Lounais-Häme Forssa

Forssalaisyrittäjät kiersivät veroja kilometrikorvauksilla – tunnustivat törkeän veronkierron oikeudessa

Forssalaisen ikkunayrityksen johtajat tunnustivat törkeän veropetoksen ja kirjanpidon hävittämisen.

Forssassa toimineen ikkunayrityksen entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja saivat keskiviikkona yhdeksän kuukauden vankeustuomiot törkeistä veropetoksista ja kirjanpitorikoksesta.

Molempien vankeusrangaistukset ovat ehdollisia.

Lisäksi molemmat määrättiin kolmeksi vuodeksi liiketoimintakieltoon sekä korvaamaan maksamatta jääneet verot.

 

Tuomitut johtivat Forssassa noin vuosi sitten konkurssiin mennyttä yritystä, joka myi ja asensi ikkunoita.

Yrityksessä oli vuosina 2010-2015 kierretty veroja maksamalla molemmille tuomituille osa palkasta perusteettomina kilometrikorvauksina. Kilometrikorvaukset ovat verovapaita.

Tuomion mukaan järjestelyllä saatiin huomattava taloudellinen hyöty ja rikosta oli kokonaisuutena pidettävä törkeänä. Tuomitut joutuvat yhteisvastuullisesti korvaamaan verottajalle yli 31 000 euroa maksamatta jääneitä veroja korkoineen.

Miehet tuomittiin myös kirjanpitorikoksesta, sillä yrityksen kirjanpitoaineisto oli hävitetty useilta vuosilta, tositteita oli kätketty tai hävitetty ja liiketapahtumien kirjaaminen oli lopetettu kokonaan vuoden 2017 alussa. Yritys asetettiin konkurssiin heinäkuussa 2017.

 

Miehet tunnustivat kaikki syytteet ja hyväksyivät yhdessä syyttäjän kanssa laaditun tuomioesityksen, jossa molemmille annettiin yhdeksän kuukauden ehdollinen tuomio.

Tuomioesitys on otettu Suomessa käyttöön vuonna 2015. Siinä syytetty tunnustaa rikoksen ja auttaa sen selvittämisessä. Vastineeksi yhteistyöstään syytetty voi saada kevyemmän tuomion.

Tuomioesityksellä vältetään mahdollisesti pitkä ja kallis oikeudenkäynti, joka vaihtuu lyhyeen tunnustamisoikeudenkäyntiin. Tuomioistuin voi joko hyväksyä tuomioesityksen tai palautttaa asian tavalliseen oikeudenkäyntiin. FL

Uusimmat