Lounais-Häme

Forssan yössä tapahtui

Holjien aloitusillan jälkimainingeissa perjantain vastaisena yönä noin 300 hengen nuorisoporukka kerääntyi Wahrenin puistoon juhlimaan. Poliisi sai ilmoituksen tuoksinassa sattuneesta pahoinpitelystä, jossa alaikäistä mieshenkilöä oli lyöty kasvoihin muutaman kerran. Niin ikään nuori pahoinpitelijä pakeni teon jälkeen eikä hänestä ole tietoa. Tapaus sattui noin puoli yhden maissa yöllä. Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havainnoistaan.

Kehräämönkadulla Forssassa taas syyllistyttiin vahingontekoon kello kolmen jälkeen perjantaiaamun puolella. Tällöin ulkopaikkakuntalainen vuonna 1997 syntynyt mies löi liikkeellä olleen henkilöauton takaikkunan rikki. Lähellä tekohetkellä ollut poliisi sai tekijän pienen takaa-ajon jälkeen kiinni.

Mieheltä löytyi taskusta puukko ja mattoveitsi, minkä takia häntä epäillään vahingonteon lisäksi toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Kiinnioton jälkeen mies vietiin Hämeenlinnaan, josta hän tänään kuulustelujen jälkeen pääsee vapaaksi.

 

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic