Lounais-Häme

Forssan jätekonttiarmada etsii ulospääsyä

 

Forssassa Rautatienkadun hallissa ja Kiimassuon laitoksella on entisen Ekoport Turku oy:n jäljiltä yli 1200 konttia jäteöljyä, jonka voi luokitella ongelmajätteeksi. Dieselpolttoaineen valmistus ei Forssan pilottilaitoksella onnistunut. Nyt jätteille ei tahdo löytyä maksajaa.

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus velvoitti yhtiön konkurssipesän jätehuoltotoimiin, mutta konkurssipesä valitti asiasta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valitus ei siellä menestynyt, mutta oikeuskiista eteni viime vuoden lopulla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Ekoportin konkurssipesää hoitava asianajaja Arto Hyvönen toteaa, ettei jäte ole pesään kuuluvaa omaisuutta eikä jätteiden käsittely pesälle kuulu, koska se hallinnoi vain yrityksen omaisuutta ja nettovarallisuuden jakoa velkojille.

Syypää soppaan löytyy konkurssipesän kannalta katsoen paremminkin valtiovallasta, joka vastaa lupien myöntämisestä, valvonnasta ja asetetusta liian alhaisesta vakuudesta.

Jäteraaka-aineen varastoinnin vakuudeksi jäi Forssassa tuhat euroa. Aluehallintovirasto yritti tosin muuttaa yrityksen vakuuden 450000 euroon, mutta korotus raukesi konkurssiin.

– Forssassa vakuus ei ollut lähestulkoonkaan riittävä, sanoo ylitarkastaja Petri Hiltunen Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.

– Ei ole aivan selvää, kuka jätteistä vastaa ja voidaanko konkurssipesä siihen velvoittaa. Meillä oikeuskäytäntö on tähän saakka lähtenyt siitä, että konkurssipesä on jätteen haltija ja velvollinen hoitamaan firmalta jälkeenjääneet jätehuoltovelvoitteet.

KHO:lta ratkaisu tulee joko loppuvuodesta tai ensi vuoden puolella. Molemmat osapuolet toivovat vuosikirjapäätöstä, joka auttaa lain soveltamisessa vastaavissa tapauksissa.

– Ei tässä muu auta kuin odottaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä ja toivoa, että toiminnanharjoittaja sen päätöksen mukaisesti toimii, sanoo ylitarkastaja Kari Leinonen Hämeen ely-keskuksesta.

– Iso varasto on Forssassa onneksi sisätiloissa ja jonkinlaisen valvonnan alla. Sillä ei luokitella olevan välitöntä ympäristövaaraa. Siitä on varmaan erilaisia arvioita, kuinka kauan tämä voi jatkua.

Ongelmaa ei ratkaise välttämättä edes KHO:n päätös. Forssan jäteraaka-aineen käsittely kustantanee puoli miljoonaa euroa. Lopulliset kulut selviävät kilpailuttamalla. Konkurssipesä sai myytyä Turun Pansion laitoksen liiketoiminnan, mutta pesän varat eivät Hyvösen mukaan kuitenkaan riitä jätteiden hävittämiseen.

Jos jätteen haltija todetaan kyvyttömäksi hoitamaan asiaa, jätelaki mahdollistaa kiinteistönhaltijan vastuun tarkastelun.

– Jos sitäkään vastuuta ei löydy, joissain tapauksissa viimehetkinen vastuu on kunnalla, jos tietyt kriteerit täyttyvät, Kari Leinonen sanoo.

– On ihan mahdollista, ettei vastuullista edes löydy.

Jos muu ei auta, ely-keskus voi hakea ministeriön kautta erillismäärärahaa jätekonttien käsittelyyn. Perusteluja ryydittäisi todellinen vuoto- tai turvallisuusvaara. FL

 

Uusimmat