Forssan uusi Kuosikeskus avautuu tänään – Iloa, valoa, värejä eikä kangaspölystä tietoakaan
Ikkunat kertovat Kuosikeskuksen paikan Forssan Kehräämön Piippuaukion laidalla. Valkoiset kuosit teippeinä ikkunoissa vihjaavat, että niiden takaa löytyy teollisen painokankaan historia Suomessa.
Kankaanpainaminen alkoi Forssassa ensimmäisenä Suomessa vuonna 1861. Forssa myös pysyi kotimaisen painokankaan keskeisenä tuotantokeskuksena suurteollisen painokangastuotannon ajan. 1930-luvulta lähtien se eli osana Finlaysonin tekstiilikonsernia, ja forssalaisen painokankaan teollinen tarina jatkui aina vuoteen 2009 asti.
Lue tästä juttukokonaisuuden toinen osa: Viiden naisen tiimi puristi miljoonista Forssan tilkuista pian avautuvan Kuosikeskuksen – Näin he muistelevat nyt
Pysähdy hetkeksi tuulikaappiin
Näkymä tuulikaapista imaisee sisään Kuosikeskuksen tilaan. Hetkeksi kannattaa kuitenkin seisahtua ja katsoa mihin on astumassa. Tila tulvii valoa, ilmaa ja värejä, arkistojen pimeydestä ja tehtaiden kankaanpölystä ei ole tietoakaan.
Ensimmäisenä katse kiinnittyy oikealle ja siellä punaiseen kretonkien kulmaan. Sisään astuttuaan huomaa, että esillä on valtaisa määrä sävyittäin punaisesta tummiin järjestettyjä nenäliinan kokoisia kuosinäytteitä.
Punaisesta kulmasta katse lähtee etenemään kohti kattoa. Siellä leijuvat väreittäin lajitellut tilkut kuosimetsänä, jonka ilmavirta saa keinumaan. Tilkkujen valintaa oli mukana tekemässä Ihana kukka -näyttelyn yleisö, joka sai osallistua lajittelutyöhön.
Eteenpäin kohti tilan takaosaa ja sen voimakkaita sisustustekstiilejä ohjaavat myös seinälle asetellut hillitymmät leninkikankaat.
Huonetila kääntyy oikealle kulman taa ja sieltä paljastuvat lopulta 1980–90-luvun kahisevat ulkoilupukukuosit. Kaikkia kankaita saa hypistellä.
Hypisteltävää, selailtavaa ja tutkittavaa
Esillä ei ole vain yksittäisiä tilkkuja ja kankaita, vaan niistä tehtyjä jäsenneltyjä installaatioita. Ne esittelevät eri aikojen ja tyylien painokankaita. Installaatiot ovat oivaltavia: esimerkiksi 1950-luvun leninkikankaat esitellään pyörteinä, 1960-luvun kuosit kulmikkaina.
Lisäksi Kuosikeskuksen näyttely sisältää yleisöystävällisesti selailtavaa tietoa, kuvia ja suunnittelijaesittelyjä.
Näyttelyn vuorovaikutteiset toimintapisteet tarjoavat erilaisia tapoja kokea ja tehdä historiaa uusiksi. Näyttelyssä voi rakentaa itse uusia kuoseja valopöydällä, tutkia värejä ja kangassidoksen rakenteita tai pyörittää telapainokoneen kampea.
Museossa toimii myös pieni puoti, jonka tuotteet valmistetaan tekstiiliarkiston ylijäämämateriaaleista.
Näyttelytilan lisäksi Kuosikeskuksesta löytyy tekstiiliarkistohuone säilytysjärjestelmineen, iso työskentelyhuone ja toimistotilaa.
Lue myös: Forssan valtuusto päättää kuosikeskuksen perustamisesta ja tilojen peruskorjauksesta (26.5.2020)
Lisää taustaa: Forssan tekstiiliperintö järjestykseen talkoilla – Aineisto jaetaan museokokoelmaksi ja käyttökokoelmaksi (21.2.2019)
Tekstiilien kuosikeskus tarvitsee Forssassa tilat kehittyäkseen (25.3.2018)
Painotekstiilien oma koti
Forssan museolla on laaja painotekstiilikokoelma, joka on valtakunnallisesti ainutlaatuinen.
Se on kattavin kokoelma suomalaisen painokankaan ja painokangassuunnittelun historiaa.
Kokoelmaa varten perustettiin Kuosikeskus, joka avataan yleisölle 30. huhtikuuta.
Saman katon alla toimii pysyväisnäyttely, museokauppa sekä tekstiilikokoelman tutkimus- ja säilytystila.
1861–2009
Kokoelma sisältää Forssa-yhtiön (1847–1934), Finlayson-Forssan (1934–2009) ja Finlaysonin (1973–2009) aineistoja.
Kankaanpainaminen alkoi Forssassa ensimmäisenä Suomessa jo vuonna 1861.
Vuonna 1951 Finlayson perusti suunnitteluateljeen Forssaan. Forssassa luodut kuosit pukivat suomalaiset, sisustivat kodit ja levisivät myös ulkomaille.
Kun tekstiiliarkisto vuonna 1996 siirtyi Finlaysonilta museon hoitoon, se sisälsi myös Porin Puuvillan ja Tikkurilan Silkin arkistot Forssan ja Finlaysonin omien lisäksi.
Kokoelma sisältää miljoonia kangastilkkuja sekä kankaisiin ja tehtaisiin liittyvää muuta kulttuuriperintöaineistoa. Kokoelma koostuu esineistä, valokuvista, arkistoista, kuosinäytteistä ja -luonnoksista.
Valtaisaa perintöä on työstetty lukuisissa yhteisöllisissä projekteissa ja hankkeissa. Niistä ensimmäinen oli Kokoelmat kuntoon -hanke (2015–2016). Nyt käynnissä on Tekstiili- ja teollisuusmatkailun kehittämishanke.
Digitoitua kuosikokoelmaa pääsee selaamaan museon nettisivuilla.
Museonjohtaja Kati Kivimäki: Rönsyilystä tiivistyi minimalismi
– Meillä oli valtava määrä idearönsyjä. Näyttelytilan suunnittelijat varmasti kauhistuivat sen kaiken runsauden edessä. Ensimmäinen käsikirjoitus oli 60 sivua ja kattoi painokankaan ja kuosien historian Forssassa 1800-luvulta 2000-luvun alkuun, kertoo museonjohtaja Kati Kivimäki.
Samaan aikaan pieneen tilaan olisi saatava minimalistinen, selkeä ja tiiviisti hallussa oleva näyttely.
Museon väki ajatteli, että he antavat kaiken materiaalin suunnittelutoimistolle, ja se olisi siinä.
– Pian meille valkeni, että näyttelyn sisältö on kuitenkin ideoitava museon omin voimin, sillä vain me tiesimme mitä kaikkea meillä on, Kivimäki kertoo.
Kuosikeskuksen tiivistäminen oli monen vaiheen projekti. Sitä työsti museon ydintiimi eli Kivimäki, amanuenssi Asta Louhelo, museolehtori Kristiina Huttunen ja projektikoordinaattori Tuuli Ravantti. Mukana olivat myös monet vapaaehtoiset.
– Visuaalinen suunta alkoi löytyä, kun saimme muotoilija, taiteilija Reika Vesalan tiimiin. Tarvitsimme taiteilijan silmää, japanilaista minimalismia ja rytmitajua.
Katsojaystävällisyyttä suunnittelutoimistosta
Näyttelyn käsikirjoitus pohjaa Louhelon ja Huttusen asiantuntemukseen. Arkkitehtuurisuunnittelusta vastasi Good Kombo oy, jonka Tuomas Siitosella, Monica Romagnolilla, Johannes Niemisellä ja Panu Heikkilällä on kokemusta monien museonäyttelyiden toteutuksesta.
– Heidän kanssaan sisältöä vaivattiin helpommin sulavaksi ja katsojaystävälliseksi, ja heiltä tulivat näyttelyn rakenteelliset ratkaisut ja digipisteet.
Forssan kuvataidekoulun Maikku Aho oli mukana kehittämässä toiminnallisuutta. Keskeiset tekstiilien ripustusratkaisut syntyivät Vesalan näkemyksistä Ravantin avustuksella.
– Kokoelma ja Louhelon Asta tulivat museolle vuonna 1996. Voi sanoa, että Kuosikeskus pohjautuu kaikelle sille työlle, jota kokoelman kanssa on siitä lähtien tehty.
Näyttelytilassa on neliöitä noin 90, kun yhteensä koko keskukselle tilaa vanhassa punatiilisessä lankavärjäämössä on noin 225 neliötä.
