Lounais-Häme Forssan seutu

Forssan seutu saa uudet matkailuoppaansa – Uuden koulutuksen vetovoima yllätti järjestäjät

FAI:n ja opasyhdistyksen koulutuksen hakuaikaa jatkettiin sunnuntaille.
Matkailuoppaan peruskurssin hyväksytysti suorittanut saa Guide-merkin käyttöoikeuden. Kuva: Lassi Puhtimäki
Matkailuoppaan peruskurssin hyväksytysti suorittanut saa Guide-merkin käyttöoikeuden. Kuva: Lassi Puhtimäki

Lounais-Hämeen Oppaiden ja Forssan ammatti-instituutin yhteistyönä järjestämä matkailuopaskoulutus oli kerännyt torstaihin mennessä 12 hakijaa.

– Olemme positiivisesti yllättyneitä, että kiinnostuneita riittää. Nyt voimme sanoa, että kurssi järjestetään, liiketoiminnan lehtori ja Lounais-Hämeen Oppaiden puheenjohtaja Ismo Varis iloitsee.

– Kun hakijoita on tämän verran, kaikki hakeneet pääsevät mukaan koulutukseen.

Alun perin koulutuksen hakuajan piti päättyä perjantaina, mutta hakuaikaa on jatkettu sunnuntaihin 12.1. asti. Koulutus alkaa heti tiistaina 14.1. ja jatkuu touko-kesäkuulle.

Opetusta on pääasiassa tiistai- ja torstai-iltaisin kello 17−20 sekä muutamina lauantaipäivinä.

Koko seutu tutuksi

Varis kertoo, että hakijoista suurin osa on forssalaisia, mutta kiinnostuneita on myös Jokioisilta ja Tammelasta.

Kurssin suorittanut voi auktorisoidusti toimia Forssan, Tammelan, Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän alueen oppaana.

– Opasliiton lähtökohta on, että koulutuksen suorittanut hallitsee koko seudun, mutta mikään ei estä keskittymästä erityisesti yhteen kunnista, Varis kertoo.

Kurssin hyväksytysti suorittanut saa käyttöoikeuden Guide-merkkiin sekä mahdollisuuden osallistua Suomen Opasliitto ry:n koulutuksiin.

Opasyhdistys päätti järjestää koulutuksen, kun Lounais-Hämeen aktiivisten oppaiden joukko on viime vuosina kutistunut alle kymmeneen ja opastuksia on ollut ajoittain tiukkaa saada järjestymään. FL

 

Lue lisää aiheestaLounais-Hämeen matkailulla on imua, nyt aletaan kouluttaa oppaita – Seutu yllättää monen matkailijan positiivisesti

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic