Lounais-Häme

Forssan asemat vahvistuivat

 

Forssan Pilvenmäki on hyvin vahvoilla vuoden 2021 Kuninkuusravien isännäksi.

Forssan asemat paranivat viikolla, kun Suomen Hippoksen hallitus käsitteli vuosien 2019–2021 hakemuksia ja karsi hakijoiden joukosta Kajaanin sekä Lillbacka Powercon ja Härmän raviradan yhteisen hakemuksen.

Hippos perusteli pohjalaiset suututtanutta päätöstään sillä, että katsoi Kuninkuusravien järjestämisen liian vaativaksi kesäraviradalle. Hippoksen mukaan kesäratojen toimihenkilöosaaminen ja kokemus eivät vastaa maakuntaratojen henkilöstöosaamista. Hippos muistutti, että Kuninkuusraveissa vaaditaan kattavaa osaamista tapahtuman laadun ja turvallisuuden takaamiseksi.

Kajaani putosi hakijalistalta epärealististen talouslaskelmien takia. Hippoksen mukaan Kajaani oli laskenut tuottoarviot liian korkeiksi, eikä hakemus näin täyttänyt kriteerejä.

Vuosien 2019–2021 Kuninkuusravien hakijoiksi on enää kolme paikkakuntaa. Vuoden 2019 Kuninkuusraveja on hakenut Lahti ja Seinäjoki, 2020 Seinäjoki ja 2021 raveja Seinäjoki ja Forssa.

Todennäköiseltä vaikuttaa, että vuoden 2019 ravit menevät Lahdelle, 2020 Seinäjoelle ja 2021 Forssalle.

Forssan Seudun Hippoksen puheenjohtaja Isto Mäki-Tulokkaan mukaan tilanne näyttää Forssan kannalta hyvältä, mutta varoittaa nuolaisemasta ennen kuin tipahtaa. Ravipiireissä on ennenkin sattunut yllätyksiä.

-Nyt näyttää positiiviselta. Mikään ei ole kuitenkaan varmaa, ennen kuin se on varmaa. Tanssimaan ei kannata ryhtyä, ennen kuin valtuuskunta on päättänyt asiasta, Mäki-Tulokas toteaa.

Ellei ihmeitä satu, ravataan vajaan kolmen vuoden päästä Lahdessa, sen jälkeen Seinäjoella ja seuraavaksi Forssassa.

-2020 on Seinäjoen juhlavuosi. Meille sopii kyllä, että silloin kilpaillaan Seinäjoella.

Kuninkuusravien järjestämistä käsitellään Suomen Hippoksen varsinaisessa kokouksessa 20. lokakuuta. Päätös nuijitaan lopullisesti pöytään valtuuskunnan kokouksessa 17. marraskuuta.

Jos ja kun Forssan Seudun Hippos saa Kuninkuusravit, se on iso juttu Pilvenmäelle ja Forssan seudulle.

-Se olisi iso asia koko seudulle jo pelkästään matkailullisesti. En nyt muista, paljonko laskettiin, että Joensuun Kuninkuusravit toivat seutukunnalle, mutta monta miljoonaa se oli.

Mäki-Tulokkaan mukaan Forssassa on otettu opiksi 2006 Kuninkuusraveista. Kuninkuusravit olivat tuolloin yleisömenestys, mutta silloin tehtiin tuottoihin nähden aivan liian isot investoinnit ja tuloksena oli yhdistyksen ajautuminen yrityssaneeraukseen.

-Olemme tehneet selvityksiä, mihin pitää satsata. Urakka on iso, mutta investointeja ei ole niin paljon kuin viimeksi. Tekniikkapuolella selviämme paljon vähemmällä, Mäki-Tulokas sanoo. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic