Lounais-Häme

Forssan työväentalo saa plakaatin kauneudestaan

Forssan työväentalo saa plakaatin kansallisen kilpailun kautta. Demokraatti-lehden äänestyksessä Forssan työväentalo keräsi lähes kolmanneksen kaikkiaan 500 annetusta äänestä. Toiseksi äänestyksessä sijoittui Uudenkaupungin työväentalo ja kolmanneksi Kuhmoisten työväentalo. Plakaatin paljastaa Demokraatti-lehden päätoimittaja Mikko Salmi.

Tämän jälkeen juhlaväki siirtyy työväentaloon kahville, jonka jälkeen varsinainen juhla käynnistyy noin kello 15.15.

Juhlan avaa työväenyhdistyksen puheenjohtaja Kaisa Lepola. Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemen kaupungin tervehdyksen jälkeen juhlapuheen pitää kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.).

Ennen Forssan juhlaa Tuomioja on puhujana aamupäivällä vappujuhlassa Karkkilassa. Forssan tilaisuudessa esiintyvät Forssan mieskuoro, Forssan naisvoimistelijoiden Välke-ryhmä ja Työväen tytöt Valkeakoskelta. Tilaisuus on avoin kaikille.

Työväenyhdistyksen puheenjohtajana Lepola toteaa, että työväentalon kunnossa pysymiseen pitää löytää uusia, pysyviä ratkaisuja. Kiinteistön pelkät käyttökustannukset ovat lähes 70 000 euroa vuodessa. Summasta saadaan katettua ahkeralla tilojen vuokraamisella noin 40 000 euroa vuodessa.

Viime vuonna työväenyhdistys käytti pihan salaojitukseen ja asvaltointiin sekä muihin korjauksiin vajaa 80 000 euroa. Näin työväenyhdistyksen viime vuoden tilinpäätös on noin 59 000 euroa miinuksella.

-Tilanne on kestämätön ja näin ei voi jatkua, Lepola sanoo. Avustuksia kiinteistön kunnossapitoon ovat antaneet Suomen Kotiseutuliitto ja Forssan kaupunki. Kaupungin avustus oli viime vuonna 15 000 euroa ja kotiseutuliiton 19 800 euroa, Lepola sanoo.

Työväenyhdistys on kilpailuttanut talon seinien rappauksen. Urakan kustannusarvio on 80 000–130 000 euroa. Lepola sanoo rakennuksen olevan siinä kunnossa, että katto ja perustukset ovat nyt kunnossa mutta ulkoseinä kaipaa kunnostusta.

Tällä hetkellä työväenyhdistyksellä on käsittelyssä avustushakemus kaupungin tämän vuoden määrärahoista.

Lepolan mukaan työväentalon tulevaisuudesta on neuvoteltava kaupungin kanssa. Työväentalo on suojeltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaana rakennuksena. Työväenyhdistyksellä ja kaupungilla ei ole enää voimassa olevaa sopimusta tilojen vuokraamisesta vaan tiloja vuokrataan tapauskohtaisesti.

 

Muuten vappua vietetään perinteisesti Forssan seudulla. Forssassa on seppeleenlasku Lammilla kello 8 ja Korko-ojalla kello 9. Vappumarssin järjestäytyminen on kaupungintalon pihassa klo 12.15. Vappumarssi alkaa kello 12.40.

Torilla avauspuheen pitää SAK:n Forssan seudun paikallisjärjestön puheenjohtaja Janne Nieminen. Juhlapuheen pitää PAM:n järjestöjohtaja Niina Koivuniemi.

Jokioisilla vappujuhla järjestetään virastotalon aukiolla kello 10. Juhlapuhujana on Sakki ry:n pääsihteeri Anna Mäkipää.

Tammelassa perinteinen kunniakäynti vakaumuksensa puolesta kaatuneiden punaisten haudalla on kello 9.

Humppilassa kunniakäynti ja seppeleenlasku vuoden 1918 muistomerkillä on kello 13. Puheen pitää kunnanvaltuutettu Markku Niininen.

Somerolla ei järjestetä perinteistä vappujuhlaa. Vakaumuksensa puolesta menehtyneiden muistomerkillä lasketaan seppele kello 12, jonka jälkeen osallistujat lähtevät työväentalon juhlaan Forssaan. FL

 

Uusimmat