Lounais-Häme

Forssasta kiitosta hallituksen tekemälle sote-muutokselle

Hallituksen keskiviikkoisen päätöksen mukaan asiakassetelin velvoittavuus ei koske enää erikoissairaanhoidon palveluita.

Hallitus teki muutoksia valinnanvapauslakiluonnokseen lausuntokierroksen perusteella.

Useampi Forssan seudun päättäjä näkee, että muutos on askel oikeaan suuntaan, kun maakunta saa nyt enemmän harkintavaltaa. Vielä on kuitenkin mahdoton arvioida lakiluonnoksen muutoksen, kuten koko sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksenkin, vaikutuksia Lounais-Hämeessä.

-Mielestäni on hyvä linjaus, että maakunta voi vaikuttaa siihen, millaisella laajuudella palveluseteli otetaan käyttöön. Voisi kuvitella, että tarjonta ja palveluntarve kohtaavat todennäköisemmin, Forssan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.) sanoo.

-On tärkeää, että maakunnan käsiä ei sidota. Maakunnat ovat kuitenkin niin erilaisia, niitä ei pidä istuttaa liian samaan muottiin, Tammelan kunnanhallituksen puheenjohtaja Simo Pärssinen (kesk.) sanoo.

 

Forssalaiskansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) sanoo niin ikään muutoksen olevan askel oikeaan suuntaan. Pärssinen, Lepola ja Anttila ovat kaikki myös Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän hallituksen jäseniä.

-Lausuntokierroksella ollut malli olisi ollut suuri uhka keskussairaaloiden päivystystoiminnalle. Uhka tiedostettiin pian, kun se lähti lausuntokierrokselle. Nyt se puoli on viisaasti korjattu, Anttila sanoo.

Forssan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Penttilä (kok.) liputtaa asiakassetelimallia yleisellä tasolla.

-Perusterveydenhuollon ja varsinkin vanhushuollon puolella näkisin kaikkien hyötyvän, jos saataisiin uusia palveluntarjoajia tänne, mutta erikoisterveydenhuollon puolelta en osaa tilannetta arvioida, Penttilä sanoo.

 

FSHKY:n yhtymäjohtaja Juha Heino näkee lakiluonnoksen muutoksessa kaksi puolta. Heinon mukaan alkuperäinen asiakassetelimalli olisi romuttanut nykyistä erikoissairaanhoitoa, ja päivystysvalmius olisi vaarantunut.

-Toisaalta erikoissairaanhoidon puolellakin haetaan säästöjä, ja siihen pitäisi löytää ratkaisuja. Nyt ainoa ratkaisu on ollut keskittäminen pois aluesairaaloista, Heino sanoo.

Asiantuntijat ovat kommentoineet, että lakiesitysmuutoksen myötä säästöjä ei tule nyt odotetusti. Koko sote-uudistuksen suuri ponnin on ollut miljardien säästöt.

Lepola nostaa esiin sen, että sote-uudistuksen lopputulemaa tai säästettävien eurojen määrää ylipäätään ei voi kukaan taata, etenkään lukuisten muutosten jälkeen.

-Kun uudistuksia tehdään, pitäisi pystyä arvioimaan myös niiden tulevat kustannukset ja palveluvaikutukset, Lepola sanoo.

-Uusi linjaus viittaa siihen, että ainakin epävarmimpia esityksiä vedetään takaisin, mikä on hyvä asia.

 

Säästöjen lisäksi soten toinen suuri tavoite on tarjota asiakkaille valinnanvapautta.

Kuntaliitto totesi jättämässään lausunnossa, että pitkien etäisyyksien päässä aito valinnanvapaus ei toteudu. Harvaan asutuilla paikkakunnilla ja alueilla ei ole yksityisille yrityksille samalla tavalla vetovoimaa kuin kasvukeskuksissa.

Anttila uskoo, että yksityisiä palveluntuottajia tulee kyllä Forssan seudulle, mutta toteaa, ettei niistä ole korvaavan nykyisiä aluesairaalan palveluja. Rahallinen säästöpaine tarkoittaa myös helposti palveluverkon karsintaa.

-Välimatkoista tulee suuri ongelma, jos täällä ruvetaan palveluja keskittämään vain kolmen miljardin euron säästöt mielessä. Maaseutukunnissa ei ole enää pian mitään palveluja, jos haetaan vain säästöjä palveluverkkoa alas ajamalla, Anttila toteaa.

Lepolan mukaan on julkisen puolen valvoa ja turvata, että myös maaseutukunnissa on mahdollisuus saada tarvittavat palvelut mahdollisimman laajasti.

-Jos tämä olisi mennyt siihen, että yksityisen vastuu olisi suurempi, olisi vielä enemmän riskejä, että jokin alue jäisi katveeseen, Lepola sanoo. FL

Lue lisääsotesta sivulta 13.