Lounais-Häme

Forssassa alkoi jääkausi

Viivästynyt talvi on lykännyt hiihtokelien ohella myös luistelujäiden tuloa, mutta tällä viikolla Forssassa alkoi pakkasten myötä jääkausi.

Ulkojäistä valmistuivat ensin Talsoilan kentän ja kaukalon jäät, joilla viiletti toissailtana jo satakunta luistelijaa.

Myös Kuhalan koulun jääkentälle on vedetty jo luistimen jälkiä, mutta kaupungin puistotyönjohtajan Ismo Ojansuun mukaan Kuhalan jään paksuus saadaan varsinaisesti käyttökuntoon tänään.

Samaa pätee muihin forssalaiskoulujen kenttiin Keskurilla, Tölöllä, Vieremässä sekä Heikan ja Talsoilan kouluilla.

Luistelukausi sai Forssassa vauhdikkaan startin myös eilen jäähallissa vuotuisessa Ice Skating Tour -tapahtumassa. Tämä jo kaksikymmentä vuotta ympäri Suomea kiertänyt tapahtuma keräsi päivällä kuutisensataa koululaisluistelijaa ja illalla parisataa osanottajia koko perheen luisteluiltaan.

Ice Skating Tourin ohjelmistoon kuuluvat perinteisesti jumppa, kisailu, pujottelu, limbo ja tietysti jäädisko.

Tapahtuman järjestivät Forssassa Suomen Luisteluliitto sekä kaupungin nuoriso- ja liikuntapalvelut. FL

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti