Lounais-Häme Forssa

Forssan seudulla muistettiin vähäosaisia keräyksissä aiempaa enemmän: "Oltiin anteliaalla tuulella"

Joulupata-keräyksellä tuotiin iloa moneen kotiin Forssan seudullakin. Kuvassa Tarja Ahola oli antamassa lahjan Joulupata-keräykseen Forssassa vuonna 2017. Kuva: Lassi Puhtimäki
Joulupata-keräyksellä tuotiin iloa moneen kotiin Forssan seudullakin. Kuvassa Tarja Ahola oli antamassa lahjan Joulupata-keräykseen Forssassa vuonna 2017. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan seudun asukkaat olivat joulukuussa selvästi valmiita auttamaan vähäosaisia. Siitä kertovat Joulupuu- ja Joulupata-keräykset, joihin molempiin tehtiin Forssassa edellisvuotta enemmän lahjoituksia.

Forssan Lehti kertoi jo aiemmin, että paikallisella tasolla Forssan seudun nuorkauppakamarin järjestämään Joulupuu-keräykseen lahjoitettiin vuonna 2019 noin 2200 lahjaa.

Joulupata-keräystä järjestää Pelastusarmeija, jonka yhteistyökumppaneina paikallisesti toimivat lionsclubit. Paikalliset yhteistyökumppanit toimittivat raha-, lahjakortti- sekä tavaralahjoitukset Pelastusarmeijalle.

– Emme avanneet patoja, mutta ne tuntuivat täysiltä ja paketteja tuli todella paljon. Voi päätellä, että Forssan seudulla oltiin entistä anteliaammalla tuulella, presidentti Satu Järvinen Lions Club Forssa Floresista kertoo.

”Lahjoja tuli todella hyvin”

Joulupata-keräykseen tulleet lahjoitukset suunnataan Forssan seudulla vähävaraisille. Lahjat tuotiin pisteille paketoituina, joten lahjojen sisällöstä Järvinen ei osaa kertoa. Molempiin keräyksiin toivottiin uusia ja ehjiä tavaroita sekä erityisesti lahjakortteja.

– Olen ymmärtänyt, että suurin osa oli oikein puhtaita ja hyväkuntoisia lahjoja. Uutta ja ilahduttavaa oli se, että kauppaan mennessä ihmiset kysyivät, millaisia lahjoja tarvitaan, ja kaupassa käymisen jälkeen toivat sen paketoituna pisteelle.

Forssan seudun nuorkauppakamari ohjasi Joulupuu-keräyksen lahjat, jotka olivat paketoimattomia, Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sosiaalitoimelle.

– Lahjoja tuli todella hyvin. Mukana oli joitain hiukan käytettyjäkin lahjoja, mutta vanhemmat saivat vapaasti ottaa lahjoista lapsilleen yhden tai kaksi, ja kaikki lahjat menivät, aikuissosiaalityön päällikkö Seija Mustajärvi sanoi. FL

Näkoislehti

26.9.2020

Fingerpori

comic