Lounais-Häme Forssa

Forssan Kelan palvelupisteen aukiolo muuttuu – Tavoitteena lisätä ajanvarauksen käyttöä

Vähemmän jonottamista, enemmän etukäteen sovittuja käyntejä. Tähän Kela pyrkii uudistamalla aukioloaikoja useissa toimipisteissään. Kuva: Ari-Matti Ruuska
Vähemmän jonottamista, enemmän etukäteen sovittuja käyntejä. Tähän Kela pyrkii uudistamalla aukioloaikoja useissa toimipisteissään. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Kelan Forssan palvelupiste Rautatienkadulla on jatkossa auki tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 9–12 ja 13–16 sekä torstain ja perjantain ainoastaan ajanvarauksella. Muuttunutta aukioloaikaa on kokeiltu Forssassa jo kesän aikana, ja ne astuvat pysyvästi voimaan syyskuun alussa.

Uudistuksen tavoitteena on lisätä mahdollisuuksia varata aika puhelinpalveluun tai palvelupisteeseen. Kela perustelee ajanvarauksen lisäämistä sillä, että näin palveluasiantuntija ehtii perehtyä asiakkaan asiaan etukäteen. Tämän uskotaan sujuvoittavan palvelua ja vähentävän jonottamisen tarvetta.

Palvelupisteiden aukiolossa tulee muutoksia myös muilla paikkakunnilla. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla palvellaan jatkossa yhtenä päivänä viikossa vain ajan varanneita asiakkaita.

Puhelinpalvelu ja verkko palvelevat

Asiakas voi varata ajan Kelan puhelinpalveluun tai palvelupisteeseen. Ajan voi varata verkossa tai soittamalla Kelaan. Osaan Kelan palvelunumeroista voi myös jättää soittopyynnön. Kun Kelan palveluasiantuntija soittaa ajanvarauksen tai soittopyynnön tehneelle asiakkaalle, puhelu ei maksa asiakkaalle mitään.

Kelan puhelinpalvelu on auki jokaisena arkipäivänä kello 9–16.

Kela kannustaa myös verkkosivujen käyttöön. Useimmat Kela-asiat hoituvat asiointipalvelussa, johon kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Verkossa voi lähettää hakemuksia ja liitteitä tai tarkistaa oman hakemuksensa käsittelytiedot.

Uusimmat