Lounais-Häme

Forssan matkatoimistolla perinteiset lomakohteet ovat olleet suosittuja - myös Forssan seudulla on valttinsa ulkomaisten sidosryhmien silmissä

Suomalaiset ovat matkailleet vieraisiin maisemiin tänäkin kesänä. Suuri osa Forssan matkatoimiston myymistä matkoista on suuntautunut Etelä-Euroopan ja Baltian maiden alueelle.

-Perinteiset Viron reissut ovat myyneet, Riika on ollut suosittu tänä kesänä. Lomakohteista Kreikka ja Espanja ovat kärjessä, mutta myös kotimaan seuramatkoilla on riittänyt kävijöitä, kertoo matkatoimiston toimitusjohtaja Mari Rauhaniemi.

Suosittuja ovat olleet myös Yorkshireen Iso-Britanniaan suunnatut matkapaketit. Alueella on filmattu useita Suomessakin suosittuja tv-sarjoja, esimerkiksi Emmerdalea. Matkaan sisältyy myös vierailu sarjan kuvauspaikalla.

Edustettuina lomamatkailijoissa ovat varsinkin pariskunnat ja lapsiperheet, tarkentaa toimiston työntekijä Eve Lilja.

-Lapsiperheet matkustavat enemmän laivalla Pohjoismaihin ja Ahvenanmaan tyylisiin paikkoihin, kun taas pariskunnat suosivat lentomatkoja. Varsinkin pitkään yhdessä olleet pariskunnat saattavat matkustella ja vaihtaa lomakohdetta vuosittain, Lilja kertoo.

Yritysmatkailu vaikenee suurimmalta osin kesän ajaksi. Sesonkiaikaa ovat kevät ja syksy.

-Messut ja yritystapahtumat ajoittuvat samoille ajankohdille maalis-huhtikuussa, joten messumatkailu on silloin kiivaimmillaan, taustoittaa Rauhaniemi.

Myös matkatoimiston omat sidosryhmät Australiasta ja Uudesta-Seelannista vierailevat kesäisin Forssan seudulla.

-Ulkomaiset vieraat eivät halua viettää aikaa suurissa kaupungeissa, vaan haluavat lähemmäksi luontoa. Erityisesti paikallishistoria kiinnostaa, Australia ja Uusi-Seelanti kun ovat itse verrattain nuoria maita. Meiltä löytyy museotarjontaa ja kansallispuistoja, ja olemme myös kätevän matkan päässä Helsingistä, Rauhaniemi luettelee paikallisia valtteja.

Matkatoimistolla riittää tärppejä myös loppukesälle. Matkat yleisurheilun EM-kisoihin Berliiniin ovat jo varattavissa, samoin kuljetukset Cheekin jäähyväiskonserttiin Lahteen.

-Kaksi bussia on varattu konserttia varten. Lippuja myydään niin kauan, kuin riittää, vakuuttaa Rauhaniemi.

Elokuun alussa pidettäville Tammelan Hakkapeliittatapahtumille odotetaan myös suosiota. Huomioon on kuitenkin otettava Suomen kesään toistuvasti vaikuttava tekijä.

-Varaukset kesätapahtumiin tehdään hirveän lyhyellä aikajänteellä. Ihmiset haluavat varmistua ensin hyvästä säästä, sanoo Rauhaniemi, joka on myös yksi Hakkapeliittatapahtuman järjestäjistä.

-Olen kuitenkin aina sanonut, että ei suomalaisia ole sokerista tehty. Kyllä ihmiset käyvät tapahtumissa, jos kiinnostusta vain löytyy. FL

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic