Lounais-Häme Forssa

Forssan Viksberg valittiin Vuoden Kyläksi 2020: Aktiivisen asukasyhdistyksen lounaspadat höyryävät neljä kertaa viikossa ja retkille lähdetään tutulla porukalla

Viksberg valittiin Hämeen Vuoden Kyläksi 2020 ensimmäisenä kaupunginosana. Viksbergin asukasyhdistys yllättyi iloisesti uudesta tittelistä.
Viksbergin asukasyhdistyksen puheenjohtaja Anu Puranen ja sihteeri Ilkka Sirola ovat tehneet pitkäjänteistetä työtä Viksbergin asukasviihtyvyyden eteen. Hämeen Vuoden kylä-titteli yllätti toimijat iloisesti. Kuva: Lassi Puhtimäki
Viksbergin asukasyhdistyksen puheenjohtaja Anu Puranen ja sihteeri Ilkka Sirola ovat tehneet pitkäjänteistetä työtä Viksbergin asukasviihtyvyyden eteen. Hämeen Vuoden kylä-titteli yllätti toimijat iloisesti. Kuva: Lassi Puhtimäki

Hämeen Kylät ry on valinnut Forssan Viksbergin Hämeen vuoden kyläksi 2020. Kerta on ensimmäinen, kun kaupunginosa saavuttaa tittelin. Vuoden Kylän valinnan tarkoituksena on nostaa esille kylätoimintaa ja kyläyhteisöjen aikaansaannoksia. Viksberg edustaa ansioitumisensa johdosta Hämettä myös valtakunnallisessa Vuoden kylä-kisassa.

Viksbergin uusi titteli julkistettiin lauantaina asukastalo Vikspirtin pihamaalla ”pihayllätyksessä”, johon oli kutsuttu myös kaikki kaupunginosan asukkaat. Tuoretta Vuoden kylää onnittelivat Hämeen Liiton edustajana kansanedustaja Lulu Ranne ja Forssan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Penttilä.

Uusi titteli otettiin ilolla vastaan

Viksbergin kaupunginosan toiminnan takana on Viksbergin asukasyhdistys. Yhdistyksen toiminnan keskus on asukastalo Vikspirtti, jota yhdistys vuokraa Forssan kaupungilta. Vuoden Kylä-tittelin kahmaiseminen tuli yritteliäälle yhdistykselle yllätyksenä.

– Olemme valtavan otettuja ja kiitollisia valinnasta. On upeaa, että olemme ensimmäinen kaupunginosa, joka saavuttaa Vuoden kylä-tittelin, yhdistyksen sihteeri Ilkka Sirola iloitsee.

Yhdistyksen aktiivien lisäksi asukasyhdistyksen organisoimassa toiminnassa on mukana kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita.

Lounaita, reissuja ja digiapua

Sirolan mukaan Viksbergiä voi kutsua pieneksi kyläksi. Asukasyhdistys järjestää monipuolista toimintaa kaupunginosan asukkaille. Tiistaista perjantaihin Vikspirtillä on tarjolla lounasta, jota käy nauttimassa 40 -80 henkilöä päivässä. Korona-aikana yhdistys sopeutui vallitsevaan aikaan muuttamalla kylälounaat noutolounaaksi. Lisäksi ruokaa toimitettiin suoraan asukkaiden koteihin.

– Pirtiltä saa myös apua älylaitteiden ja tietokoneen käytössä. Järjestämme myös erilaisia matkoja. Viksbergistä on lähtenyt esimerkiksi kolme linja-autollista väkeä Tallinnaan ja viime kesänä 40 viksbergiläistä oli lomalla Bulgariassa. Retkille osallistuu paljon sellaisia henkilöitä, jotka eivät uskaltaisi yksin lähteä reissuun, mutta tutussa porukassa se koetaan turvalliseksi, Sirola kuvailee.

Sihteeri muistuttaa, että asukasyhdistyksen toiminta perustuu asiakaslähtöisyyteen ja tapahtumia toteutaan asukkaiden toiveiden pohjalta. Viksbergissä on järjestetty esimerkiksi omat olympialaiset.

Yhteisöllisyys on rauhoittanut Viksbergiä

Hämeen Kylät ry mainitsee asukasyhdistyksen ansioksi myös sen, että aktiivinen toiminta on rauhoittanut aikoinaan levotonta kaupunginosaa. Sirola uskoo, että pitkäjänteinen työ yhteisöllisyyden eteen on avainsana alueen imagon kohotukseen.

– Viksberg on nykyään rauhallinen paikka. Mummotkin uskaltavat nykyään tulla katsomaan iltalenkillään Vikspirtin maastossa juoksentelevia oravia, Sirola naurahtaa. FL

Lue: Myös pytingit olivat osa Viksbergiä.

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic