjälkensä näkyviin joukkueen ilmeessä. Ensi kauden Palloseuran on tarkoitus puolustaa kurinalaisesti, mutta hyökätä raikkaasti ja iloisesti.

– Haluamme tuoda forssalaista identiteettiä esiin. Se näkyy tyylissä ja tavassa toimia.

Sijoitustavoitetta ei ole vielä mietitty, kun joukkueen kokoaminenkin on kesken. Tarkoitus on kuitenkin pelata viihdyttävää jääkiekkoa ja saada yleisöä lehtereille.

– Selviytymään emme lähde, vaan menemme menestymään, Kulonen painottaa.

RANTANEN JA Kulonen eivät ole kaikkein kokeneimpia valmentajia, mutta FoPS-kasvattien peliuralta löytyy sitäkin enemmän meriittiä.

Rantanen, 41, päätti pelaajauransa 2012. Puolustajana pelannut Rantanen pelasi kaksi kautta Liigaa Tapparan ja Bluesin riveissä. Mestis-tasolla hän ehti kiekkoilla kymmenen kautta.

Valmennuskokemusta häneltä löytyy FPS:stä Karri Kiven ja Kalle Honkosen apuvalmentajan paikalta. Viime kaudet hän on luotsannut siis FoPS:n A-nuoria.

Aisapari Kulonen, 34, pelasi hyökkääjänä. Liigaa hän tahkosi kolme kautta JYP:issä.

Kulonen oli nuorena ikäkausimaajoukkueiden avainpelaajia. Hänellä on alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruus vuodelta 1999 ja EM-hopea vuotta aiemmin. 2001 hän oli voittamassa hopeaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Viimeiset kolme kautta Kulonen on toiminut Rantasen apuna FoPS:n A-nuorten valmennuksessa.

TOIMINTAANSA KEHITTÄMÄÄN pyrkivä FPS on palkannut myös toiminnanjohtajan. Tehtävää on maaliskuun puolivälistä asti hoitanut Pasi Nuora.

Yrittäjätaustaisella Nuoralla on 15 vuoden kokemus myynnin ja markkinoinnin alalta.

 

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic