Lounais-Häme Forssa

Forssan kaupunkipuisto yllätti Vuoden retkipaikka -kilpailussa – Tuloksena kolmas sija ja paljon näkyvyyttä

Forssan kansallinen kaupunkipuisto on yksi kahdeksasta kaupunkipuistosta Suomessa. Forssan kaupunkipuisto kattaa noin 850 hehtaarin alueen, jossa on monipuolisia kohteita. Kuva: Tuomela Tapio
Forssan kansallinen kaupunkipuisto on yksi kahdeksasta kaupunkipuistosta Suomessa. Forssan kaupunkipuisto kattaa noin 850 hehtaarin alueen, jossa on monipuolisia kohteita. Kuva: Tuomela Tapio

Somekansa aktivoitui ja toi Forssan kansalliselle kaupunkipuistolle podiumpaikan Vuoden retkipaikka -äänestyksessä. Forssan kaupunkipuisto nousi äänestyksen yllättäjäksi ja nappasi yli 600 äänellä kolmannen sijan.

Vuoden retkipaikaksi retkipaikka.fi -sivustolla äänestettiin Pienen Karhunkierroksen varrella Kuusamossa jylisevä Jyvärän köngäs, joka sai reilut 1100 ääntä. Toiseksi eniten, vajaa tuhat ääntä sai Lieksassa sijaitseva Ruunaan retkeilyalue.

Retkipaikka.fi -sivustolla julkaistiin viime keväänä perusteellinen artikkeli Forssan kansallisesta kaupunkipuistosta. Artikkeli nousi sivuston lukijoiden suosioon ja suurelle yleisölle melko tuntematon puisto sai paljon näkyvyyttä.

Äänestykset tuovat näkyvyyttä

Forssan seudun matkailusihteerin Mari Noromies-Wahlin mukaan sivuston ja äänestyksen tuoma julkisuus on Forssan kaupunkipuistolle enemmän kuin tervetullutta.

– Retkipaikka on johtavia luonnossa liikkuvien ihmisten sivustoja, jonka kautta tieto leviää seutukunnan ulkopuolelle. Itsekin mainostin sivustolla julkaistua artikkelia ja äänestystä meidän some-kanavissamme.

Noromies-Wahl kokee ehdokkuuksien ja menestyksen erilaisissa äänestyksissä tärkeäksi matkailumarkkinoinnin kannalta. Myös hieman tuntemattomammat kohteet voivat päätyä näin laajan yleisön tietoisuuteen.

– Oli mukava huomata, että äänestyksessä oli mukana hyvin erilaisia kohteita, eikä ehkä niitä kaikkein tutuimpia. On hyvä pitää esillä sitä, että Suomessa on vaikka kuinka paljon hyviä kohteita luontomatkailuun. FL

 

Lue myös: Forssan Lehden Kesälehti 2019 johdatti kansalliseen kaupunkipuistoon

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic