Lounais-Häme

Forssan torin ympäristöön luotetaan erikoiskaupoissa

Forssan torin ympäristö kaupungin ydinkeskustassa on monipuolinen erikoisliikkeiden keskittymä ravintoloineen, kahviloineen ja monine erikoisliikkeineen.

Hämeentien ja Sibeliuksenkadun kulmauksessa sijaitsevan Kello-Nyströmin kelloseppä Kauko Nyström sanoo kaupungin kymmenisen vuotta sitten toteuttaman torin ja Ankkalammin alueen uudistamisen antaneen ryhtiä koko kaupungin keskustalle.

Nyströmien omistama kelloliike on ollut torin tuntumassa jo pitkään. Vuonna 1977 liike aloitti juuri valmistuneessa Säästöpankin talossa, josta se muutti nykyiselle paikalleen vuonna 2004.

Nyström on myös kesäisiä Holjia markkinoita järjestävän Tyykikylä oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Hän arvioi, että erikoisliikkeille Holjat markkinat ei ole kassoja lisää kilisyttävä tapahtuma kuten se on keskustan anniskelua harjoittaville yrityksille.

 

-Olemme yrittäjien piirissä pohtineet pitkään, kuinka saada Kutomon ja Prisman kauppakeskuksissa käyvä väki tulemaan myös torin ympärillä olevien liikkeiden asiakkaiksi. Yhtä viisasten kiveä ei ole löydetty. Nyt kauppakeskuksen asiakkaista, jotka saapuvat tänne ensimmäistä kertaa paikkakunnan ulkopuolelta, kovin harva osaa poiketa myös torille ja sen ympärille kaupungin keskustaan. Asiakasvirtaa tarvitaan lisää, eikä kaikkea ole missään tapauksessa vielä tehty, Nyström sanoo.

Nyströmin mukaan esimerkiksi keskustan pysäköintipaikat pitäisi saada paremmin merkittyä ja opastettua. Samalla keskustan opastusta pitäisi muutenkin parantaa keskustaan ensimmäisen kerran saapuvan näkökulmasta. Paikkakuntalaiselle Kutomon ja Kehräämön alueet ovat tuttuja.

Nyström tunnustaa, että marraskuisessa räntäsateessa tori ympäristöineen ei ole vetovoimaltaan samassa iskussa kuin aurinkoisena kesälauantaina.

-Mutta keskustan vetovoimaa pitäisi miettiä yhdessä porukalla, eikä pitäytyä pohtimaan asiaa yksin.

 

Nyströmeillä on Forssassa Timanttiset-ketjun myymälä myös Prisman kauppakeskuksessa. Hän sanoo sen myynnin yltävän samalle tasolle kuin Hämeenlinnan Pirisman Timanttiset-ketjun myymälällä.

-Meillä käy asiakkaita pitkin eteläistä Suomea. Viimeksi palvelin turkulaista ostajaa, joka oli kiinnostunut Tag Hueur -kellosta. Asiakkaalla oli mukanaan toinen saman merkkinen kello, jonka säädin pitämään tarkemmin aikansa.

Asiakas kiitteli hyvästä asiakaspalvelusta ja teki kaupat noin 5 500 euroa maksaneesta kellosta.

Nyström sanoo arvokellojen suosion olevan nousussa, samoin vintage-kellojen. Kelloja käytetään pukeutumisessa eri tavalla kuin vielä vuosikymmen sitten.

 

Hyvä palvelu ja asiantuntijuus ovat erikoiskaupassa erottavia menestystekijöitä.

Forssan naisyrittäjien vetämä Forssan joulun avaus on ensi sunnuntaina Forssan torilla.

Lisäksi perinteinen Salaman joulutori järjestetään Kartanonkadun kauppakeskuksessa 9.–10. päivä joulukuuta.

Nyström pitää tärkeänä, että seutukunnan väki saadaan liikkeelle, eikä se lähde ostoksille esimerkiksi Myllyn kauppakeskukseen Raisioon tai Ideaparkkiin Lempäälään. FL

 

Fingerpori

comic