Lounais-Häme Forssan seutu

Forssan seudun tulevaisuusseminaarin jälkipuinnissa kuului ruma sana, kuntaliitos, vaikka seutuyhteistyötä on haluttu vaalia

Kielletty aihe, kuntaliitos, koetteli Forssan seudun tulevaisuusseminaarin jälkipuinnin yhteishenkeä. Seudulle sovitellaan mm. yhteistä kirjastoa, tietohallintoa, vesihuoltoyhtiötä, vuokra-asuntoyhteistyötä ja samoja varhaiskasvatuspalveluja. Ideoista on vielä matkaa päätöksiksi.
Yhteisen pöydän ääressä Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, Ypäjän kunnanjohtaja Riikka Riihimäki, Tammelan Kalle Larsson, Jokioisten Jarmo Määttä ja Humppilan Jari Keskitalo. Kuva: Lassi Puhtimäki
Yhteisen pöydän ääressä Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, Ypäjän kunnanjohtaja Riikka Riihimäki, Tammelan Kalle Larsson, Jokioisten Jarmo Määttä ja Humppilan Jari Keskitalo. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan seudun virkamies- ja luottamusjohto puntaroi kuluneella viikolla Forssan seudun elokuisen tulevaisuusseminaarin pohdintoja useista yhteistyömalleista. Kaikille tuli selväksi, että muutoksia on tehtävä.

Vaan mitä muutoksia, ei ole vallan selvää. Joka seudullisesta uudistuksesta on tehtävä päätös kunnissa valtuustotasolla asti.

Hallintoryhmä nosti kissan heti pöydälle toteamalla, että uuden yhteisen kunnan valmistelu pitäisi aloittaa 2023 ja toteutus odottaisi 2024.

– Viiteen kertaan tekemisestä on päästävä eroon, kiteytti Forssan talousjohtaja Leena Järvenpää.

Esitys sai osalla luottamusväestä karvat pystyyn. Forssalaiset Johanna Häggman (kesk.) ja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) sydämistyivät. Häggman huomautti, ettei kuntaliitoksista ole todettu saadun säästöjä. Anttila tähdensi seudullista yhteistyötä.

– Jotain pitää kyllä tehdä… Ei kuntafuusio tuo ratkaisua. On tehtävä uusia ratkaisuja, uusia tapoja toimia, hän sanoi.

Herrasmiessopimus säilyttänyt rauhan

Vallinneen hyvän seudullisen yhteistyön takaajana on ollut herrasmiessopimus, ettei kuntaliitoksesta puhuta seudulla tällä valtuustokaudella. Yli aisan potkimisesta huomautti Jokioisten Rami Lehtinen (kesk.). Asian vahvisti myös Tammelan Simo Pärssinen (kesk.).

Humppilan Eeva Nurmi (kesk.) totesi, että isot kuntaliitokset ovat johtaneet monivuotiseen poteroitumiseen, johon ei ole varaa.

Järvenpää vastasi kritiikkiin, että hallintoryhmä kyllä pysyi toimeksiannossaan ja vastasi siihen omasta näkökulmastaan.

 

Luitko tämän: Kuntaliitos kutkuttaa Forssassa – Tammelassa suhtautuminen nuivempaa

Mahdollisuuksia tehdä yhdessä yllin kyllin

Esityksistä useamman huomion saivat seudun yhteinen kirjasto, joka helpottaisi sijaistamista ja mahdollistaisi henkilöstölle erikoistumista, sekä vuokra-asuntoyhteistyö, yhteinen tietohallinto ja toisen asteen opintojen saattaminen yhteen.

Kaavailu yhteisestä vesihuoltoyhtiöstä ei nostattanut tilaisuudessa tuntoja.

Seudun varhaiskasvatuspalveluja on useamman puheenvuoron mukaan tarve yhtenäistää. Luottamushenkilöt puntaroivat tilaisuudessa myös rajojen poistamista koulupuolelta, minkä koetinkivenä ovat koulukuljetukset ja raha seuraa oppilasta -periaate.

Forssan Kaisa Lepola (sd.) ehdotti asiassa seudullista kokeilua.

Tilaisuudessa korostettiin myös monialaisen ennaltaehkäisyn ja kolmannen sektorin merkitystä.

Kuntavaalit voivat muuttaa asetelmia

Kunnanjohtaja Jarmo Määttä Jokioisilta totesi kunnanjohtajien puolesta, että he pyrkivät osaltaan edistämään hankkeita, koska uudistuksia pitää tehdä. Kyseiselle kaudelle 2020–2024 osuvat kuntavaalit 2021, joten valtaosa esityksistä tulee uusien valtuustojen ratkaistaviksi.

Tehtävänä on lisäksi terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys sairaanhoitopiirissä palveluverkon näkökulmasta. Määtän mukaan Forssan seudulla pitäisi laatia myös Riihimäen malliin selvitys eri vaihtoehdoista, vaikka sairaanhoitopiiriä ei ole tarkoitus vaihtaa.

Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson arvioi, että eri hankkeilla on varmistettava, että Forssan seutu pystyy väistämättömässä kaupungistumiskehityksessä ottamaan osansa ja saamaan positiivista pöhinää.

Kaupungistuminen sai Anttilan toteamaan, että ilmastonmuutos kääntää kymmenen vuoden päästä asetelman maaseudun eduksi. Ratkaisut hiilensidontaan ja kestävään kehitykseen löytyvät hänestä maaseudulta.

Jotain on pakko tehdä, koska rahaa ei ole

Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi painotti, ettei 2020-luvulle ole menemistä 1900-luvun organisaatiolla ja menetelmillä.

– Olen todella huolestunut seudun taloudellisesta kantokyvystä ja vetovoimasta.

– Meidän on pakko tehdä asioita eri tavalla… Rahan lisääminen ei ole vaihtoehto, koska sitä ei ole, hän alusti.

Ongelmana seudulla on huolestuttavasti ikääntyvä väestörakenne.

FSHKY:n vanhuspalveluiden palvelualuejohtaja Annukka Kuismin totesi, että palvelurakenteita on kevennettävä ja kehitettävä uusia asumisen palveluita.

Teknisen ryhmän esityksiä tilaisuudessa selosti Jokioisten kunnaninsinööri Kari Tasala, puheenjohtajiston esityksiä Tammelan kunnanhallituksen puheenjohtaja Simo Pärssinen ja sivistysryhmän esityksiä Jokioisten sivistystoimenjohtaja Jari Sillanpää. FL

Yhteistyöksi monia esityksiä

Elokuinen tulevaisuusseminaari pohti yhteistyömalleja vuosille 2020–2024.

Osanottajat, Forssan seudun johtoryhmät ja hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat, työskentelivät toimialoittain ryhmissä.

Hallintoryhmän esitys

vuodelle 2020 yhteinen investointisuunnitelma ja elinvoimapalvelut, myös työllisyys ja kaavoitus, 2021 yhteinen tietohallintoinfra ja alusta, 2022 yhteinen henkilöstösuunnittelu ja 2025 yhteinen uusi uljas kunta.

Teknisen ryhmän esitys

2020 yhteisen vesihuoltoyhtiön valmistelu, 2021 vuokra-asuntoyhteistyö, 2023 yhteinen kiinteistönhoito.

Puheenjohtajaryhmän esitys

2020 kirjasto, kulttuuri- ja vapaa-aika sekä sote-palvelut kuntoon lakien myötä, 2021 tietohallinto ja vuokra-asuntoyhteistyö, 2022 henkilöstöhallintopalvelut, 2023 toisen asteen opinnot yhteen.

Sivistysryhmän esitys

2020 yhteinen hanketyöntekijä, seudullisen liikunta- ja nuorisopalveluiden suunnitelma, erityisen tuen palvelurakenteiden kehittäminen, 2021 samanlaiset varhaiskasvatuspalvelut, yhteinen kirjasto, yhteinen Ohjaamo ja etsivä/erityisnuorisotyö, 2022 perhekeskus LAPE, 2023 yksi toisen asteen ja vapaan sivistyksen kokonaisuus.

Kunnanjohtajat

2020 alustat valmiiksi, 2022 suunnitelma ja aikataulutus.

Uusimmat

Näkoislehti

12.7.2020

Fingerpori

comic