Lounais-Häme

Forssasta oppia broileritehtaalle

HKScan on keväällä käynnistänyt nykyisen Euran tuotantolaitoksen henkilöstöä koskevat mittavat koulutukset. Henkilöstöä valmennetaan Raumalle nousseen uuden siipikarjatuotantolaitoksen käyttöönottoon. Koulutusta saa koko Raumalle siirtyvä henkilöstö, noin 450 henkeä.

Broileritehtaan tuotanto käynnistyy Raumalla kesän koeajojen jälkeen syyskuun loppupuolella. Henkilöstön on tätä ennen perehdyttävä uudenlaiseen tapaan toimia pitkälle automatisoidussa laitoksessa.

 

Koulutus on suuri koko Suomen mittakaavassa. Forssan ammatti-instituutin rehtori Maaria Silvius pitää koulutuspakettia kuntayhtymän kannalta todella merkittävänä.

-Itse asiassa se on isoin koskaan organisaatiomme toimesta toteutettu yksittäinen koulutushanke. Se tarkoittaa meillä henkilömäärän lisäämistä ja toiminnan laajentumista.

-Se on uudenaikaista ammatillisen koulutuksen reformin mukaista koulutusta, jossa opetus tapahtuu lähinnä työssä. Lähiopetus, tietopuolinen teoriaopetus tapahtuu myös tehtaan tiloissa. Koulutettavat eivät tule tänne Forssaan oppilaitokseen lainkaan, vaan meidän opettajat liikkuvat siellä päin.

Kouluttajia on useita, joiden joukossa on kaksi uutta palkattua päätoimista henkilöä.

Forssalaisten lisäksi henkilökuntaa kouluttavat HKScanin omat asiantuntijat ja laitetoimittajat.

 

HKScanin Euran koulutusten yhteistyökumppanina ja koordinaattorina toimii Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä ja sen oppilaitokset Forssan ammatti-instituutti ja Faktia.

-Selvitimme luonnollisesti mahdollisia koulutuskumppaneita. Mahdollisia kumppaneita oli iso joukko. Heillä oli tarpeisiimme tarjota hyvä paketti yhdessä meidän kanssa, toteaa valinnasta HKScanin tuotannosta vastaava johtaja Aki Laiho.

 

Koulutusta on annettu keväästä lähtien Eurassa, jossa vanha tehdas on vielä toiminnassa. Koulutus siirtyy Raumalle uuden tehtaan valmistuttua. Koulutusta tapahtuu sekä teoriapainotteisesti luokkahuoneopetuksena että käytännönläheisesti itse tehtaalla tuotannon yhteydessä.

Koulutus toteutuu poikkeuksellisen nopealla aikataululla, sillä osa koulutettavista teemoista on käsiteltävä jo ennen Rauman tuotantolaitoksen käynnistystä.

Uuden tuotantolaitoksen henkilöstö tehtävästä ja työkokemuksen pituudesta riippumatta on koulutettava uusiin nykyaikaisiin koneisiin ja laitteisiin.

Euran tehtaan tuotantojohtaja Jussi Kosomaa toteaa, että koulutuksen tahti vain kiihtyy Rauman tehtaan testituotannon myötä kesällä. Koulutus painottuu ensin työnopastajiin, jotka jakavat oppejaan muille. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti