Lounais-Häme

Forssalta Kanta-Hämeen paras talousarvio

Forssan kaupunginvaltuusto puheenjohtaja Mika Penttilä (kok.) sai kaupunginjohtaja Jari Kesäniemeltä vahvistuksen siitä, että kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana yksimielisesti parhaan talousarvioesityksen Kanta-Hämeessä tänä vuonna.

Forssalaisen kuntapolitiikan uudesta yksituumaisuudesta kertoi jo hyvin se, että valtuuston hyväksyttäväksi tuotu talousarvioesitys tuli käsittelyyn kaupunginhallituksen yksimielisenä esityksenä.

Kesäniemi kiitti hyvästä valmistelusta niin lautakuntien edustajia kuin virkamiehiä ja muita valmistelussa mukana olleita. Kesäniemen mukaan yksituumaisuutta korosti kaupunginvaltuuston budjettivalmistelulle asettama menojen nollakasvu.

Talousarviossa on lisätty kaksi sosiaalikasvattajaa sekä 200 000 euron määräraha opintomateriaaleihin koulukirjoista näyttöihin.

Kesäniemi totesi, että suuret ratkaisut kaupungin palvelurakenteessa kouluverkkopäätöksineen tulevat päätöksentekoon ensi vuonna. Näiden asioiden tuominen päätettäväksi edellyttää hyvää valmistelua.

Kesäniemi ennakoi, että vuoden päästä budjettivaltuustoa joudutaan käymään hieman vakavimmin kasvoin, koska mm. valtionosuudet tulevat pienenemään edelleen.

Kaupungin taloudellinen liikkumavara tulee myös pienenemään, kun kaupunki ryhtyy toteuttamaan noin 20 miljoonan euron kertaluokkaa olevaa kouluverkkonsa uudistamista joko uutta rakentamalla tai vanhaa kunnostamalla. Kesäniemi korosti, että kunnat saavat edelleen helposti rahoitusta edullisesti investointeihinsa. Koetarjouksessa 20 vuoden kiinteäkorkoisen lainan korko asettui 1,62 prosenttiin.

Epävarmuutta kunnissa aiheuttaa myös sote- ja maakuntahallinnon uudistaminen. Kesäniemi toivoo, että sote-uudistus saataisiin ainakin joiltain osin maaliin.

Elinvoimapoliittisesti Kanta-Häme on Kesäniemen mielestä vaikeassa tilanteessa, kun väkimäärä on pienentynyt noin 1 200 ihmisellä.

-Se, että Forssan väkiluku on supistunut jo kymmenen vuotta, on meille kohtalon kysymys, Kesäniemi totesi.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.) luonnehtia talousarviota lapsiin, nuoriin ja sivistykseen panostavaksi. Tämä sopi hyvin siihen, että Forssa on juuri saanut tunnustuksen Unicefilta lapsiystävällisenä kuntana toimimisesta.

– Itse toivon, että numeroiden lisäksi talousarvio ja sen ympärillä tapahtunut prosessi sekä kaikki toiminnallinen sisältö on enemmänkin ollut laadullisen toiminnan kehittämisprosessi, kuin säästökuuri, Lepola tiivisti.

Koska ryhmäpuheenvuoroja ei valtuustosalissa virallisesti esitetty, talousarviosta käytiin ennen sen hyväksymistä vilkas yleiskeskustelu. Tosin Tapio Virtanen (vas.) kävi pitämässä neljä tuntia valmistelemansa puheenvuoron, jossa hän toivoi nopeita toimia lasten huostaanoton vähentämiseksi. Tällä hetkellä huostaanotettuna on jopa 90 lasta. Virtanen toivoo, että sairaanhoitopiirin myötävaikutuksella Forssaan saataisiin viisi perhetyöntekijää.

Eino Järvinen (sd.) ihmetteli puheenvuorossaan, että urheilupyhättö Feeniksistä on tehty markkinapaikka myyjäisineen ja konsertteineen, jolloin naiskoripalloilijat ovat joutuneet etsimään harjoitteluvuoron Tammelaan ja Jokioista myöden. Järvinen totesi myös urheilutalon pelikellon ja äänentoistolaitteiden kaipaavan uudistamista. Hänen mukaansa on väärin, että urheiluseura on vaarassa joutua sakotetuksi, kun kaupungin vehkeet eivät toimi.

Järvisen mukaan myöskään talousarvio ei tarjoa paljon työttömille ja eläkeläisille.

Vesa Niininen (sd.) iloitsi siitä, että työt rakentamisen, metallin ja elintarviketeollisuuden piirissä ovat olleet kasvussa. Hän totesi, että vuoden 2008 jälkeen teollisuus ylipäätään ei ole ollut kovin hyvässä huudossa.

Jaana Lähteenkorva (kok.) kaipaisi kaupungilta rohkeutta uudistua. Hänen mukaansa elinkeinoelämässä rohkeat menestyvät. Samalla hän muistutti päättäjiä siitä, että yhdessä ollaan enemmän.

Tähän tarttui myös 40. talousarviota hyväksynyt Ilkka Joenpalo (sd.), joka ilmoitti vastustavansa kiertoliittymää Turuntien ja Rautatienkadun risteykseen. Joenpalo piti talousarvion riidatonta valmistelua hyvin myönteisenä asiana myös jatkoa ajatellen.

Keskustan Arto Heino totesi talousarvion laadinnan toteutuneen hyvin ja yhtenäisesti. Heino poimi talousarviosta lukio-opetuksen, jossa tähdätään etäopiskelun lisäämiseen. Hänen mukaansa Forssa sopii hyvin tiennäyttäjäksi. Heino kaipasi myös hoitosuunnitelmaa kaupungin metsille.

Emmi Lintonen (sd.) kaipasi 200 euron vauvarahan palauttamista sekä maksuttoman päivähoidon toteuttamista. FL

Uusimmat