Lounais-Häme

Forssan työväentalo juhli: Erkki Tuomiojalta ruusut presidentille ja risut hallitukselle

Sdp:n kansanedustaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja toisti Forssassa samat kiitokset presidentti Sauli Niinistölle, jotka hän aiemmin antoi vappupuheessaan Karkkilassa.

Niinistö on Tuomiojan mukaan herättänyt turvallisuuspolitiikassa luottamusta konfliktien synnyn ehkäisijänä ja ratkaisijana. Hallitus sen sijaan on unohtanut ne keskittyen puolustuksen ja sisäisen turvallisuuden voimavarojen lisäämiseen.

Tuomioja huomautti Suomen elävän jälleen Kekkosen oppien mukaisesti.

-Emme todellekaan kaipaa Kekkosen kauden ilmiöihin takaisin, ja viittaan tässä vain siihen Kekkosen toteamukseen, että jos jommankumman, ulko- tai sisäpolitiikan, on oltava rempallaan, niin olkoon se sitten sisäpolitiikka.

Tuomioja totesi Sipilän porvarihallituksen sisäistäneen sisäpolitiikan suhteen Kekkosen opin ja saattaneen sisäpolitiikan täysin rempalleen. Hän arvioi, että sodanjälkeisen Suomen historian oikeistolaisin hallitus saattaa olla myös epäpätevin

– Mikään muu hallitus ei ole joutunut perumaan niin paljon omia esityksiään kuin Sipilän hallitus. On kuitenkin todettava, että nämä peruutukset ovat olleet hallituksen parhaita päätöksiä, Tuomioja arvioi.

 

Suurin koetus on hallituksella Tuomiojan mukaan vielä edessä eli sote- ja maakuntauudistus.

-On käynyt selväksi, ettei mikään uudistukselle asetetuista tavoitteista tule toteutumaan.

Tuomiojan mukaan nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme toimii paremmin, halvemmin ja ennustettavammin kuin nyt ajettava malli.

-Nykyisen järjestelmän korjaaminen uusia virheitä välttäen ja luomatta jättimäisiä riskejä onnistuu parhaiten hylkäämällä esitykset ja palaamalla asiaan puhtaalta pöydältä heti vaalien jälkeen uuden hallituksen johdolla.

 

Tuomioja pohdiskeli puheessaan Forssassa myös miten Sdp:n vaalien äänisaalis nousisi puolueen historian alkuaikojen tasolle. Lääkkeeksi on toivottu esimerkiksi uutta Forssan ohjelmaa.

-Ohjelmaksi riittäisi itse asiassa vielä vanhakin Forssan ohjelma. Luokkayhteiskunnan paluusta huolimatta sen ajan retoriikka ei tietenkään enää toimi, paremminkin päinvastoin.

Forssan työväentaloa juhlistettiin vapunpäivänä Suomen kauneimpana työväentalona, ja sen seinään kiinnitettiin muistolaatta valinnasta. Valinta tehtiin Demokraatti-lehden lukijakilpailussa. FL

 

Uusimmat