Lounais-Häme

Forssan Lehti testasi Lounais-Hämeen ladut: Runsasluminen talvi on tehnyt alueestamme hiihtoparatiisin - Katso myös video

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 20.1. 2019. Forssan Lehden toimittaja laittoi sukset jalkaan ja testasi Lounais-Hämeen latuja kaikkien seitsemän kunnan alueella. Talven 2021 latutilanne on pitkälti sama kuin kaksi vuotta sitten, mutta Ypäjällä, Jokioisilla ja Somerolla latuja on hieman vähemmän. Muutokset kerrottu jutussa kunkin kunnan kohdalla erikseen.
Forssan Lehden hiihtourakka päättyi Kaikulan laduille. Aukea stadionalue jatkuu jyhkeänä metsäreittinä, joka mittaa kuntoa. Kaikulaan menijän kannattaa laittaa tarpeeksi pitoa pohjiin. Kuva: Lassi Puhtimäki

Tiistaiaamu kello 9. Kypärämyssy, pipo, pitkät kalsarit, tavallinen verkkapuku. Monot jalkaan ja sukset autoon.

Kaikki on valmista: tavoitteena on hiihtää vähintään kahdella ladulla Lounais-Hämeen jokaisessa seitsemässä kunnassa.

Suunta siis kohti Lounais-Hämeen pohjoisinta kuntaa Urjalaa.

Urjala (latutilanne vastaava talvella 2021)

Urjalassa aloitetaan hiihtokausi jo ennen lumien tuloa, sillä Lammiharjun ulkoilualueella tekee työtä lumitykki, jonka avulla 500 metrin latu oli käytössä joulukuun alussa.

Nyt oikeaa lunta on kaikkialla, joten Lammiharju ei ole starttipaikka vaan matkan varrella. Urakka alkaa Aseman koululta. Ensimmäiset potkut otetaan koulun pihalla ja ensimmäinen pysähdys on heti metsän reunassa.

Pysäyttäjä on kyltti, jossa on seitsemän eri kilometrilukua. Pienin luku on 3,2 ja suurin 18. Hiihdettävää on paljon, joten lyhin reitti on viisain valinta.

Urjalan aseman laduilla on vaihtoehtoja jokaiselle päivälle. Kuva: Jaakko Kyrö

Latu kulkee omakotitalojen takana kunnes erkanee metsäreitille. Vastaan tulee vain yksi hiihtäjä, joten ei haittaa, vaikka kadotan oikean kulkusuunnan ja lasken reitin jyrkimmän mutkalaskun päin mahdollista vastaantulevaa. Kaiken kaikkiaan oiva latu, pääosin helppohiihtoinen.

Aseman koulun parkkipaikalla törmään Klaus Aaltoseen, joka pakkaa suksia autoon. Aaltonen on entinen kilpahiihtäjä, jolla on hiihtokilometrejä tälle talvelle jo 600.

Aaltonen asuu Nuutajärvellä ja saa kilometrejä myös kotikonnuilla seitsemän kilometrin perinteisellä ladulla. Asemalla hän oli kuitenkin luistelusuksilla.

– Jos latuja vertaa, Nuutajärvi on helppo, tämä hivenen vaativampi ja kirkonkylän latu raskain. Sinne menen, jos haluan kovempaa treeniä. Aaltonen vertaa.

Varoittelun vuoksi lisää pitoa suksiin ja kohti Urjalan keskustaa. Urjalassa kuten niin monessa muussakin kunnassa keskustan hiihtolenkki alkaa urheilukentältä. Parkkitilaa on runsaasti, eikä omaa paikkaa tarvitse etsiä: ei ketään!

Myös latu on autio, mutta liikettä siellä on ollut. Turhaan ei Urjalasta puhuta peurojen pääkaupunkina. Pienet sorkanjäljet puhkovat baanaa ja suuntaavat omakotitalojen pensasapajille. Jos oikein huono tuuri käy, täällä voi hiihtää peurakolarin. Peuroja ei kuitenkaan näy, vain yksi sontakasa ladulla, joka on muutoin loistokuntoinen.

Peuran jälkiä Urjalan kirkonkylän ladulla. Peurakolarilta kuitenkin vältyttiin. Kuva: Jaakko Kyrö

Lenkki on upea. Raskas, mutta ei liian raskas. Nousut eivät ole superjyrkkiä, vaan pitkän hivuttavia. Joudun turvautumaan haarakäyntiin vain yhden mäen laella. Innostun ja päätän hiihtää lyhyen lenkin toiseen kertaan. Rata näyttää voimansa ja haarakäyntiä tarvitaan useamman kerran. Tuntuu, että ylämäkiä on huomattavasti alamäkiä enemmän.

Käynti kunnan kotisivuilla vahvistaa, että Urjala on täynnä latuja. Valaistu latu löytyy myös Nuutajärveltä ja Menosista. Valaistut ovat kuitenkin vain alku, sillä useimpien pururatojen ympäriltä poikkeaa ladut lähipelloille ja -metsiin.

Humppila (latutilanne vastaava talvella 2021)

Urjalasta matka jatkuu kohti Ypäjää. Humppilan kohdalla riittää muistelu, sillä Humppila testattiin edellispäivänä.

Valtatieltä Humppilan liikenneympyrään saapuva ei huomaa, kuinka korkean harjun vierestä ajoi. Kirkkoharju kulkee kakkostien suuntaisesti, ja koulujen takaa kulkevassa ladussa on korkeuseroa. Melkein käy sääliksi lapsia, jos he joutuvat lenkille Kirkkoharjun maastoihin.

Valaistu latu laskeutuu jyrkästi pellolle, tekee pienen lenkin ja jatkuu pellonreunaa päätyen Puistotielle. Pari sataa metriä tietä pitkin, ja latu jatkuu peltolenkkinä.

Paluumatkalla vastaan potkuttelee Irma Heikkilä. Hän on menossa asioille ja se onnistuu tänä talvena potkukelkalla.

– Toivottavasti eivät hiekoita tietä, tai jos hiekoittavat, laittaisivat hiekkaa vain toiselle puolelle. Potkukelkalla pääsee nyt lasitehtaalle saakka, kantaa vain kelkan ison tien yli, Heikkilä kertoo.

Aprikoimme, ettei hiekoitusta edes tarvita, koska lumipolanne ei ole liukas toisin kuin jää.

Heikkilä ei ole avannut hiihtokauttaan, mutta aikoo kaivaa sukset esiin tällä viikolla ja sivakoida peltoladuilla.

Kauppilan latu Humppilassa etenee valtaosin peltomaisemissa. Loistava valinta aurinkoisina vähätuulisina päivinä. Kuva: Jaakko Kyrö

– Kannattaa käydä myös kirkon toisella puolella Kauppilan ladulla. Poika kertoi, että siellä riitti hiihtäjiä jo ennen pyryjä. Ja keväällä siellä hiihdetään pitkään.

Kauppilan ladulle pääsee monesta kohtaa. Satunnainen vierailija voi jättää auton vaikkapa Salen parkkipaikalle ja kävellä parisataa metriä Ypäjää kohti. Latu-ura alkaa ennen lämpölaitosta ja kulkua riittää. Alkumatka seurailee pellonreunaa, mutta Linkkilän lenkillä pääsee lumimetsämaisemiin.

Humppila paljastuu perinteisen hiihtäjän paratiisiksi. Ainoastaan valaistulla kahden kilometrin lenkillä on tilaa myös luisteluhiihtoon.

Jokioinen (Talvi 2021: Elonkierrossa ei toistaiseksi latua)

Kling. Työkaveri lähettää viestin: ”Elonkierron latu on avattu”. Sattuipa sopivasti, sillä Humppilasta on suora tie Jokioisille. Hyppään taas autoon ja ihastelen Humppilan lumeen peittyneitä omakotitaloalueita. Idyllistä.

Myös tie Jokioisille on kauniimpi kuin koskaan. Miten ihmeessä jotkut eivät pidä talvesta? Elonkierrossa melkein häkellyn. Aurinko avaa maiseman Loimijokilaaksoon. Pistoaidat, maiseman avaruus ja pienipiirteinen vaihtelu tulevat esiin ihan eri tavalla kuin kesällä.

Valitsin oikealle kääntyvän ladun. Kuva: Jaakko Kyrö

Kaisu Tantarimäki on ennättänyt jo ladulle.

– Hiihdän tänään kilometrin mittaista peltolatua, mutta kolmen kilometrin latu jatkuu jokivarsimaisemiin ja kiertää Elonkierron esittelypuiston.

Tantarimäki on tyytyväinen lumitilanteeseen.

– On ollut talvia, jolloin Elonkiertoon ei ole saatu latua. Viime talvena sai väistellä multapaakkuja mutta nyt on ihanaa.

Tantarimäen suosikkiajat ovat vielä edessä.

– Kevään kantohanget ovat ihan mahtavia. Jokivarsimaisemia voi seurata Ypäjälle saakka ja suksilla pääsee paikkoihin, joihin ei voi muulloin mennä. Jos lunta on paljon, voi hiihtää myös metsässä.

Toivotamme pitkää talvea ja jatkamme omiin suuntiimme. Elonkierron reitti on tasainen mutta silti aavistuksen kumpuileva. Lenkki seuraa aluksi metsänreunaa, jatkuu avoimelle peltoaukealle ja kaartuu Loimijoen rantaan. Latu mutkittelee takaisinpäin kohti Elonkierron esittelypuistoa. Puisto on upea lumenkin alla ja ne joenvarren mutkat! Kesällä pitää kokea myös Jokioisten rantabulevardi.

Vähintään yhtä hyvää on edessä. Parkkipaikan vierestä menee latu pistoaidan viertä Jokioisten kartanon alueelle. Latu kuljettaa läpi kartanopuiston. Jättiläistammet ovat kääriytyneet lumeen ja vanha kartano on majesteetillinen ilta-auringon valaisemana. Tänne pitäisi ehdottomasti järjestää talvisia kiertoajeluja sukset jalassa.

Seuraa pistoaitaa Elonkierrossa ja löydät talven kätkemän kartanopuutarhan. Kuva: Jaakko Kyrö

Latu päättyy Naulatehtaan nurkille ja palaan samaa elämysreittiä parkkipaikalla, missä saan käytännön vinkin: hiihtäjä puhdistaa sukset autoharjalla. Vinkki ei pysy pitkään mielessäni ja huomaan sujauttavani sukset autoon käsipuhdistuksen jälkeen.

Elonkierrosta on hyvä jatkaa Paanan koululle.

– Paanalta pääsee peltoladuille ja valaistulle ladulle, Tantarimäki neuvoi.

Ja kyllä jokioislaisten kelpaa. Peltolatu on loistokunnossa ja Paukkumäen valaistu reitti merkattu poikkeuksellisen hyvin. Valaistulle pääsee kätevästi myös urheilunkentän kupeesta.

Suksissa on seinäpito, joten lähes kaikki mäet pystyy nousemaan latua pitkin. Reitti on sen verran vaihteleva ja mielenkiintoinen, että se houkuttelee palaamaan kesällä lenkkarit jalassa.

Peltolatu koukkaa kakkostien vierestä ja siellä iskee aistiyllätys. Syvälle keuhkoihin tunkeutuu luontopäivän jälkeen pakokaasua. Alkaa melkein oksettaa. Ilmeisesti kylmä pakkasilma on jättänyt pakokaasut leijumaan lähelle maanpintaa.

Illalla keuhkot ovat hieman arat, mutta se ei johdu pakokaasuista. Keuhkot ovat olleet koko päivän töissä ja ilmeisesti myös keuhkojen alue kipeytyy rasituksesta käyttämättömien lihasten tapaan.

Ypäjä (Talastuvan lenkillä pohjat, talven 2021 latu saadaan helmikuun ensimmäisellä viikolla)

Mutta nyt on päivä toinen, ja matka jatkuu Humppilan ohi Ypäjälle. Pertunkaaren parkkipaikka-alue on autio, mutta kentänhoitaja Kari Vähäniitty kolaa piha-aluetta.

– Kentältä lähtee kaksi valaistua lenkkiä, yhden ja kahden kilometrin ladut, jotka on tehty sekä perinteiselle että vapaalle tyylille.

– Kolmosen lisälenkki on perinteistä samoin kuin Talastuvalle lähtevä retkilatu. Perttulan koulun pellolle on tehty ladut koululaisia varten, Vähäniitty kertoo ja vakuuttaa maastojen helppoutta.

– Talastuvan reitillä on nousuja, mutta nekin loivia.

On kysyttävä vielä yhtä asiaa.

– Onko mahdollista, että näin kotkan tuulivoimaloiden lähellä?

– Hyvinkin. Olen pongannut muutaman kerran itsekin.

Päättelemme, että kyseessä on merikotka.

Talastuvan reitti on seitsemän kilometriä suuntaansa. Reitti kulkee pääosin voimalinjan alla, joten tuulisina talvipäivinä kannattaa valita metsäisempi reitti. Tänään ei onneksi tuule paljoa ja takaisin tullessa on myötätuuli. Eron silti huomaa.

Talastuvalle on matkaa seitsemän kilometriä Pertunkaaresta. Kuva: Jaakko Kyrö

Vähäniitty kertoo avanneensa Talastuvan reitin edellisenä päivänä.

– Kyllä se varmasti ihan kohtuukunnossa on, lumetin pahimpia paikkoja.

Latu oli jo tiistaina hyvä ja lisälumi vain parantaa väylää. Paikka paikoin näkyy Vähäniityn kolausjälkiä.

Myös eläinten jälkiä näkyy. Peurat ovat jättäneet poluiksi tallaantuneita kulkureittejä. On myös vieraampia painaumia ja innostun seuraamaan jälkijonoa metsään. Mielenkiintoista.

Kotkaa ei enää näy, ellei se sitten kaartele suoraan pääni yläpuolella. Selviän nestehukasta huolimatta Talastuvalle ja takaisin.

Somero (Välillä Esakallio-Kallen laavu ei latua talvella 2021. Hiihtokunnossa väli Hovimäki-Kallen laavu)

Someron laduille on mentävä runsaan lounaan ja R-kioskin kautta. Pillimehu ja suklaapatukka taskuun, jotta energiat eivät enää valahda. Pitemmälle hiihtoreissulle kannattaa varata vähintään energiapitoista nestettä. Pahimpaan hätään voi syödä lunta. Lumi auttaa ihmeen paljon, jos nestehukka on vienyt puhdin.

Rankkulan pururata Somerolla on 1,7 kilometrin mittainen. Rata on helppo ja sopii ihan jokaiselle, sillä jyrkimmän laskun ja mäen voi kiertää. Hiihtourakkansa lopettanut Jari Pyykkö kertoo pyyhkäisseensä lenkin viisi kertaa.

– Hyvä täällä on hiihtää. On saatu uudet led-valot, joten illallakin näkee, Pyykkö kehuu.

Pyykkö on vapaan tyylin miehiä.

– Taisin saada kansakouluaikana tarpeeksi tervapohjasuksilla hiihtämisestä.

Vanhat traumat kannattaisi kohdata, sillä seuraava kohde on todellinen helmi, Esakallio–Hovimäki. Perinteisen latu-ura kulkee pääosin metsässä. Kuusimetsää, sekametsää, mäntymetsää, ladun ylle kaartuvia koivuja. Metsän rauhaa.

Ei kannata säikähtää liikenteen ääniä, jotka kuuluvat alkumatkasta Somerniemen tieltä. Kun pääset metsään, olet vain ajatustesi ja luonnon kanssa.

Someron metsälatu hurmasi. Kuva: Jaakko Kyrö

– Tasaista, loivaa nousua, todella kaunista, kuvailee vastaan hiihtävä Helena Piiroinen, jolle Someron ladut ovat kauttaaltaan tuttuja.

– Ämyrillä on hieman mäkisempää kuin Someron muilla laduilla, Piiroinen vertaa.

Kaupunki ylläpitää Somerolla neljää latua, mutta Havuharju–Hovimäen jääreittiä ei pystytä vielä avaamaan. Runsaasta lumentulosta oli se haitta, etteivät jäät ehtineet paksuuntua tarpeeksi ja nyt lumen paino nostaa vettä jäälle: ongelma on sama kautta Lounais-Hämeen.

Esakallio–Hovimäki-väylälle suuntaavan kannattaa huomioida, että pimeys saapuu metsän siimekseen nopeasti. Latu-ura toki ohjaa, mutta hämärähiihtoa kannattaa harjoittaa vain otsalampun kera.

Hämärä yllättää nytkin, mutta tänne on tultava uudestaan, hiihdettävä koko reitti.

Tammela (latutilanne liki vastaava talvella 2021, Torrolla puuttuu osa latuverkostosta)

Kotia kohti kiemuraisen Somerontien kautta. Torronsuon voi tällä kertaa ohittaa, sillä Lounais-Hämeen suosituin latu on tuttu entuudestaan.

Muutama vuosi sitten pelättiin, että Torron latujen kunnossapito hiipuu Antti Hakalan poismenon myötä, mutta nuori polvi on näyttänyt tarmonsa. Edellistalvina Torrolle on saatu latu hieman väkisin, ja suksenpohjat ovat rahisseet varpuja vasten.

Nyt lunta on riittävästi, ja torrolaisten oli ilo tehdä latua. Talkooporukassa on kaikkiaan seitsemän tekijää, joukossa Antin pojat Arto ja Vesa.

– Koko reitti on hiihtokunnossa. Pisin lenkki on 24 kilometriä ja pistot päälle, Arto Hakala kertoo. Pistoilla hän tarkoittaa Kiljamon, Hakalan, Keskipompun ja Kallion parkkipaikkoja.

Hakala toivoo silti lisää lunta.

– Rahkat ovat nousseet ylöspäin, koska viime vuosina ei ole saatu kunnon uraa. Reitti on sen tähden hieman kuoppainen.

Lisälumi ja vilkas käyttö painaisivat kasvustoa alaspäin, mikä takaisi tasaisemmat tulevat vuodet.

– Mitä enemmän lunta tulee, sitä vahvempi latupohja saadaan ja hiihtokausi jatkuisi pidempään, Hakala ynnäilee.

Torronsuon parkkipaikalla on vilskettä myös arkipäivinä. Kuva: Lassi Puhtimäki

Torronsuo on kaiken kansan suosiossa maisemien ja helppohiihtoisuuden ansiosta. Nuotiopaikat ovat oiva lisä varsinkin lapsiperheiden retkiin.

Tammelan liikuntapuiston valaistu latu kuuluu sekin Lounais-Hämeen suosituimpiin. Reittivaihtoehtoja on monta, ja se on onni, sillä mitä pitemmän reitin valitsee, sitä tiukemmalle joutuu. Perinteisen suksiin kannattaa laittaa seinäpito, jos hiihdosta haluaa nauttia.

Tammelan kolmas hiihtorysä on Pyhäselän jää. Aurinkoiset kevätpäivät houkuttelevat jäälle kymmeniä hiihtäjiä. Toistaiseksi latuja ei ole.

– Jäätilannetta tarkastellaan viikoittain, ja ladut tehdään heti, kun se on mahdollista, Petri Takala Tammelan kunnasta vakuuttaa.

Forssa (latutilanne vastaava talvella 2021)

Entäpä keskuspaikka Forssa? Paavolan ja Kaikulan valaistut ovat varmoja valintoja, mutta hiihtoreittejä riittää tänä talvena lähes jokaiseen kaupunginosaan. Pentti Sarkula nimesi lempiladuikseen Tölönpellon, Viksbergin futiskentän ja näden yhdistelmäladun, joka kulkee Kurkelanmäen kautta.

– Forssassa on ihan luksusta, kun saa laittaa sukset jalkaan kotona, eikä tarvitse ajaa autolla ladun varteen. Kiitokset puistoryhmälle, kun ajeli latu-urat loistokuntoon, Sarkula kirjoitti toimitukseen.

Valaistuja latuja on kaksi: Paavola ja Kaikula. Paavola on astetta kevyempi. Pulssi kohoaa mutta reitti ei ole liian raju. Ylimmältä kohdalta aukeaa hulppea näkymä Autokeitaan suuntaan. Kaikulassa on muutama tiukka mäki, joissa edes seinäpito ei auta.

Aloitin hiihtokauden Kaikulasta suksilla, joista puuttui kaikki pito ja luisto. Oli pakko testata latu uudestaan voideltujen suksien kera. Ensimmäinen kerta oli hivenen epätoivoista, toinen liki nautinnollista, mutta latu on raskas.

Onneksi suksien voitelu on nykyään helppoa. Ei tarvita silitysrautoja ja sisätiloja, sillä suksiin saa pyyhkäistyä nestemäiset voiteet parissa minuutissa hiihtoladun varressa.

Se kannattaa, sillä sukset, jotka lipsuvat ja luistavat samaan aikaan eteen ja taakse, kuuluvat kategoriaan ”mikään ei ole niin kauheaa kuin…”.

Pelloilla ja metsissä

Suosikkilatu voi löytyä ihan läheltä. Se voi olla omin suksin lähipellolle tai -metsään avattu. Latu, jonne pääsee suoraan kotiovelta, ilman hiilidioksidipäästöjä.

Parhaimmillaan kotilatu on pakkaspäivinä, ilta-auringon viimeisinä hetkinä, jolloin tienoo peittyy talven pastelliväreihin. Ja ne pastellivärit vaihtuvat joka päivä. Tutulle ladulle uskaltautuu myös kuutamoöinä. Oi onnea, oi vapautta.

Laduntekoa umpihankeen suositteli myös Forssan Lehteen kirjoittanut nimimerkki Anja, iloinen hiihtäjä.

– Olen seitsemänkymppinen hiihtelijä, joten vauhti ei ole pääasia. Lapsesta asti olen hiihtänyt, koska koulumatkani oli kuusi kilometriä yhteen suuntaan. Nykyäänkin hiihdän umpihankihiihtoa päivittäin olosuhteiden pakosta, koska tekemäni latu on miltei päivittäin lumen alla. Asun aukean laidalla, ja jos vähänkin tuulee, latu on taas hakusessa. Tämä on niitä maaseudun iloja, mutta siinähän kunto nousee, kun vastatuuleen kahlaa suksien kanssa umpihangessa. Toivon terveyttä riittävän, sillä tämähän on tosi mukavaa.

Omin jaloin tampattujen latujen ohella kyläpelloilta ja metsistä löytyy lukuisia epävirallisia, kyläaktiivien vetämiä latu-uria. Vaihtoehtoja riittää ja latuverkosto vain tihenee, kun ladut saadaan myös järvien jäille.

Omin suksin umpihankeen, itse tehtyä latua pitkin. Vaihtoehto, jota jokaisen kannattaa kokeilla. Kuva: Lassi Puhtimäki

Etukäteen arvelin, että kotilatu olisi suosikkilatuni myös Lounais-Hämeen latukierroksen jälkeen. Suosikkilatuja se on edelleen, mutta suosikkien lista on nyt pitkä.

Lumisena talvena Lounais-Hämeen latuja on mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen. Hiihtoparatiiseja löytyy ihan jokaisesta kunnasta

Ja jos oman kunnan latu on liian helppo tai raskas, vaihtoehtoja löytyy naapurista. Runsain mitoin. FL

 

Lue myös: Valmentaja Reijo Jylhä neuvoo videolla: Näin opit hiihtämään kuokkaa, wassbergia ja mogrenia [TILAAJILLE]

 

KOMMENTTI: Tärkeää työtä

Kierros Lounais-Hämeen laduilla yllätti. Olenhan minä tiennyt, että täällä on hienoja latuja, mutta että näin paljon!

Urjala kylineen on vallattu latuverkostoilla, Humppilan valttina ovat kirkonkylän kupeesta lähtevät ladut. Jokioinen saa erityiskiitosta reittien kauneuden ja maastonmuotojen ansiosta, Ypäjällä paistoi priima työnjälki. Somerolta mieleen jäi päällimmäisenä upea metsälatu Esakallion ja Hovimäen välillä.

Myös Forssa yllättää, sillä latuja on lähes jokaisen kaupunginosan yhteydessä. Tammela puolestaan tunnetaan hiihtoystävällisenä kuntana loistavan Torron ja liikuntastadionin reittien ansiosta. Kierroksen perusteella Lounais-Hämeen hiihtokunnan arvonimen voisi kuitenkin laittaa kiertoon – ainakin hyvälumisina talvina.

Tutustuminen Lounais-Hämeen latuihin kävi samalla kotiseutumatkailusta. Latuverkostot kiemurtelivat paikallisnähtävyyksien ympärillä ja yksittäinen kunta avautuu ihan eri tavalla suksien päällä kuin autolla pyrähtäen.

Myös se yllätti, kuinka hyvin latuja huolletaan. Veroeurot eivät ole menneet hukkaan. Kiitos että teette talviliikunnan riemut mahdollisiksi.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti