Lounais-Häme

FoSu kesti nyt loppuun asti

FoSu menetti lauantaina 2. divisioonan kotipelissään voiton viime minuuteilla, mutta sunnuntaina joukkue kesti loppuun asti ja kirjasi 8-6 (2-1, 2-1, 4-2) kotivoiton Jyväskylän Happeen liigajoukkueen reserviporukasta Steamersistä.
FoSu pohjusti voittoon parilla kahden maalin rykäisyllä. Pelin puolivälin maissa vieraat saivat yhtä aikaa kaksi jäähyä, joista FoSu rankaisi ensin kahden miehen ylivoimalla 3-1:een ja perään normaalilla yv:llä 4-1:een,
Kolmannen erän alkuminuuteilla FoSu karkasi 50 sekunnin välein tulleilla maaleilla jo 6-2 johtoon.
Happee nousi vielä viisi minuuttia ennen loppua maalin päähän 6-5:een, mutta FoSu varmisti voittonsa kahdella lisämaalilla.
– Tämä oli tärkeä voitto, joka piti meidät kamppailussa pudotuspelipaikoista. Jäähyt antoivat vastustajalle lopussa vielä tilaisuuden, mutta hoidimme loppupelin nyt paremmin kuin edellispäivänä, totesi FoSun valmentaja Pasi Lehtonen.
Joe Koppanen keräsi 2+2 tehopisteet. Maalin mieheen tekivät Niilo Hautala, Miika Alenius, Kalle Laukkanen, Aleksi Kanninen, Valtteri Heikkonen ja Viljami Kylä-Heiko.
FoSun maalissa Jesse Kanerva venyi useampaan loistopelastukseen. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic